Elokuun alussa muuttui laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä. Muutoksen jälkeen elinluovuttajaksi sopivan vainajan elimiä voidaan käyttää toisten ihmisten hoitoon, jos ei ole tiedossa, että vainaja eläessään vastusti sitä. "Kenenkään elimiä ei oteta vastoin hänen tahtoaan, jos tahto tiedetään. Lakimuutos korostaa vainajan oman elinaikaisen mielipiteen huomioonottamista", sanoo lääkintöneuvos Raija Asola sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Raija Asolan mielestä on hyvä, että lain muutos on saanut ihmiset pohtimaan elinluovutusta omalta kohdaltaan. Hän haluaa muistuttaa asiaa pohtiville, että yksi luovuttaja voi pelastaa usean ihmisen elämän, ja siirtoelimen saanut henkilö elää monesti pitkään normaalia elämää. Elinsiirroilla voidaan myös säästää terveydenhuollon kustannuksia, kun ihminen ei esimerkiksi munuaisen siirron jälkeen enää tarvitse dialyysihoitoa.

"Oma kanta, olipa se myönteinen tai kielteinen, on tärkeä sanoa ääneen. Jos ei hyväksy luovutusta, se kannattaa ilmaista selkeästi omaisille tai pitää mukanaan kirjallista viestiä tahdostaan", Asola sanoo.

Elinluovutukseen myönteisesti suhtautuvilla olisi entiseen tapaan hyvä olla mukanaan allekirjoitettu elinluovutuskortti. Se on selkeä viesti henkilön suhtautumisesta elinluovutukseen. Kielteisen kantansa voi kirjata vapaamuotoisesti mille tahansa paperilapulle ja säilyttää sitä paikassa, josta omaiset tai terveydenhuollon henkilöstö sen löytää. Kielteisen kannan voi pyytää merkitsemään myös potilasasiakirjoihin.

Kun sähköinen potilasarkisto aikanaan tulee käyttöön, potilaan kanta voidaan kirjata potilasasiakirjojen perustietoihin, johon kaikilla terveydenhuollon yksiköillä on pääsy. Suunnitelmissa on, että jos potilas muuttaa kantaansa, hän voisi sähköisen katseluyhteyden avulla käydä itse muuttamassa tietoa sähköisessä arkistossa.

Asolan mukaan sitä ei tarvitse pohtia, kelpaavatko omat elimet luovutukseen. Sen ratkaisevat elinsiirroista päättävät terveydenhuollon ammattilaiset. Joitakin sairauksia, kuten syöpää tai tarttuvia tauteja, sairastavien elimet tai kudokset eivät kelpaa siirtoon.

Oletettu suostumus voi lisätä elinsiirtoja

Raija Asola kertoo, että valtaosa elinsiirtoja koskeviin kyselytutkimuksiin vastanneista suomalaisista suhtautuu elinluovutukseen myönteisesti. Vain osa on kuitenkin allekirjoittanut elinluovutuskortin. Käyttöön otettu oletettu suostumus vastaa siten vallitsevaa tilannetta.

Elinsiirtoja on tarpeen lisätä, koska lääketieteen kehittyessä yhä useampi ihmishenki voitaisiin pelastaa, jos käytettävissä olisi sopiva siirrettävä elin tai kudosta. Lainmuutoksella halutaan helpottaa siirtoelinten saantia.

Joissakin Euroopan maissa, esimerkiksi Hollannissa, Belgiassa, Italiassa, Itävallassa, Portugalissa, Ranskassa ja Espanjassa, on jo käytössä oletettu suostumus. Euroopan maissa tehdään vuosittain kuolleilta luovuttajilta 1-34 elinsiirtoa miljoonaa asukasta kohden. Eniten siirtoja tehdään maissa, joissa on käytössä vainajan oletettu suostumus.

Asola huomauttaa kuitenkin, että oletettu suostumus ei yksin riitä elinsiirtojen lisäämiseen. Mahdollisten elinluovuttajien tunnistaminen on koko toiminnan kulmakivi. Siihen tarvitaan terveydenhuollon henkilöstön jatkuvaa koulutusta.

Elinsiirtoa ajatellaan vasta kuoleman jälkeen

Eri medioissa käytävissä keskusteluissa on tuotu esiin pelkoja, että kuolevien ihmisten hoidossa alkaa painottua siirtokelpoisten elinten saanti tai elimiä ryhdytään myymään ja ostamaan.

Raija Asolan mukaan tällaisiin pelkoihin ei ole aihetta. Jokaisen potilaan hengen pelastamiseksi tehdään kaikki tarpeelliset hoitotoimenpiteet. Potilasta hoidetaan aina hänen sairautensa tai vammansa mukaan parhaalla käytettävissä olevalla tavalla.

Elinluovutuksesta päättäminen tulee harkittavaksi yleensä, kun henkilö on kuollut äkillisesti. Elinten luovutuksen edellytyksenä on, että ihminen on aivokuollut. Aivokuolemaan johtaa tavallisimmin kallovamma tai kallonsisäinen verenvuoto. Tämän vuoksi vain pientä osaa vainajista voidaan edes harkita elinluovuttajiksi.

Asola korostaa, että laki kieltää yksiselitteisesti elinkaupan Suomessa. Elävät ihmiset voivat luovuttaa lähinnä luuydintä tai toisen munuaisen. Heidän saamansa ainoa "etu" on luovutuspäiväraha tutkimuksen, toimenpiteiden ja toipumisen ajalta ja se, ettei heidän tarvitse maksaa luovutuksesta aiheutuvia terveydenhuollon asiakasmaksuja. Elokuun alussa 2010 voimaan tuleen lakimuutoksen jälkeen päiväraha voidaan maksaa myös työnantajalle, jos työnantaja maksaa sairausajalta palkan.

Merja Moilanen

Muualla palvelussamme

Elinluovutustahto (www.elinluovutustahto.fi)

The law governing the medical use of human organs, tissue and cells was amended at the beginning of August. This allows for the organ donation of a suitable deceased person to be used in the treatment of another individual, unless the deceased had opposed the procedure when alive. "No one's organs would be used against their will, if their wishes are known. The change to the law emphasizes taking account of the deceased's wishes when they were alive", says Raija Asola, Ministerial Counsellor for Health Affairs at the MSAH.

Raija Asola believes that it is a good thing that the amendment to the law has prompted people to consider organ donation in their own case. She would like to remind those who are thinking about the issue that a single donor can save several people's lives, and that an organ transplant recipient often lives a long and normal life. Organ transplants can also help reduce health care costs, as someone who has a kidney transplant, for example, no longer requires dialysis.

"It's important to voice your own view, no matter whether you're for or against organ donation. If you do not agree with it, it is worth notifying your family or to keep a written note of your wishes with you", Asola says.

It is still worthwhile for people who agree with organ donation to follow previous practice and carry a signed organ donor card with them. This provides a clear message concerning one's attitude to being a donor. If people are against the idea, they can state it in any kind of written message and keep it somewhere where their family members or health care personnel can easily find it. They can also request that their refusal be mentioned in their patient records.

When the system of electronic patient records eventually comes into full use throughout Finland, it will be possible to enter patients' positions on organ donation in the basic information on their patient records, which can be accessed by all health care units. The intention is that if patients change their position on the matter, they will be able make the necessary change to the electronic archive using the facility for viewing their own records online.

Asola points out that there is no need for people to deliberate over whether or not their own organs are useable. Health care professionals who decide on organ transplants would determine this. Organs and tissue that have been affected by certain diseases, such as cancer or contagious diseases, cannot be used for transplants.

Presumed consent may increase transplants

Asola says that the majority of Finnish respondents to survey questionnaires on organ transplants take a positive view of organ donation. But only some have signed an organ donor card. The presumption of consent is therefore a response to this prevailing situation.

The amendment to the Finnish law is designed to make ease the supply of transplant organs. The need for transplants is increasing, because as medical science develops increasingly more human lives can be saved using appropriate transplant organs or tissue.

Some European countries, such as the Netherlands, Belgium, Italy, Austria, Portugal, France and Spain, already use presumed consent concerning organ donation. Between 1-34 transplants are made in European countries per million inhabitants using deceased donors. The most transplants are carried out in countries that use the presumption of consent.

Asola points out, however, that presumed consent is not by itself enough to increase the numbers of transplants. The crucial point is to identify possible donors, and this requires the continual training of health care personnel.

Organ donation mooted only after death

The debate on organ donation in various media has expressed the fear that care for people who are dying will start to be under pressure concerning the supply of useable organs for transplant, or that organs will start to be bought and sold.

Raija Asola says that such fears lack substance. Health care personnel carry out all the necessary treatment procedures to save patients' lives. Patients are always treated, according to their illness or injury, in the best available ways.

Deciding on organ donation is generally considered when someone has died suddenly. The precondition for donation is that the individual is brain dead. Brain death is most commonly caused by trauma to the skull or haemorrhage inside the skull. Because of this only a small number of deceased individuals can be considered for organ donation.

Asola stresses that the law unambiguously prohibits the trade in human organs in Finland. When they are still living, people can mainly donate bone marrow or one of their kidneys. The only "advantage" they get out of it is the donors allowance covering the time for examination, procedure and recovery, and the fact that they do not have to pay the health care client fees incurred by the donation. With the entry into force of the amended law, the daily allowance may be paid to employers, if they pay wages during the period of sick leave.

Merja Moilanen

I början av augusti ändrades lagen om användning av mänskliga organ, vävnader och celler för medicinska ändamål. Efter ändringen kan organ från en avliden som anses lämplig som givare användas för vård av andra människor, om det inte finns uppgifter om att den avlidne motsatte sig detta när han eller hon levde. "Inga organ tas mot en persons vilja, om dennes vilja är känd. Lagändringen betonar att den avlidnes egen åsikt under sin livstid ska beaktas", säger medicinalrådet Raija Asola vid social- och hälsovårdsministeriet.

Enligt Raija Asola är det bra att lagändringen fått människor att fundera på donation när det gäller dem själva. Hon vill påminna dem som överväger donation att en organdonator kan rädda livet på flera människor, och att en person som fått ett donerat organ lever ofta länge ett normalt liv. Genom transplantationer kan man även spara hälso- och sjukvårdskostnader när en människa till exempel efter en njurtransplantation inte behöver dialysvård.

"Det är viktigt att ge sin egen synpunkt oavsett om den är positiv eller negativ. Om man inte godkänner donationen bör man meddela anhöriga detta tydligt eller bära med sig ett skriftligt meddelande om ens vilja", säger Asola.

Det vore bra om de som förhåller sig positivt till donation som förut förde med sig ett undertecknat donationskort som förut. Det är ett tydligt budskap om deras inställning till donation. Man kan fritt formulera sin negativa ståndpunkt på vilken papperslapp som helst och förvara den på en plats där de anhöriga eller sjukvårdspersonalen hittar den. Man kan också be om att den negativa ståndpunkten antecknas i patienthandlingarna.

När ett elektroniskt arkiv för patientinformation i sinom tid tas i bruk kan patientens åsikt antecknas i de grunduppgifter i journalhandlingarna som samtliga hälso- och sjukvårdsenheter har tillgång till. I planerna ingår att om en patient ändrar ståndpunkt ska han eller hon via den elektroniska förbindelsen själv kunna ändra informationen i det elektroniska arkivet.

Enligt Asola behöver man inte fundera över huruvida de egna organen duger för donation. Detta avgörs av yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården som beslutar om transplantationerna. Organ eller vävnader hos personer som har insjuknat i vissa sjukdomar, såsom cancer eller smittsamma sjukdomar, lämpar sig inte för transplantation.

Förmodat samtycke kan öka antalet transplantationer

Raija Asola berättar att en majoritet av de finländare som besvarat enkäter om transplantationer förhåller sig positivt till organdonation. Ändå har bara en del skrivit på ett donationskort. Det förmodade samtycket som tagits i bruk svarar därmed mot den rådande situationen.

I takt med att läkekonsten utvecklas är det nödvändigt att öka antalet transplantationer, eftersom allt fler människoliv skulle kunna räddas om det fanns tillgång till ett lämpligt organ eller en vävnad som kunde transplanteras. Genom lagändringen vill man underlätta tillgången till organ som kan transplanteras.

I vissa europeiska länder, till exempel Holland, Belgien, Italien, Österrike, Portugal, Frankrike och Spanien används redan förmodat samtycke. I Europa utförs årligen 1-34 transplantationer från avlidna givare per en miljon invånare. Flest transplantationer görs i länder där ett förmodat samtycke av den avlidne används.

Asola påpekar dock att ett förmodat samtycke inte enbart räcker för att öka antalet transplantationer. En identifiering av potentiella donatorer är en hörnsten för hela verksamheten. För detta behövs en kontinuerlig utbildning av hälso- och sjukvårdspersonalen.

Man överväger transplantation först efter döden

I de diskussioner som förts i olika medier har det framförts farhågor om att tillgången till organ som kan transplanteras framhålls i vården av döende människor eller att man börjar sälja eller köpa organ.

Raija Asola anser att dessa farhågor inte är befogade. Alla nödvändiga vårdåtgärder vidtas för att rädda varje patients liv. Patienten vårdas alltid för sin sjukdom eller skada på bästa tillgängliga sätt.

Beslut om donation blir i allmänhet föremål för övervägande då en person har dött plötsligt. Förutsättningen för organdonation är att människan är hjärndöd. Vanligast leder en skallskada eller en intrakraniell blödning till hjärndöd. Därför kan endast en liten del av de avlidna komma i fråga som donatorer.

Asola poängterar att lagen entydigt förbjuder handel med organ i Finland. Levande människor kan närmast donera benmärg eller den ena njuren. Den enda "fördel" som de får är en donationsdagpenning för tiden för undersökning, ingrepp och rekonvalescens samt att de inte behöver betala klientavgifter inom hälso- och sjukvården till följd av donationen. Efter lagändringen som trädde i kraft i början av augusti 2010 kan dagpenning även betalas till arbetsgivaren, om arbetsgivaren betalar lön för sjukdomstiden.

Merja Moilanen

På vår webbplats

Donationsvilja