Sisältö
Työttömyysturvalain mukaista peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea korotetaan 100 eurolla kuukaudessa. Lisäksi etuuksiin tehdään indeksikorotus, joten peruspäiväraha nousee yhteensä noin 120 eurolla kuukaudessa. Täysi työmarkkinatuki on peruspäivärahan suuruinen.Hallitus on sitoutunut torjumaan köyhyyttä, syrjäytymistä ja eriarvoistumista. Tasokorotuksen tavoitteena on, että työttömän perusturva takaa riittävän toimeentulon ja elintason. Tällä hetkellä työmarkkinatuki on pääasiallinen tulo noin 40 prosentille toimeentulotukea saavista kotitalouksista. Siten työmarkkinatuen korotus vähentää toimeentulotuen tarvetta. Asumistuen tulorajoja nostetaan tasokorotusta vastaavasti, joten peruspäivärahan ja työmarkkinatuen korotus ei vähennä asumistukea.
Peruspäivärahan korotus parantaa myös ansiosidonnaisia työttömyysetuuksia. Työttömän ansiopäiväraha koostuu perusosasta ja ansio-osasta. Perusosa on lain mukaan samansuuruinen kuin peruspäiväraha. Korotuksen määrä riippuu päivärahan perusteena olevan palkan suuruudesta.
Peruspäivärahan korotuksen myötä myös aikuiskoulutustuki nousee, koska sen määrä on sidottu työttömyyspäivärahan määrään.
Aikataulu
Tasavallan presidentti vahvisti lait 9.12.2011 ja ne tulevat voimaan 1.1.2012.
Lisätietoja
Hallitussihteeri Pekka Paaermaa, puh. 09 160 73798, etunimi.sukunimi@stm.fi