Sisältöön      
 
 
 

Tartuntatautien valvonnan määräraha

Valtio tukee tartuntatautien ehkäisyyn ja vähentämiseen liittyviä hankkeita tarkoitukseen osoitetulla määrärahalla. Määrärahan käytöstä päätetään sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamalla käyttösuunnitelmalla.

Hakuajat

Hakuaikoja on vuodessa kaksi. Määräraha julistetaan haettavaksi toukokuussa ja lokakuussa.

  • Ensimmäinen hakuaika päättyy 30.6. ja siihen mennessä saapuneista hakemuksista tehdään päätökset elokuun loppuun mennessä.
  • Toinen hakuaika päättyy 30.11. ja siihen mennessä saapuneista hakemuksista tehdään päätökset helmikuun loppuun mennessä.

Hanke-ehdotukset jätetään sosiaali- ja terveysministeriöön.

Päätökset ja sopimukset

Tartuntatautien valvonnan määräraha on harkinnanvarainen määräraha, joka perustuu tartuntatautilain edellyttämän toiminnan aiheuttamien menojen maksamiseen.

Tartuntatautilaki 583/1986 (Finlex)

Määrärahalla voidaan avustaa tartuntatautien ehkäisyyn ja vähentämiseen liittyviä hankkeita sekä tehdä sopimuksia valtionhallinnon laitosten kanssa tartuntatautien ehkäisyyn ja vähentämiseen liittyvistä hankkeista.

Valtionavustuspäätöksessä tai hankkeesta tehdyssä sopimuksesta määritellään, mitkä kulut ovat hankkeen hyväksyttäviä kustannuksia. Rahoitetusta hankkeesta tehdään loppuselvitys sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamalla lomakkeella avustuspäätöksessä tai hankkeesta tehdyssä sopimuksessa määrätyn aikataulun mukaisesti.

Valtionavustuspäätösmalli (pdf)
Tartuntatautien valvonnan määrärahaa koskevat yleiset sopimusehdot vuodelle 2011 (pdf)
Vuoden 2011 tartuntatautien valvonnan määrärahalla rahoitetut hankkeet (10 kB, pdf)
Vuoden 2012 tartuntatautien valvonnan määrärahalla rahoitetut hankkeet (11 kB, pdf)

Käyttösuunnitelmat 

Tartuntatautien valvonnan määrärahan vuoden 2011 käyttösuunnitelma (140 kB, pdf) STM vahvisti 24.5.2011.
Tartuntatautien valvonnan määrärahan vuoden 2012 käyttösuunnitelma (97 kB, pdf)  


Lisätietoja

hankkeen hallinnointi: ylitarkastaja Veli-Matti Risku, STM, p. 09 1607 3855, etunimi.sukunimi@stm.fi [velimatti.risku] 

hanke sisällöllisesti: ylilääkäri Anni-Riitta Virolainen-Julkunen, STM, p. 09 1607 4030, etunimi.sukunimi@stm.fi

13.03.2012
Jaa