Euroopan unionin rakennerahastojen tuki ohjataan Euroopan
sosiaalirahaston (ESR) ja Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR)
ohjelmien kautta.
Ohjelmakaudella 2007-2013 Manner-Suomen ESR-ohjelma jakaantuu valtakunnalliseen ja alueellisiin osioihin.
Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa valtakunnallisen osion rahoituksen jakamisesta projekteille.
Lääninhallitukset vastasivat vuoden 2009 loppuun asti ESR-ohjelman alueellisten osioiden sekä EAKR-ohjelmien rahoituksen jakamisesta sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla. Vuoden 2010 alusta lähtien tehtävät siirtyivät ESR-ohjelman alueosioiden osalta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille ja EAKR-ohjelmien osalta maakuntien liitoille.
Sukupuolten tasa-arvoon liittyvä projektihaku on käynnissä
Projektihaku on 29.1.-23.3.2012.
Manner-Suomen ESR-ohjelman valtakunnallinen osio toteutetaan toimintalinjakohtaisina kehittämisohjelmina. Sosiaali- ja terveysministeriön osalta valtakunnalliset kehittämisohjelmat ovat ministeriön strategioihin perustuvia laajoja kehittämiskokonaisuuksia.
Valtakunnallisia kehittämisohjelmia toteutetaan Itä-Suomen ja Ahvenanmaan ulkopuolisilla alueilla. Kukin hanke voi kuulua vain yhteen kehittämisohjelmaan.Nyt meneillään olevassa haussa valitaan hankkeet seuraavaan kehittämisohjelmaan:
Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen:
Tasa-arvoa työelämään - yhdenvertaisuutta yhteiskuntaanHaussa painotetaan erityisesti hankkeita, joissa
- kehitetään erityisesti naisten mahdollisuuksia edetä vaativampiin tehtäviin ja lisätä vaikuttamismahdollisuuksiaan työelämässä. Tavoitteena on, että naisia ja miehiä olisi pitkällä tähtäimellä tasapuolisesti johto- ja muissa vaativissa tehtävissä
- selvitetään naisten ja miesten työuriin vaikuttavia sukupuolirooliennakkoluuloja ja -odotuksia ja puretaan stereotypioihin perustuvia toimintamalleja työorganisaatioissa
- kehitetään työn ja perhe-elämän yhteensovittamista siten, että naisilla ja miehillä olisi tasavertaiset mahdollisuudet osallistua sekä hoivavastuuseen että työelämään. Tavoitteena on saada hyviä käytäntöjä työn ja perheen yhteensovittamisesta.
Valintakriteerien painoarvot (xcl, 24kB)
Haussa on jaossa noin 500 000 euroa, jolla rahoitetaan ensisijaisesti yksi haun eri painopisteitä toteuttava hanke. Rahoittaja suosittelee, että hakijatahot tekevät yhteistyötä ja laativat mahdollisuuksien mukaan hakemuksen yhteishankkeesta, jotta painopisteet pystytään huomioimaan kattavasti. Viimeinen mahdollinen päättymispäivä ohjelmakauden hankkeille on 30.6.2014.
Hankehakemukset täytetään sähköisesti EURA2007-järjestelmässä. Hakemus on jätettävä järjestelmässä viranomaiskäsittelyyn ja siitä on toimitettava allekirjoitettu paperiversio sosiaali- ja terveysministeriön kirjaamoon 23.3.2012 klo 16.15 mennessä. Hallintolain 17 §:n mukaan vain toimivaltaiselle viranomaiselle määräajassa saapuneet hakemukset voidaan ottaa huomioon.
Hakija voi valita, käyttääkö hakemuksessaan ns. flat rate -mallia (lähtökohtaisesti suositeltava menettely) vai todellisten kustannusten periaatetta. Flat rate -kustannusten eli prosenttimääräisinä korvattavien välillisten kustannusten osuus ESR-hankkeissa on 17% hankkeen hyväksyttävistä palkkakustannuksista.
EURA
2007
Flat rate -ohje (Työ- ja
elinkeinoministeriö)
Manner-Suomen
ESR-ohjelman 2007-2013 valintaperusteet (pdf, 35 kB)
Hankkeiden_valinta
ja tasa-arvon arviointi ESR-hankkeissa (pdf, 46 kB)
Ohje
yhteishankkeista (pdf, 97 kB)
Lisätietoja
Ohjelmakoordinaattori Irmeli Järvenpää, puh. 09 160 74341, etunimi.sukunimi@stm.fiProjektipäällikkö Outi Viitamaa-Tervonen, puh. 09 160 73170, etunimi.sukunimi@stm.fi
ESR:n valtakunnalliset kehittämisohjelmat 2007-2013
Manner-Suomen ESR-ohjelmaa toteutetaan valtakunnallisina
kehittämisohjelmina.
Ohjelmakaudella 2007-2013 sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa kolmea valtakunnallista kehittämisohjelmaa:
Terveenä ja osaavana työssä -ohjelman tavoitteena on
- hallita rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia,
- kehittää terveyttä edistävää toimintaa,
- vahvistaa osaamista, jaksamista ja innovatiivisuutta,
- tukea työuria sekä
- kehittää työorganisaatioita ja työoloja sosiaali- ja terveydenhuollon alalla.
Ohjelman kuvaus kokonaisuudessaan
Terveenä ja osaavana työssä (pdf, 184)
Tasa-arvoa työelämään - yhdenvertaisuutta yhteiskuntaan -ohjelma pyrkii
- edistämään naisten ja miesten samapalkkaisuutta,
- tukemaan naisten urakehitystä ja lisäämään naisjohtajien määrää,
- kehittämään työ- ja yksityiselämän yhteensovittamista sekä
- vahvistamaan tasa-arvosuunnittelua.
Ohjelman kuvaus kokonaisuudessaan
Tasa-arvoa työelämään - yhdenvertaisuutta yhteiskuntaan (pdf, 182 kB)
Välityömarkkinat-ohjelman tavoitteena on
- kehittää moniammatillisia prosesseja ja asiakasohjauksen malleja, jotka edistävät työmarkkinoilta syrjäytyneiden, syrjäytymisvaarassa olevien sekä vammaisten ja osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä välityömarkkinoilta avoimille työmarkkinoille sekä
- vahvistaa kaikkein vaikeimmin työllistyvien henkilöiden sosiaalista toimintakykyä ja elämänhallintaa sekä luoda edellytyksiä työllistymiselle erityisenä kohderyhmänä kuntouttavan työtoiminnan toimenpiteisiin oikeutetut työttömät.
Välityömarkkinat (pdf, 148 kB)
Lisätietoja
Neuvotteleva virkamies Lars Kolttola, puh. 09 160 73820,
etunimi.sukunimi@stm.fi
ja ohjelmakoordinaattori Kati Herranen-Haapaniemi, puh. 09 160
73181, etunimi.sukunimi@stm.fi
Terveenä ja osaavana työssä -kehittämisohjelma
Välityömarkkinat-kehittämisohjelma
Ohjelmakoordinaattori Irmeli Järvenpää, puh. 09 160 74341,
etunimi.sukunimi@stm.fi
Tasa-arvoa työelämään - yhdenvertaisuutta yhteiskuntaan
-kehittämisohjelma
Taloustarkastaja Mikko Juvonen, puh. 09 160 73183,
etunimi.sukunimi@stm.fi
Talousraportointi, tietojärjestelmät
Ohjelma-avustaja Anne Nyström, puh. 09 160 73233,
etunimi.sukunimi@stm.fi
Maksatushakemukset
Suunnittelusihteeri Anneli Hagelberg, puh. 09 160 73192,
etunimi.sukunimi@stm.fi