Puolison tulojen vaikutus työmarkkinatukeen poistuu
Työmarkkinatuen tarveharkinta lieventyy siten, että hakijan puolison tulot eivät enää vaikuta työmarkkinatuen määrään. Hallitus päätti asiasta kehysriihessä maaliskuussa 2012.
Työmarkkinatuki on ollut ainoa syyperusteinen perusturvaetuus, jonka myöntämisen puolison tulot voivat kokonaan estää. Puolison tulojen huomioon ottaminen on johtanut kahden työttömän henkilön perheissä tilanteisiin, joissa toisen työllistyminen pienentää toisen tuloja.
Tarveharkinnan lieventäminen yksinkertaistaa työttömyysturvajärjestelmää ja korostaa etuuksien yksilökohtaisuutta. Samalla puretaan työttömyysturvaan liittyviä kannustinongelmia ja vähennetään mahdollisuuksia sosiaaliturvan väärinkäyttöön.
Lomakorvausten jaksotuksesta luopuminen
Myös vuosilomakorvausten jaksotuksesta luovutaan. Työsuhteen päättyessä maksettu vuosilomakorvaus ei enää estä työttömyysetuuden maksamista.
Aiemmin vuosilomakorvaus jaettiin laskennallisesti työsuhteen päättymisen jälkeiselle ajalle, ja tältä ajalta ei maksettu työttömyysetuutta. Lomakorvausten jaksotuksen poistamisesta sovittiin työmarkkinakeskusjärjestöjen lokakuussa 2011 tekemässä raamisopimuksessa.
Työllistymisbonuskokeilu
Pitkäaikaistyöttömien työllistymisen tueksi toteutetaan
kolmivuotinen työllistymisbonuskokeilua. Kokeilun piirissä olevat
pitkäaikaistyöttömät saavat työllistyttyään työmarkkinatukea vielä
ensimmäisen työssäolokuukauden ajan. Kokeilu toteutetaan
pitkäaikaistyöttömien työllistymistä tukevan kuntakokeilun
yhteydessä.
Kuntakokeiluun valittiin 23 hanketta
(TEM:in tiedote 31.5.2012)
Työllistymisbonuskokeilusta on sovittu valtioneuvoston
rakennepoliittisessa kannanotossa maaliskuussa 2012.
Aikataulu ja aineistot
Tasavallan presidentti vahvisti lait 28.12.2012 ja ne tulevat voimaan 1.1.2013.
Hallituksen esitys (HE 115/2012) annettiin eduskunnalle 17.9.2012. Esitys liittyy vuoden 2013 talousarvioesitykseen ja muutokset tulisivat voimaan 1.1.2013.
Lisätietoja
hallitussihteeri Pekka Paaermaa, p. 0295 163194, etunimi.sukunimi@stm.fi