Sosiaali- ja terveysministeriö koordinoi toimenpideohjelman toteuttamista. Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen ehkäiseminen on yksi vuosien 2011-2015 hallitusohjelman kolmesta painopistealueesta. Syrjäytymistä voidaan ehkäistä vähentämällä työttömyyttä ja köyhyyttä sekä ihmisten näköalattomuutta ja osattomuutta. Se edellyttää useiden hallinnonalojen toimia ja yhteistyötä.
Toimenpideohjelman tavoitteena on vakiinnuttaa pysyvä toimintamalli yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Päätöksenteossa tulee aina ottaa huomioon vaikutukset ihmisten hyvinvointiin, terveyteen ja syrjäytymiseen.
Toimenpideohjelmassa on seitsemän teemaa, joiden tavoitteena on:
- vahvistaa eri kansalaisryhmien yhdenvertaisuutta
- edistää terveyttä vähentämällä terveyseroja
- ehkäistä työstä ja työmarkkinoilta syrjäytymistä
- parantaa pienituloisten asemaa
- vähentää lasten ja nuorten syrjäytymistä
- uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluja
- parantaa kansalaisjärjestöjen työn vaikuttavuutta
Nämä teemat sisältävät yli 30 hallituksen määrittämää kärkihanketta, jotka esitellään alasivulla.
Organisaatio
Toimenpideohjelman toteuttamista johtaa sosiaali- ja terveyspoliittinen ministerityöryhmä. Toimenpiteitä valmistellaan STM:n ohjausryhmässä, jossa on laaja-alainen edustus eri ministeriöistä, Kuntaliitosta, työmarkkina- ja yrittäjäjärjestöistä, kirkkokunnista ja kansalaisjärjestöistä sekä RAY:stä ja Veikkaus Oy:stä.
Syrjäytymistä ehkäisevän toimenpideohjelman ohjausryhmä
Toteutumista mitataan
Jokaiselle kärkihankkeelle asetetaan indikaattorit, joilla toteutumista mitataan.
Lisätietoja
toimenpideohjelman koordinaattori, finanssineuvos Marja-Liisa Parjanne, etunimi.sukunimi@stm.fi