Sisältöön      
 
 
 

Kunta- ja palvelurakenneuudistus (Paras)

Edellisen hallituksen kunta- ja palvelurakenneuudistus käynnistyi vuonna 2005. Uudistusta koskeva laki tuli voimaan helmikuussa 2007 ja on voimassa vuoden 2012 loppuun saakka. Sen tilalle pääministeri Kataisen hallitus aikoo laatia uuden rakennelain.

Kunta- ja palvelurakenteen uudistuksen tavoitteena on taata kaikille suomalaisille yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut.

Tämä vaatii

  • toimivaa ja eheää kuntarakennetta
  • palvelurakenteiden vahvistamista ja palveluiden järjestämistä nykyistä laajemmalla väestöpohjalla
  • kuntien välistä yhteistyötä ja uusia toimintatapoja.

Puitelain mukaan perusterveydenhuolto ja siihen kiinteästi liittyvät sosiaalitoimen tehtävät tulee järjestää vähintään noin 20 000 asukkaan kunnassa tai yhteistoiminta-alueella.

Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta 169/2007 (Finlex)

Puitelain täsmennykset

Kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevaa puitelakia on täsmennetty Paras-selonteon ja eduskunnan päättämien linjausten mukaisesti. Vuoden 2013 alusta lähtien valtioneuvosto voi velvoittaa kunnan liittymään sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueeseen, jollei kunta täytä puitelain asettamaa noin 20 000 asukkaan vähimmäisvaatimusta.

Valtioneuvostolle mahdollisuus velvoittaa kunta yhteistoiminta-alueeseen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhtenäisyydelle selkeät kriteerit (VM:n ja STM:n yhteistiedote 25.11.2010) 
Hallituksen esitys (HE 268/2010) eduskunnalle laeiksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta (Eduskunta)

Vastuu uudistuksesta on kunnilla

Sosiaali- ja terveydenhuolto on kuntien laajin toimiala. Väestön ikääntyminen kasvattaa lähitulevaisuudessa huomattavasti sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä - ja siten myös palvelujen järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia.

Terveyden, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen, sosiaalisten ongelmien ehkäisy sekä kuntalaisten osallisuuden vahvistaminen ovat tärkeimpiä näkökulmia, kun pyritään väestön yleisen hyvinvoinnin parantamiseen ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeen ja kustannusten kasvun hallintaan.

Kunnilta on edellytetty päätöksiä puitelain velvoitteiden täyttymisestä 17.3.2009 mennessä. Maaliskuussa 2009 tehdyllä kyselyllä kartoitettiin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen tilannetta kaikissa kunnissa.  Kyselyn tulokset on koottu THL:n julkaisemaan raporttiin. Valtioneuvosto antoi selonteon uudistuksen toteutumisesta marraskuussa 2009.

Kuntakysely sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta (THL)
Valtioneuvoston selonteko kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta (Valtioneuvosto)

Alan ammattilaisten verkostot vahvemmiksi

Palvelujärjestelmän muutos vaikuttaa myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten työhön.

Laajemmalla väestöpohjalla toimiminen tarjoaa alan henkilöstölle mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen, parempaan työnjakoon ja verkostoitumiseen.

Esitteet ja muu aineisto

Ministeri Risikon esitys 31.8.2009: Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelut - nykytila ja kehittäminen (pdf, 133 kB) Hyvinvoiva Suomi huomennakin (STM:n esitteitä 2007:3) Tavoitteena paras -radiohaastattelut 

Lisätietoja

hallitusneuvos Päivi Salo, p. 09 160 74130, etunimi.sukunimi@stm.fi
lääkintöneuvos Jukka Mattila, p. 09 160 74194, etunimi.sukunimi@stm.fi
neuvotteleva virkamies Kari Haavisto, p. 09 160 74177, etunimi.sukunimi@stm.fi
hallitussihteeri Virpi Vuorinen, p. 09 160 73 737, etunimi.sukunimi@stm.fi

26.10.2011
Jaa