Sisältöön      
 
 
 

Tulkkipalvelut vammaisille

Vaikeasti kuulovammaisilla, kuurosokeilla ja puhevammaisilla henkilöillä on oikeus maksuttomaan tulkkipalveluun. 

Tulkkipalvelua järjestetään viittomakielellä tai esimerkiksi uutta teknologiaa hyödyntävillä kommunikointitavoilla.

Tulkkeina toimivat tulkkikoulutuksen saaneet viittomakielen tulkit sekä erikoisammattitutkinnon suorittaneet puhevammaisten tulkit.

Tulkkipalveluun on oikeus seuraavasti:

  • kuurosokeat 360 tulkintatuntia vuodessa
  • kuulovammaiset 180 tulkintatuntia vuodessa
  • puhevammaiset 180 tulkintatuntia vuodessa.

Opintoihin tulkkipalvelua saa tarpeen mukaan.

Kuka palvelua saa? 

Tulkkipalvelua saa henkilö, joka vammansa tai sairautensa vuoksi tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.

Mistä palvelua saa? 

Tulkkipalvelua haetaan kunnan sosiaalitoimelta. Tulkkipalveluiden organisointi vaihtelee kunnittain. Osa kunnista ostaa palvelun alueellisesti toimivilta tulkkikeskuksilta.

Vammaisten tulkkipalvelut siirtyvät Kelan vastuulle  1.9.2010 alkaen, jonka jälkeen palveluja haetaan Kelasta.
Kuntainfo 2/2009

Maksut 

Tulkkipalvelu on käyttäjälleen maksutonta.

Lisätietoja
30.06.2009
Jaa