Sisältöön      
 
 
 
 
 

Kansainvälinen yhteistyö työsuojelussa

Työsuojelussa kansainvälistä yhteistyötä tehdään pääasiassa

  • EU:ssa
  • YK:n työjärjestön ILO:n puitteissa
  • Pohjoismaiden kesken

EU:n työsuojeluyhteistyö

Suuri osa Suomen uudesta työsuojelulainsäädännöstä perustuu EU-lainsäädäntöön.

Lainsäädäntö

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (nk. Bilbao-virasto) tehtävänä on työturvallisuuden, työterveyden sekä tuottavuuden parantaminen Euroopan työpaikoilla.

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto                       

Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosastolla toimii Bilbao-viraston kansallinen koordinaatiokeskus (Focal Point). Koordinaatiokeskus ylläpitää kansallista kolmikantaista verkostoa, joka levittää tietoa työterveyteen ja työturvallisuuteen liittyvissä asioissa. Lisäksi koordinaatiokeskus osallistuu eurooppalaisiin työterveys- ja työturvallisuuskampanjoihin ja nimittää edustajia viraston asiantuntijaryhmiin.

Koordinaatiokeskuksen toimintaa suunnittelee ja seuraa työsuojeluneuvottelukunnan Bilbao-jaosto, jossa ovat edustettuina työmarkkinaosapuolet.  

Suomen kansallinen Focal Point -yhteistyöverkosto

Johtavien työsuojelutarkastajien komitea (Senior Labour Inspectors Committee, SLIC ) on komission yhteydessä toimiva jäsenmaiden työsuojeluviranomaisten yhteistyöelin. Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosastolla on komiteassa edustus.

Senior Labour Inspectors Committee               

Komission yhteydessä toimii myös Työterveyden ja työturvallisuuden neuvoa-antava komitea (Advisory Committee on Safety and Health at Work, ACSH), joka käsittelee kolmikantaisesti työterveyteen ja työturvallisuuteen kuuluvia asioita. Komitean alaisuudessa toimii direktiivien valmisteluun ja seurantaan sekä eri alueiden kehittämiseen liittyviä työryhmiä. Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosaston virkamiehet ovat mukana komitean ja sen työryhmien työssä.

Advisory Committee on Health and Safety at Work             

Kansainvälinen työjärjestö ILO

ILO valmistelee työsuojelua koskevia yleissopimuksia ja suosituksia. Hallitusten lisäksi ILO:n työssä ovat mukana myös työnantaja- ja työntekijäosapuolet.

ILO valvoo yleissopimusten noudattamista muun muassa jäsenvaltioiden vuosittaisten raporttien pohjalta. Suomen ILO-yhteistyötä koordinoivat Suomen ILO-neuvottelukunta ja työ- ja elinkeinoministeriö. STM valmistelee toimialaansa kuuluvat ILO:n yleissopimuksiin ja suosituksiin kuuluvat asiat.

Pohjoismainen yhteistyö

Pohjoismainen virallinen yhteistyö tapahtuu Pohjoismaiden neuvostossa ja Pohjoismaiden ministerineuvostossa. Työympäristöasiat kuuluvat työelämän ministerineuvostolle.

Työympäristöalan yhteistyötä ohjaa työympäristösopimus ja määräaikaiset työelämäalan yhteistyöohjelmat. Viimeisin yhteistyöohjelma vuosille 2009 - 2012 pyrkii vastaamaan globalisaation ja väestönkehityksen haasteisiin.

Sosiaali- ja terveysministeriöllä on edustus pohjoismaisessa työelämän virkamieskomiteassa ja Pohjoismaisessa työympäristöjaostossa, jotka ovat työympäristöalan pysyviä Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisia yhteistyöelimiä. Ministeriöllä on edustus myös ympäristösektoriin kuuluvassa pohjoismaisessa kemikaaliryhmässä.

Työelämän ministerineuvoston alaisuuteen kuuluu myös Työympäristöalan jatkokoulutuslaitos NIVA, joka toimii Työterveyslaitoksen yhteydessä. Käytännössä pohjoismaista yhteistyötä tehdään erilaisissa hankkeissa.

12.07.2011
Jaa