Suomen sotien 1939-1945 sotainvalideilla sekä rintamatehtävissä olleilla miehillä ja naisilla eli rintamaveteraaneilla on oikeus saada valtion varoin eräitä erityisetuuksia.
Rintamalisä
Rintamalisää ja ylimääräistä rintamalisää maksetaan Suomessa asuvalle miehelle tai naiselle, jolla on
- rintamasotilastunnus
- naisille myönnetty rintamapalvelustunnus
- rintamatunnus tai
- veteraanitunnus.
Ruotsissa vakituisesti asuville vaikeavammaisille suomalaisille sotainvalideille korvataan kustannukset, jotka aiheutuvat kunnan järjestämistä kotipalveluista ja muista kotona asumista helpottavista sosiaalipalveluista. Etuuteen ovat oikeutettuja myös Suomen sotiin vapaaehtoisina osallistuneet Ruotsin kansalaiset..
Ylimääräistä rintamalisää voi saada henkilö, joka rintamalisän
ohella saa kansaneläkettä.
Veteraaneille rintamalisää (Kela)
Rintama-avustus
Rintama-avustusta maksetaan vapaaehtoisena Suomen sodissa palvelleille rintamaveteraaneille, jotka asuvat pääasiassa Venäjällä, Virossa tai muualla entisen Neuvostoliiton alueella ja elävät taloudellisesti vaikeissa olosuhteissa.
Sotainvalidit ja veteraanit (Valtiokonttori)