Sisältöön      
 
 
 
 
 

Kansaneläke ja takuueläke turvaavat vähimmäistoimeentulon 

Kansaneläkettä voi saada Suomen sosiaaliturvaan kuuluva  henkilö, joka ei saa lainkaan työeläkettä tai jonka työeläke jää pieneksi.

Takuueläkettä maksetaan, jos kokonaiseläke on pienempi kuin takuueläkkeen täysi määrä eli 713,73 euroa kuukaudessa vuonna 2012.

Miten eläke karttuu?

Kansaneläke pienenee työeläkkeen kasvaessa. Eläkkeen määrä riippuu paitsi muista eläkkeistä myös 16 ja 65 ikävuoden välillä Suomessa asutun ajan pituudesta.

Kansaneläkkeen määrään vaikuttavat myös hakijan perhesuhteet. Yksinäiselle eläke on suurempi kuin avio- tai avoliitossa olevalle.

Kansaneläkejärjestelmästä maksetaan

  • vanhuuseläkettä 65 vuotta täyttäneille
  • varhennettua vanhuuseläkettä 62-64-vuotiaille
  • työkyvyttömyyseläkettä 16-64-vuotiaille
  • työttömyyseläkettä 60-64-vuotiaille ennen vuotta 1950 syntyneille
  • perhe-eläkettä leskelle ja lapsille
Vanhuuseläke

Kansaneläkejärjestelmän vanhuuseläkkeeseen on oikeus 65 vuotta täyttäneellä henkilöllä. Vanhuuseläkkeen hakemista voi lykätä, jolloin sitä maksetaan korotettuna.

Varhennettua eläkettä voi halutessaan saada 62 vuotta täyttänyt henkilö. Jokainen varhennuskuukausi pienentää eläkettä pysyvästi 0,4 prosenttia.

Mistä eläkettä saa?

Kaikkia eläkkeitä täytyy hakea. Kansaneläkettä ja takuueläkettä haetaan Kelasta. Kansaneläkettä voi hakea samalla hakemuksella, jolla työeläkkeitä haetaan eri työeläkelaitoksista.

Lisää tietoa

Neuvontaa, hakuohjeita ja -lomakkeita saa Kelasta

Kansaneläke (Kela)

04.01.2012
Jaa