Suomi ensimmäistä kertaa mukana Euroopan tasa-arvoinstituutin hallintoneuvostossa
Euroopan tasa-arvoinstituutti perustettiin joulukuussa 2006 Vilnaan, Liettuaan. Instituutin toiminta käynnistyi joulukuussa 2009, ja avajaiset pidettiin viime sunnuntaina 20. kesäkuuta. Instituutin ylimpään päättävään elimeen hallintoneuvostoon, on nyt ensimmäistä kertaa valittu suomalainen. Euroopan tasa-arvoinstituutin hallintoneuvoston kokoukseen 23. kesäkuuta osallistuu neuvoston varsinaisena jäsenenä sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikön johtaja Tarja Heinilä-Hannikainen.
Euroopan tasa-arvoinstituutin tehtävänä on auttaa EU:n toimielimiä ja jäsenvaltioita edistämään naisten ja miesten tasa-arvoa kaikessa poliittisessa päätöksenteossa sekä torjua sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Instituutin tehtävänä on myös kerätä tietoa Euroopan maiden tasa-arvotilanteesta, tiedottaa aktiivisesti miesten ja naisten tasa-arvoon liittyvistä aiheista sekä lisätä tätä kautta EU:n kansalaisten tietoisuutta sukupuolten tasa-arvosta. Instituutti järjestää asiantuntijatapaamisia ja tasa-arvokampanjoita sekä harjoittaa alan tutkimusta ja antaa tasa-arvoasioihin liittyvää asiantuntija-apua.
Vuonna 2013 henkilöstömäärän on tarkoitus nousta 30 henkeen nykyisestä paristakymmenestä työntekijästä. Instituutin johtajana toimii ruotsalainen Virginija Langbakk. Instituutin ylin päättävä elin on hallintoneuvosto. Neuvoston toimikausi on kolme vuotta. Lisäksi instituutilla on neuvoa-antava asiantuntijaryhmä, jossa on edustajat kaikista jäsenmaista. Hallintoneuvostoon kuuluu 18 edustajaa, jotka on valittu kunkin jäsenvaltion ehdotuksen perusteella, sekä komission nimittämä edustaja.
Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on yksi EU:n perusarvoista. Sukupuolten tasa-arvosta säädetään EU-perustamissopimuksessa ja direktiiveissä. Unionin lainsäädännöllä ja tasa-arvopolitiikalla edistetään tasa-arvoa naisten ja miesten välillä työelämässä sekä laajemmin yhteiskunnassa.
Lisätietoja:
Tasa-arvoneuvos Riitta Martikainen, p. 09 160 74458
Ylitarkastaja Eeva Raevaara, p. 09 160 73842
Finland deltar för första gången i styrelsen för det europeiska jämställdhetsinstitutet
Det europeiska jämställdhetsinstitutet inrättades i december 2006 i Vilnius, Litauen. Institutets verksamhet inleddes i december 2009, och invigningen hölls i söndags den 20 juni. För första gången har en finländare nu valts ut till institutets högsta beslutande organ, styrelsen. Vid det europeiska jämställdhetsinstitutets styrelsemöte den 23 juni deltar som ordinarie medlem direktören för jämställdhetsenheten vid social- och hälsovårdsministeriet Tarja Heinilä-Hannikainen.
Det europeiska jämställdhetsinstitutets uppgift är att hjälpa EU:s organ och medlemsstater att främja jämställdhet mellan män och kvinnor i allt politiskt beslutsfattande samt att motverka könsbaserad diskriminering. Institutets uppgift är också att samla in information om jämställdhetsläget i Europas länder, informera aktivt om teman med anknytning till jämställdhet mellan män och kvinnor samt därigenom öka EU-medborgarnas medvetenhet om jämställdhet mellan könen. Institutet arrangerar möten mellan experter och kampanjer för jämställdhet samt bedriver forskning inom området och ger experthjälp i jämställdhetsfrågor.
Avsikten är att personalen till och med år 2013 ska öka till 30 personer från nuvarande tjugo. Direktör för institutet är svenska Virginija Langbakk. Institutets högsta beslutande organ är styrelsen. Styrelsens mandatperiod är tre år. Institutet har dessutom en rådgivningsgrupp med företrädare från samtliga medlemsländer. Styrelsen består av 18 företrädare, som valts ut på basis av varje medlemsstats förslag samt en företrädare som utsetts av kommissionen.
Jämställdhet mellan män och kvinnor är en av EU:s grundvärderingar. Om jämställdhet mellan könen föreskrivs i EU:s grundfördrag och direktiven. Unionens lagstiftning och jämställdhetspolitik främjar jämställdhet mellan män och kvinnor i arbetslivet och mer långtgående i samhället.
Ytterligare uppgifter:
Jämställdhetsråd Riitta Martikainen, tfn 09 160 74458
Överinspektör Eeva Raevaara, tfn 09 160 73842