Sisältöön      
 
 
 
 
 
Valitse metadatasta sisällön kieliversiot
Tiedote 178/2010
27.05.2010 14:58
suomeksi

Ministerit Risikko ja Wallin sekä kirkkojen edustajat keskustelivat rippisalaisuudesta ja lastensuojelusta

Sisältöteksti

Sosiaali- ja terveysministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko tiedottavat

Peruspalveluministeri Paula Risikko järjesti torstaina 27. toukokuuta keskustelutilaisuuden, jossa käsiteltiin muun muassa lainsäädännön muuttamista sekä kirkkolain tulkinnan muuttamista ohjeistuksella. Eri ministeriöiden virkamiesten lisäksi tapaamiseen osallistuivat kirkollisasioista vastaava kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin, luterilaisen kirkon tuleva arkkipiispa, Turun piispa Kari Mäkinen ja kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja sekä ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo ja kirkkoneuvos Risto Ikäheimo.

Keskustelussa käsiteltiin papin rippisalaisuutta ja vaitiolovelvollisuutta ja sitä, ketä ne suojelevat. Esillä oli kirkkojen teologinen näkemys ripistä ja sielunhoidosta, jotka ovat sitä varten, että ihminen voi selvittää asioitaan Jumalan ja ihmisten sekä tarvittaessa viranomaisten kanssa. Lisäksi pohdittiin, miten lastensuojelua voidaan parantaa varsinkin pedofiliatapauksissa lain tulkinnalla ja ohjeistuksella.

Lastensuojelulakia ei muuteta, muutoksia pohditaan kirkon piirissä

Tapaamisessa käytiin läpi nykyistä tilannetta hyvässä yhteistyössä keskustellen avoimesti niistä keinoista, joilla yhteiseen tavoitteeseen lasten suojelemisesta voitaisiin päästä. Lastensuojelulaki jättää kirkoille mahdollisuuden huolehtia lapsen edun toteutumisesta oman säännöstönsä puitteissa.

Keskustelussa sovittiin, että kirkot selvittävät, miten on mahdollista edetä tästä eteenpäin ja miten muissa pohjoismaissa on sovitettu yhteen lastensuojelulakia ja kirkkolakia.

"Sovimme, että painopiste on nyt kirkkojen toiminnassa. Kirkot toimivat tässä asiassa aktiivisesti yhteistyössä ministeriöiden kanssa. Asiasta järjestetään seuraava kokous syksyllä", ministerit Risikko ja Wallin totesivat.

Piispa Kari Mäkinen ja arkkipiispa Leo pitivät tapaamista hyvänä avauksena. Julkisuudessa on ollut paljon epäselvyyttä ja väärää informaatiota tapaamisen tavoitteista ja rippisalaisuuden luonteesta.

"Etsitään yhteisesti hyvää lopputulosta niin, että kirkon uskon ytimestä nouseva ripin ja sielunhoidon ehdoton luottamuksellisuus säilyy ja palvelee lasten suojelemista", he painottivat.

Taustaa: Mitä lastensuojelulaissa ja kirkkolaissa säädetään nyt?

Lastensuojelulain mukaan seurakunnan tai muun uskonnollisen yhdyskunnan palveluksessa olevat henkilöt ovat velvollisia tekemään lastensuojeluilmoituksen salassapitosäännösten estämättä. Rippiin tai muuhun sielunhoitoon liittyvästä salassapitovelvollisuudesta on kuitenkin voimassa, mitä niistä erikseen säädetään tai määrätään.

Kirkkolain mukaan, jos joku yksityisessä ripissä tai sielunhoidossa ilmaisee yleisen lain mukaan ilmiannettavan rikoksen olevan hankkeissa, papin on kehotettava häntä ilmoittamaan asiasta viranomaisille tai sille, jota vaara uhkaa. Jollei hän suostu siihen, papin on kerrottava hyvissä ajoin ja varovasti asiasta viranomaisille, kuitenkin niin, ettei asianomainen suoraan tai välillisesti tule siitä ilmi. Vastaavanlainen säännös sisältyy lakiin ortodoksisesta kirkosta. Nykyisen tulkinnan mukaan velvoite koskee ainoastaan rikosten törkeitä tekomuotoja.

Lisätietoja:

Haastattelupyynnöt piispa Kari Mäkiselle: Kirkon tiedotuskeskus: tiedottaja Tuija Helenelund puh. 09 180 2330,  050 529 8503
Haastattelupyynnöt arkkipiispa Leolle, Jyrki Härkönen, p. 020 6100 232
Haastattelupyynnöt peruspalveluministeri Paula Risikolle, ministerin sihteeri Taina Mutanen, p. 09 160 73779
Haastattelupyynnöt kulttuuriministeri Stefan Wallinille, erityisavustaja Susanna Korpivaara, p. 09 160 77413, 0400 322 432

 

Pressmeddelande 178/2010
27.05.2010 14:58
på svenska

Ministrarna Risikko och Wallin samt företrädare för kyrkorna diskuterade bikthemlighet och barnskydd

Sisältöteksti

Social- och hälsovårdsministeriet, utbildnings- och kulturministeriet, Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland och Finska Ortodoxa kyrkan informerar  

Omsorgsminister Paula Risikko ordnade torsdagen den 27 maj ett diskussionstillfälle där man bland annat behandlade ändring av lagstiftningen samt ändring av tolkningen av kyrkolagen genom anvisningar. Förutom tjänstemän från olika ministerier deltog kultur- och idrottsminister Stefan Wallin, som ansvarar för kyrkoärenden, lutherska kyrkans kommande ärkebiskop , Åbo biskop Kari Mäkinen och ecklesiastikråd Pirjo Pihlaja samt ortodoxa kyrkans ärkebiskop Leo och kyrkoråd Risto Ikäheimo i diskussionen.

I diskussionen behandlades prästens bikthemlighet och tystnadsplikt samt vem de skyddar. Uppe till diskussion var kyrkornas teologiska syn på bikten och själavården, vilka är till för att människan ska kunna reda ut sina saker med Gud och människor samt vid behov med myndigheter. Dessutom dryftade man hur barnskyddet ska kunna förbättras med lagtolkning och anvisningar i synnerhet i pedofiliincidenter.

Barnskyddslagen ändras inte, ändringar övervägs inom kyrkan

På mötet gick man i god anda igenom den nuvarande situationen och diskuterade öppet om medel för att uppnå det gemensamma målet att skydda barn. Barnskyddslagen ger kyrkorna möjlighet att se till att barnets bästa tillgodoses inom ramen för kyrkans eget regelverk.

I diskussionen kom man överens om att kyrkorna ska utreda hur man nu kan fortsätta och hur de övriga nordiska länderna har samordnat barnskyddslagen och kyrkolagen.

"Vi kom överens om att tyngdpunkten nu ligger på kyrkornas verksamhet. I den frågan ska kyrkorna samarbeta aktivt med ministerierna. Nästa möte i frågan hölls under hösten", sade ministrarna Risikko och Wallin.

Biskop Kari Mäkinen och ärkebiskop Leo tyckte att mötet var en god öppning. I offentligheten har det rått mycket oklarhet och falsk information om mötets målsättningar och om bikthemlighetens karaktär.

"Tillsammans söker vi ett gott resultat så att den ovillkorliga förtroligheten i bikt och själavård som ligger i kärnan av kyrkans tro bevaras och så att den tjänar målet att skydda barn", betonade de.

Bakgrund: Vad föreskrivs nu i barnskyddslagen och kyrkolagen?

Enligt barnskyddslagen är anställda vid en församling eller något annat religiöst samfund skyldiga att utan hinder av sekretessbestämmelserna göra en barnskyddsanmälan. I fråga om tystnadsplikten i anslutning till bikt eller annan själavård gäller dock vad som särskilt föreskrivs eller bestäms om den.

I kyrkolagen föreskrivs att om någon i enskilt skriftermål eller vid själavård uppenbarar att ett sådant brott är förestående som enligt allmän lag måste anges, skall prästen uppmana personen i fråga att underrätta myndigheterna eller den som är utsatt för fara. Är han inte villig härtill, skall prästen i god tid och med iakttagande av varsamhet ge saken till känna för myndigheterna, dock på ett sådant sätt att den som har anförtrott saken inte direkt eller indirekt blir röjd. En motsvarande bestämmelse ingår i lagen om ortodoxa kyrkan. Enligt den nuvarande tolkningen gäller skyldigheten endast grova brottsformer.

Ytterligare uppgifter

Intervjubegäran till biskop Kari Mäkinen: Kyrkans informationscentral: informatör Tuija Helenelund tfn 09 180 2330,  050 529 8503

Intervjubegäran till ärkebiskop Leo, Jyrki Härkönen, tfn 020 6100 232

Intervjubegäran till omsorgsminister Paula Risikko, ministerns sekreterare Taina Mutanen, tfn 09 160 73779

Intervjubegäran till kulturminister Stefan Wallin, specialmedarbetare Susanna Korpivaara, tfn 09 160 77413, 0400 322 432

 

Press release 178/2010
27.05.2010 14:58
in english

Sisältöteksti
178/2010
27.05.2010 14:58
Sámás

Sisältöteksti
178/2010
27.05.2010 14:58
??-??????

Sisältöteksti
178/2010
27.05.2010 14:58
Français

Sisältöteksti
178/2010
27.05.2010 14:58
aus Deutsch

Sisältöteksti
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Jaa