Sisältöön      
 
 
 
 
 
Valitse metadatasta sisällön kieliversiot
Tiedote 45/2010
15.02.2010 12:30
suomeksi

Ministeri Risikko: Työhyvinvointi on hyvän työelämän tunnus

Sisältöteksti

"Työurien pituuteen riittää paljon kantoja ja kannanottoja. Keskustelu on pyörinyt viime päivät lähinnä tuoreissa selvityksissä ja raporteissa, vaikka työurien pituuteen vaikuttavat monet seikat", totesi ministeri Paula Risikko Työhyvinvoinnilla tulevaisuuteen - toimintamalleja työelämän murroksessa -seminaarisarjan tilaisuudessa Tampereella 15.2.2010.

"Juuri nyt työturvallisuuteen ja terveyteen tulee kiinnittää työpaikoilla entistäkin enemmän huomiota. Ratkaisun avaimet työurien pidentämiseen löytyvät työpaikkojen arjesta. Se, mikä pitää yritykset pinnalla vaikeina aikoina, nousevat vahvuuksiksi myös tulevaisuudessa", ministeri Risikko hahmotteli seminaarissa. Ministerin mukaan tarkemmat luonnehdinnat esimerkiksi Ahtelan työryhmän raportista ovat paikallaan esittää vasta sitten, kun raportti on arvioitu kunnolla. "OECD tekee vielä puolueettoman arvion ehdotuksista", hän jatkoi

Ministeri korosti puheessaan johtamisen merkitystä työhyvinvoinnin kehittämisessä. "Työelämässä pysytään pidempään, jos esimieheltä saa tukea. Hyvä johtaminen mahdollistaa ihmisille myös onnistumisia töissä", ministeri muistutti. "Oikeudenmukainen kohtelu, työaikajoustot, oikeanlainen riskienarviointi ovat keinoja viedä työhyvinvointia eteenpäin", hän jatkoi. Ministerin mukaan myös esimiesten jaksamista ja hyvinvointia on edistettävä. "Työhyvinvointia tehdään työpaikoilla yhteistyössä - työntekijät ja esimiehet yhdessä - monien eri keinoin", hän sanoi

Ministerin mukaan on arvokasta, että työhyvinvoinnin alueella on monia toimijoita. "Työhyvinvoinnin edistäminen avaa useita yhteistyömahdollisuuksia. Se vaatii eri asiantuntijoiden ja eri tahojen verkostomaista yhteistyötä ja yhteistä tekemistä", hän sanoi. "Valtiovalta voi tehdä vaikka mitä temppuja työurien pidentämiseksi, mutta se ei onnistui elleivät työpaikat itse herää tähän työhön. Meillä on hienoja esimerkkejä työpaikoista ja yrityksissä, joissa näin on jo tehty ja tulokset puhuvat puolestaan. Meillä on kansainvälisesti arvostettu Työterveyslaitos, kokonainen armeija tutkijoita, kouluttajia ja tutkittua tietoa - me tiedämme jo kuinka työhyvinvointia lisätään", ministeri painotti.

Nykyinen tiukentunut taloustilanne ja rajut käänteet ovat tuoneet paineita työelämään. Muutokset kysyvät johtajilta ja henkilöstöltä sopeutumista. Ministerin mukaan työhyvinvoinnin kehittäminen on kestävä tapa tuoda jatkuvuutta työyhteisöihin.

"Työhyvinvointi ja tuottavuus kulkevat käsi kädessä. Työhyvinvointipanostukset ovat aina taloudellisesti kannattavia. Ne eivät saisi tuntua ylimääräiseltä menoerältä, sillä satsaukset työhyvinvointiin ovat pitkävaikutteinen ja hyvä investointi ja oleellinen osa sitä työtä, joka turvaa yritysten menestyksen myös tulevaisuudessa", ministeri Risikko sanoi seminaarissa.

"Työhyvinvoinnissa on kyse työntekijän pärjäämisestä työyhteisössä. Ihminen onnistuu sellaisessa työssä, jonka tekemisestä hän pitää ja jonka hän kokee osaavansa", ministeri sanoi.

Lisätietoja

erityisavustaja Anna Manner-Raappana, p. 09 160 74157

Pressmeddelande 45/2010
15.02.2010 12:30
på svenska

Sisältöteksti
Press release 45/2010
15.02.2010 12:30
in english

Sisältöteksti
45/2010
15.02.2010 12:30
Sámás

Sisältöteksti
45/2010
15.02.2010 12:30
??-??????

Sisältöteksti
45/2010
15.02.2010 12:30
Français

Sisältöteksti
45/2010
15.02.2010 12:30
aus Deutsch

Sisältöteksti
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Jaa