Sisältöön      
 
 
 
 
 
Valitse metadatasta sisällön kieliversiot
Tiedote 24/2010
27.01.2010 10:00
suomeksi

Työllisyys ja sosiaaliturva pääteemaksi EU-maiden työ- ja sosiaaliministerikokouksessa

Sisältöteksti

STM ja TEM tiedottavat

Työllisyys ja sosiaaliturva nousevat keskustelujen pääteemaksi Espanjan EU-puheenjohtajakauden epävirallisessa työ- ja sosiaaliministerikokouksessa 28. -  30.1.2010 Barcelonassa. Kokous käsittelee työllisyyttä ja sosiaaliturvaa osana EU:n kasvu- ja työllisyysstrategian uudistamista (EU 2020). Kokouksessa Suomea edustavat sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä ja työministeri Anni Sinnemäki.

"Työllisyysasteen ja tuottavuuden parantamisen tulee olla uuden strategian päätavoitteet. Mahdollisimman monen ihmisen työhön osallistuminen taantuman aikana turvaa hyvinvoinnin, julkisen talouden tasapainon sekä tulevaisuudessa työvoiman saatavuuden", sanoo ministeri Sinnemäki.

Työministeri Sinnemäki korostaa, että EU:n uudessa strategiassa kasvu ja hyvinvointi on aikaansaatava aiempaa kestävämmillä keinoilla. EU:n tulee olla edelläkävijä vähähiiliseen talouteen siirtymisessä. Kasvua ja työpaikkoja voidaan luoda esimerkiksi ympäristöystävällistä liiketoimintaa kehittämällä. Ensiarvoisen tärkeää on, että EU ponnistelee myös globaalien sitoumusten aikaansaamiseksi ilmastopolitiikassa.

Ministeri Hyssälän mukaan Suomi on puheenjohtajamaa Espanjan kanssa samaa mieltä siitä, että eurooppalaisella tasolla on tehostettava yhteistyötä eläkejärjestelmien riittävyyden, kattavuuden ja taloudellisen kestävyyden osalta.
"Eläkejärjestelmät ovat keskeinen osa kansalaisten sosiaaliturvaa, mutta samalla merkittävä tekijä sekä talous- että työllisyyspolitiikan kannalta."

Ministeri Hyssälä katsoo, että avointa, jäsenmaiden välistä, yhteistyötä on edelleen kehitettävä, jotta tunnistetaan yhdessä parhaita käytäntöjä ja pystytään jalostamaan niitä. Tavoitteena on nostaa sosiaaliturva osaksi EU:n kansainvälistä ulottuvuutta. Myös yhteistyö Kansainvälisen Työjärjestön (ILO) kanssa on tärkeää.

Lisätiedot:

hallitusneuvos Liisa Heinonen, TEM, puh. 010 606 4131
neuvotteleva virkamies Merja Huovinen, STM. puh. (09) 160 73167

Pressmeddelande 24/2010
27.01.2010 10:00
på svenska

Sisältöteksti
Press release 24/2010
27.01.2010 10:00
in english

Sisältöteksti
24/2010
27.01.2010 10:00
Sámás

Sisältöteksti
24/2010
27.01.2010 10:00
??-??????

Sisältöteksti
24/2010
27.01.2010 10:00
Français

Sisältöteksti
24/2010
27.01.2010 10:00
aus Deutsch

Sisältöteksti
Liitteet
Linkit ja nostot

Muualla palvelussamme

Euroopan unioni

Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Jaa