Sisältöön      
 
 
 
 
 
 
Valitse metadatasta sisällön kieliversiot
Tiedote 115/2009
31.03.2009 10:57
 
suomeksi

Ministeri Risikko: Kaste uudistaa lasten, nuorten ja perheiden palveluja

Sisältöteksti

"Kaste-avustusta saaneiden hankkeiden avulla tehdään vuosisadan laajin kokonaisuudistus lasten, nuorten ja perheiden palveluille. Uudistus koskee perus- ja erikoispalveluja, joiden välisiä raja-aitoja puretaan ja luodaan uudenlaisia auttamismuotoja. Painopistettä siirretään korjaavista palveluista ehkäiseviin. Lapsia, nuoria ja heidän perheitään autetaan kodeissa, päivähoidossa, koulussa ja vapaa-ajan toiminnassa. Keskeinen uudistustyö tehdään kunnissa. Tukea uudistukselle saadaan lainsäädännöstä, kuten uudesta lastensuojelulaista ja tulevasta neuvolatoimintaa, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa koskevasta asetuksesta", totesi peruspalveluministeri Paula Risikko Kaste-kiertueen seminaarissa Espoossa tiistaina 31. maaliskuuta.

Vuosina 2008-2009 sosiaali- ja terveysministeriön Kaste-ohjelma on myöntänyt avustusta 14 hankkeelle yhteensä 46,8 miljoonaa euroa. Hankkeiden painopisteenä on ollut lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen.

Ministeri Risikon mukaan vuosina 2010 ja 2011 valtionavustusten painopisteenä on perusterveydenhuollon vahvistaminen. "Toimiva terveyskeskus -toimenpideohjelma on itsenäinen osa Kaste-ohjelmaa. Terveyskeskusten uudistamisen tavoitteena on nostaa terveyskeskusten palvelujen laatua ja saatavuutta. Tähän pyritään turvaamalla henkilöstön riittävyys ja osaaminen sekä toimiva työnjako, erikoissairaanhoidon tuki terveyskeskuksille ja tietotekniikan entistä tehokkaampi hyödyntäminen."

Ministeri Risikko muistutti, että sosiaali- ja terveysministeriössä vastataan taloustaantuman haasteisiin monin eri tavoin. "Valtakunnallisten toimenpiteiden, kuten sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön uudistamisen ja henkilöstöön liittyvien toimenpiteiden lisäksi kuntia tuetaan valtionavustuksilla uudistamaan toimintatapoja - niin palvelurakenteita kuin palvelujen sisältöäkin. Vuosina 2008-2011 avustusta myönnetään yhteensä yli 104 miljoonaa euroa alueellisesti merkittäviin kuntien tai kuntayhtymien kehittämishankkeisiin", totesi ministeri Risikko.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste) on valtakunnallisen sosiaali- ja terveyspolitiikan ohjausväline, jossa kootaan kansalliset tavoitteet ja toimenpiteet. Ohjelman tavoitteena on syrjäytymisen vähentäminen, hyvinvointierojen kaventaminen ja palvelujen laadun ja vaikuttavuuden parantaminen.

Lisätietoja:

Apulaisosastopäällikkö Olli Kerola, puh. (09) 160 73859, 040 828 0108

Ylitarkastaja Salme Kallinen-Kräkin, puh. (09) 160 73228, 050 467 1947

Pressmeddelande 115/2009
31.03.2009 10:57
 
på svenska

Sisältöteksti
Press release 115/2009
31.03.2009 10:57
 
in english

Sisältöteksti
115/2009
31.03.2009 10:57
 
Sámás

Sisältöteksti
115/2009
31.03.2009 10:57
 
??-??????

Sisältöteksti
115/2009
31.03.2009 10:57
 
Français

Sisältöteksti
115/2009
31.03.2009 10:57
 
aus Deutsch

Sisältöteksti
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
 
 
Jaa