Sisältöön      
 
 
 
Valitse metadatasta sisällön kieliversiot
Tiedote 70/2009
05.03.2009 14:13
suomeksi

Palvelusetelit nykyistä laajempaan käyttöön sosiaali- ja terveyspalveluissa

Sisältöteksti

Palvelusetelijärjestelmän käyttöä esitetään laajennettavaksi sosiaali- ja terveyspalveluissa. Kunnat päättäisivät palvelusetelijärjestelmän käyttöönotosta ja palveluvalikoimasta sekä pitäisivät luetteloa hyväksymistään yksityisistä palvelujen tuottajista, joiden palvelujen maksamiseen seteliä voisi käyttää. Hallitus esitti torstaina 5. maaliskuuta lakia sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä. Tasavallan presidentin on tarkoitus antaa lakiesitys eduskunnalle perjantaina 13. maaliskuuta.

Uudistuksella ei muuteta  kuntien velvoitteita järjestää asukkailleen sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Palveluseteli on yksi keino järjestää julkisia sosiaali- ja terveyspalveluja yksityisten palvelujen tuottajien avulla. Muita  kunnallisten  palvelujen järjestämistapoja ovat kuntien ja kuntayhtyminen  oma tuotanto  ja palvelujen hankkiminen ostopalveluina julkisilta tai yksityisiltä palvelujen tuottajilta.

Palvelusetelilain tavoitteena on lisätä asiakkaan valinnan mahdollisuuksia, parantaa palvelujen saatavuutta, monipuolistaa palvelutuotantoa sekä edistää kuntien, elinkeinotoimen ja yksityisten palveluntuottajien yhteistyötä. Kotona annettavissa palveluissa käytettävien palvelusetelien arvosta säädettäisiin edelleen sosiaalihuoltolaissa ja kansanterveyslaissa.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1. kesäkuuta 2009.

Kunta määrittelisi palvelusetelin arvon kohtuulliseksi

Kunnilla olisi velvollisuus tiedottaa asiakkaille palvelusetelin arvon ja omavastuun määräytymisestä, palvelujen tuottajien hinnoittelusta ja asiakasmaksuista sekä neuvoa asiakkaita palvelusetelien käytössä. Palvelusetelin antaessaan kunta myöntäisi asiakkaalle sitoumuksen kustannusten korvaamisesta kunnan ennalta määräämään arvoon asti.

Jos asiakas kieltäytyisi palvelusetelin vastaanottamisesta kunnan järjestämisvastuulla olevissa palveluissa, kunnan pitäisi ohjata asiakas muulla tavoin järjestettyjen kunnallisten palvelujen piiriin.

Palvelusetelin arvo olisi määrättävä kohtuulliseksi, jotta asiakas voisi käytännössä valita palvelusetelin palvelun toteuttamismuodoksi. Asiakasmaksulailla maksuttomiksi säädettyjen palvelujen kohdalla palvelusetelin arvo määrättäisiin sellaiseksi, ettei asiakas joutuisi maksamaan palvelusta. Poikkeuksena olisivat lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineet. Niissä palvelusetelin valinneelle asiakkaalle jäisi maksuosuutta, jos hän hankkisi apuvälineen, joka olisi kalliimpi kuin hänen yksilöllistä tarvettaan vastaavaa tavanomainen apuväline.

Kunnalla olisi mahdollisuus määritellä palvelusetelin arvo yksittäistapauksissa korkeammaksi, jos asiakkaan toimeentulon edellytykset vaarantuisivat asiakkaan maksettavaksi jäävän omavastuuosuuden vuoksi.

Palvelusetelijärjestelmä tuo onnistuessaan kustannussäästöjä

Palvelusetelijärjestelmän käyttöönotto lisää jonkin verran kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen hallintokustannuksia. Onnistuneen käyttöönoton on kuitenkin arvioitu lisäävän tuottavuutta ja tuovan kustannussäästöjä.

Asiakkaan maksettavaksi tulevat osuudet palvelun hinnasta voivat vaihdella riippuen asiakkaan tuloista ja palvelusetelin muodosta. Kunnat päättävät palvelusetelin käyttöönoton laajuudesta ja muodosta, joten erot toiminnan järjestämisessä ja toteuttamisessa voivat olla kuntien välillä merkittäviä.

Lisätietoja

Ylitarkastaja Virpi Vuorinen puh. (09) 160 73759
Johtaja Eija Koivuranta puh (09) 160 74350

Pressmeddelande 70/2009
05.03.2009 14:13
på svenska

Mer omfattande användning av servicesedlar i social- och hälsovårdstjänster

Sisältöteksti

Det föreslås att användningen av systemet med servicesedlar utvidgas i social- och hälsovårdstjänster. Kommunerna bestämmer om införandet av ett system med servicesedlar och serviceurvalet samt för förteckning över de privata serviceproducenter som den har godkänt och vars tjänster får betalas med en servicesedel. Regeringen föreslog torsdagen den 5 mars en lag om servicesedlar inom social- och hälsovården. Avsikten är att republikens president ska överlämna propositionen till riksdagen fredagen den 13 mars.

Reformen ändrar inte kommunernas skyldighet att ordna social- och hälsovård för sina invånare. Servicesedlar är ett sätt att ordna tjänster inom offentlig social- och hälsovård med hjälp av privata serviceproducenter. Andra sätt att ordna kommunal service är kommunernas och samkommunernas egen produktion och köpta tjänster från offentliga eller privata serviceproducenter.

Målet med servicesedeln är att öka valmöjligheterna för klienter, förbättra tillgången till tjänster, göra serviceproduktionen mångsidigare samt främja samarbetet mellan kommunerna, det kommunala näringslivet och de privata serviceproducenterna. Bestämmelserna om värdet på de servicesedlar som beviljas för tjänster som ges i hemmet ska fortsättningsvis ingå i socialvårdslagen och folkhälsolagen.

Lagarna avses träda i kraft den 1 juni 2009.

Kommunen ska fastställa ett rimligt värde för servicesedeln

Kommunerna är skyldiga att informera klienterna om hur servicesedelns värde och självriskandel fastställs, serviceproducenternas priser och klientavgifterna samt att ge råd till klienterna när det gäller användningen av servicesedlar. När kommunen ger klienten en servicesedel förbinder den sig samtidigt ett ersätta kostnaderna till ett visst, av kommunen förhandsbestämt värde.

Om klienten vägrar ta emot en servicesedel när det gäller tjänster som kommunen är skyldig att ordna ska kommunen hänvisa klienten till kommunala tjänster som ordnas på annat sätt.

Servicesedelns värde ska fastställas till ett rimligt pris, så att klienten i praktiken kan välja att använda servicesedel för tjänsten. När det gäller de tjänster som enligt klientavgiftslagen är avgiftsfria ska servicesedelns värde bestämmas så att klienten inte tvingas betala för tjänsten. Ett undantag utgör hjälpmedlen för medicinsk rehabilitering. Då ska en klient som har valt att använda servicesedel själv betala en del av priset på hjälpmedlet om han eller hon skaffar ett hjälpmedel som är dyrare än ett sedvanligt hjälpmedel som motsvarar klientens individuella behov.

Kommunen ska ha möjlighet att i enskilda fall bestämma ett högre värde på servicesedeln om förutsättningarna för klientens utkomst äventyras på grund av självriskandelen.

Systemet med servicesedlar ger kostnadsinbesparingar om det lyckas

Införandet av systemet med servicesedlar ökar något kommunernas kostnader för administration av social- och hälsovårdstjänster. Det har bedömts att införandet av systemet ökar produktiviteten och ger kostnadsinbesparingar om det lyckas.

Den del av tjänstens pris som ska betalas av klienten kan variera beroende på klientens inkomst och vilken form av servicesedel som används. Kommunerna bestämmer i vilken omfattning servicesedeln införs och vilken form av servicesedel som används och därför kan skillnaderna mellan kommunerna när det gäller ordnandet och genomförandet av verksamheten vara betydande.

Ytterligare uppgifter

Överinspektör Virpi Vuorinen tfn 160 73759
Direktör Eija Koivuranta tfn 160 74350

Press release 70/2009
05.03.2009 14:13
in english

Sisältöteksti
70/2009
05.03.2009 14:13
Sámás

Sisältöteksti
70/2009
05.03.2009 14:13
по-русски

Sisältöteksti
70/2009
05.03.2009 14:13
Français

Sisältöteksti
70/2009
05.03.2009 14:13
aus Deutsch

Sisältöteksti
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Jaa