Sisältöön      
 
 
 
 
 
Valitse metadatasta sisällön kieliversiot
Tiedote 24/2009
27.01.2009 17:00
suomeksi

Ministeri Hyssälä: Sosiaaliturvauudistus on pitkä prosessi

Sisältöteksti

"Sata-komitea on hallituksen toimeksiannon mukaisesti pitänyt työssään kirkkaana tavoitteena elatussuhteen korjaamisen. Ikääntymisen ja globalisaation haasteet eivät ole hävinneet minnekään, vaikka talouskriisi koettelee. Jo lähtökohtana oli, että sosiaaliturvauudistus toteutetaan useammalla vaalikaudella, ja tämä korostuu varsinkin nyt, kun taloustilanne on muuttunut", totesi sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä tiistaina 27. tammikuuta ottaessaan vastaan Sata-komitean linjaukset sosiaaliturvan uudistamiseksi ja kiittäessään komiteaa tähän mennessä tehdystä hyvästä työstä.

"Sata-komitean linjauksiin on yhdistetty työmarkkinajärjestöjen sosiaalivakuutusta koskevat ehdotukset, jotka komitea on ottanut työssänsä huomioon. Työmarkkinajärjestöjen ehdotukset on ymmärrettävästi sopeutettu ajankohtaiseen suhdannetilanteeseen. Pidän ehdotuksissa hyvänä sitä, että työttömien mahdollisuutta omaehtoiseen koulutukseen parannetaan ja kannustetaan aktiivitoimenpiteisiin ryhtymistä. Nämä linjaukset ovat olleet komiteatyössä vahvasti esillä.  Taloudellisesti vaikeina aikoina työttömyysturvan merkitys arjessa selviytymiseksi korostuu. On tärkeää, että tällaisessa tilanteessa huolehditaan erityisesti niistä ihmisistä, joihin työttömyys tai sen uhka kohdistuu", totesi ministeri Hyssälä.

"Työmarkkinajärjestöjen ehdotuksiin sisältyy myös työnantajien kansaneläkemaksun poisto ja työeläkemaksujen korotus. On arvioitu, että Kela-maksun poistamisella on myönteisiä työllisyysvaikutuksia. Pidän tärkeänä, että hallitus käsitellessään Kela-maksun poistamista ensi perjantaina huolehtii siitä, että rahoitus turvataan muulla tavalla pysyvästi. Työeläkejärjestelmän kestävyyden kannalta on tietysti hyvä, että työmarkkinajärjestöjen ehdotuksessa on osana Kela-maksun poistoa sopimus työeläkemaksun korotuksesta", painotti ministeri Hyssälä.

"Pidän merkittävänä komitean esitystä takuueläkkeestä, jolla parannetaan noin 100 000 kaikkein pienituloisimman eläkeläisen asemaa. Komitean ehdotukset perusturvan parantamisesta ovat perusteltuja ja realistisia siten, että ne ovat toteutettavissa kahdella vaalikaudella, mikäli rahoituksen kestävyydestä huolehditaan."

"Painopisteenä komitean työssä ovat olleet myös lapsiperheet ja niiden tukeminen. Komitea on ollut huolissaan ensisynnyttäjien keskimääräisen iän noususta ja tässä on paljon tehtävää niin työelämässä, opiskeluajoissa kuin sosiaaliturvassakin. On toivottavaa, että jatkotyössä löytyy vaikuttavia keinoja siihen, että nuorilla on nykyistä paremmat edellytykset perustaa perhe", korosti ministeri Hyssälä.

Pressmeddelande 24/2009
27.01.2009 17:00
på svenska

Sisältöteksti
Press release 24/2009
27.01.2009 17:00
in english

Sisältöteksti
24/2009
27.01.2009 17:00
Sámás

Sisältöteksti
24/2009
27.01.2009 17:00
??-??????

Sisältöteksti
24/2009
27.01.2009 17:00
Français

Sisältöteksti
24/2009
27.01.2009 17:00
aus Deutsch

Sisältöteksti
Liitteet

Muualla palvelussamme

Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Jaa