Sisältöön      
 
 
 
 
 
Valitse metadatasta sisällön kieliversiot
Tiedote 120/2012
28.06.2012 13:20
suomeksi

Hallitus voi velvoittaa kunnat pysymään yhteistoiminnassa peruspalvelujen turvaamiseksi

Sisältöteksti

Valtiovarainministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö tiedottavat

Paras-puitelain mukaan valtioneuvostolla on oikeus velvoittaa kunta yhteistoimintaan vuoden 2014 loppuun saakka, jos kunta poikkeaa aiemmin ilmoittamastaan yhteistoiminnasta sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä. Hallitus linjasi iltakoulussaan 5.6.2012, että se käyttää tarvittaessa puitelain mukaista toimivaltaansa.

Jotkut kunnat ovat ryhtyneet purkamaan Paras-puitelain mukaisia yhteistoiminta-alueita. Puitelain mukaan lain yhteistoimintavelvoitteet ovat voimassa kuitenkin vuoden 2014 loppuun saakka. Osassa kunnissa yhteistoiminta-alueiden purkaminen voi vaarantaa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen.

Valtiovarainministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö aloittavat syksyllä 2012 neuvottelut niiden kuntien ja yhteistoiminta-alueiden kanssa, joissa kunnan irtaantuminen yhteistoiminnasta vaarantaa palvelujen järjestämisen.

Lisätietoja

hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, VM, p. 02955 30079
neuvotteleva virkamies Kari Haavisto, STM, p. 02951 63342.

 

Pressmeddelande 120/2012
28.06.2012 13:20
på svenska

Regeringen kan förplikta kommunerna till att samarbeta i syfte att trygga den grundläggande servicen

Sisältöteksti

FM och SHM informerar

Statsrådet har med stöd av KSSR-lagen rätt att förplikta kommunerna till samarbete ända till slutet av 2014 ifall kommunen avviker från tidigare anmält samarbete i fråga om ordnandet av social- och hälsovårdsservice. Regeringen fastslog i sin aftonskola den 5 juni 2012 att den vid behov kommer att utöva sin ramlagsenliga behörighet.

Några kommuner har börjat avveckla sina KSSR-ramlagsenliga samarbetsområden. Samarbetsförpliktelserna gäller dock enligt ramlagen ända till slutet av 2014. I en del av kommunerna kan avvecklandet av samarbetsområdena äventyra ordnandet av social- och hälsovårdstjänsterna.

Finansministeriet samt social- och hälsovårdsministeriet inleder hösten 2012 förhandlingarna med de kommuner och samarbetsområden där kommunala lösgöringar från samarbetsarrangemangen äventyrar ordnandet av servicen.

Ytterligare information

Auli Valli-Lintu, regeringsråd, FM, tfn. 02955 30079,
Kari Haavisto, konsultativ tjänsteman, SHM, tfn 02951 63342

 

Press release 120/2012
28.06.2012 13:20
in english

Sisältöteksti
120/2012
28.06.2012 13:20
Sámás

Sisältöteksti
120/2012
28.06.2012 13:20
??-??????

Sisältöteksti
120/2012
28.06.2012 13:20
Français

Sisältöteksti
120/2012
28.06.2012 13:20
aus Deutsch

Sisältöteksti
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Jaa