Sisältöön      
 
 
 
 
 
Valitse metadatasta sisällön kieliversiot
Tiedote 99/2012
06.06.2012 12:33
suomeksi

Miesten ja naisten välinen palkkaero kaventunut, mutta lisäponnistuksia tarvitaan

Sisältöteksti

"Tuoreen tiedon mukaan naisten ansiot ovat tällä hetkellä keskimäärin 82,6 prosenttia miesten ansioista. Sukupuolten välinen palkkaero on hieman kaventunut edelliseen vuoteen verrattuna. Eteenpäin siis mennään - vaikkakin pieni askelin", totesi tasa-arvoministeri Paavo Arhinmäki tänään Samapalkkafoorumissa Helsingissä.

Samapalkkaisuusohjelman päätavoitteena on kaventaa sukupuolten palkkaeroa 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteeseen on vielä matkaa ja lisäponnistuksia tarvitaan. Työmarkkinakeskusjärjestöjen raamisopimuksessa viime syksynä sovittiin, että työpaikkojen tasa-arvosuunnitelmiin sisältyvien palkkakartoitusten toimivuus ja kehittämistarpeet selvitetään. Kolmikantaisen työryhmän työ valmistuu kesäkuun lopussa.

"Työpaikan palkkakartoitus on hyvä väline selvittää, onko naisten ja miesten välillä perusteettomia palkkaeroja. Se on myös väline korjata perusteettomat palkkaerot. Palkkakartoitusten kattavuudessa ja laadussa on kuitenkin paljon parantamisen varaa, etenkin pienemmillä työpaikoilla. Toivon työryhmältä monipuolisia ehdotuksia lainsäädäntö- ja muiksi kehittämistoimiksi", korosti ministeri Arhinmäki.

"Naisten ja miesten palkkaeron kaventaminen jää pitkälti seuraavan sopimusratkaisun varaan. Sopimusratkaisun neuvottelijat ovat ratkaisevassa roolissa samapalkkaisuusohjelman päätavoitteen toteuttamisessa", muistutti Samapalkkaisuusohjelman johtoryhmän puheenjohtaja Pentti Arajärvi.

Samapalkkafoorumin järjesti hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen Samapalkkaisuusohjelma. Ohjelma pyrkii sama palkka samasta tai samanarvoisesta työstä -periaatteen toteuttamiseen.

Lisätietoja

projektipäällikkö Outi Viitamaa-Tervonen, p. 050 545 0259, etunimi.sukunimi@stm.fi

Pressmeddelande 99/2012
06.06.2012 12:33
på svenska

Löneskillnaderna mellan kvinnor och män har minskat, men ytterligare insatser krävs

Sisältöteksti

"Enligt färska data tjänar kvinnorna nu i genomsnitt 82,6 procent av vad en man tjänar." Löneskillnaderna mellan könen har minskat något jämfört med föregående år. Det går således framåt - även om det är små framsteg", konstaterade jämställdhetsminister Paavo Arhinmäki i dag vid likalönsforumet i Helsingfors.

Huvudmålet i likalönsprogrammet är att minska löneskillnaderna mellan könen till 15 procent senast 2015. Målet har kommit lite närmare, men ytterligare insatser krävs. I ramavtalet hösten 2011 kom arbetsmarknadens centralorganisationer överens om att utreda hur väl de lönekartläggningar som ingår i arbetsplatsernas jämställdhetsplaner fungerar och deras utvecklingsbehov. Trepartsarbetsgruppens arbete blir färdigt i slutet av juni.

"Lönekartläggningen är ett bra instrument för att klarlägga om det finns omotiverade löneskillnader mellan kvinnor och män. Kartläggningen är också ett instrument för korrigering av omotiverade löneskillnader. Det finns dock mycket som kan förbättras när det gäller kartläggningarnas omfattning och kvalitet, framför allt på de mindre arbetsplatserna. Jag hoppas att arbetsgruppen lägger fram mångsidiga förslag till lagstiftnings- och andra utvecklingsåtgärder", betonade Arhinmäki.

"Minskningen av löneskillnaderna mellan kvinnor och män är till stor del beroende av den följande avtalsuppgörelsen. Avtalsförhandlarna spelar en avgörande roll med tanke på uppfyllelsen av huvudmålet i likalönsprogrammet", påminde Pentti Arajärvi, som är ordförande i programmets ledningsgrupp.

Forumet arrangerades inom ramen för regeringens och centralorganisationernas likalönsprogram. Programmet ska bidra till att realisera principen om lika lön för lika arbete.

Mer information

Projektchef Outi Viitamaa-Tervonen, tfn 050 545 0259, fornamn.efternamn@stm.fi

Press release 99/2012
06.06.2012 12:33
in english

Sisältöteksti
99/2012
06.06.2012 12:33
Sámás

Sisältöteksti
99/2012
06.06.2012 12:33
??-??????

Sisältöteksti
99/2012
06.06.2012 12:33
Français

Sisältöteksti
99/2012
06.06.2012 12:33
aus Deutsch

Sisältöteksti
Liitteet
Linkit ja nostot
Muualla palvelussamme

Samapalkkaisuusohjelma

Muualla verkossa

Samapalkkafoorumin verkkolähetys

Liitteet
Linkit ja nostot
På vår webbplats

Likalönsprogrammet

På andra webbplatser

Samapalkkafoorumin verkkolähetys

Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Jaa