Sisältöön      
 
 
 
 
 
Valitse metadatasta sisällön kieliversiot
Tiedote 377/2009
06.11.2009 13:30
suomeksi

Ministeri Risikko: Perhettä autettava ajoissa erotilanteessa

Sisältöteksti

"Vuosittain vanhempien ero koskettaa 30 000 lasta, joista moni on vaarassa menettää yhteyden toiseen vanhempaansa, yleensä isään. Mikäli isät pysyvät mukana lastensa elämässä myös eron jälkeen, on sillä suuri merkitys lasten hyvinvoinnin, kehityksen ja tulevien perhesuhteiden kannalta", peruspalveluministeri Paula Risikko sanoi Vuoden Isä 2009 -palkintotilaisuudessa Helsingissä 6. marraskuuta. 

 "Ihmiset eivät usein tiedosta omaa avuntarvettaan erotilanteessa, eivät ainakaan eron varhaisvaiheessa. Palveluja ei myöskään tunneta. Apua lähdetään hakemaan kun vanhempien tai lapsen ongelmat kasvavat ylipääsemättömän tuntuisiksi."

Ministeri Risikon mielestä perheen auttaminen eron varhaisessa vaiheessa olisi huomattavasti helpompaa ja tuloksellisempaa sekä yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaista ja taloudellista.

"Perheasioiden sovittelun kehittäminen on hyvä tapa puuttua tähän. Laadukkaasti toteutettuna ja oikea-aikaisesti tarjottuna sovittelu voi suuresti edistää lapsen edun mukaisten huolto- ja tapaamissopimusten syntymistä ja käytännön toteutumista sekä estää vanhempien erimielisyyksien kehittymistä huoltoriidoiksi", ministeri Risikko totesi.

"Vapaaehtoinen vertaistuki rikastuttaa eroperheiden palvelujärjestelmää perinteisen ammatillisen työskentelyn rinnalla, lisää auttamistyön asiakaslähtöisyyttä ja madaltaa asiakkaiden kynnystä hakeutua palveluihin riittävän ajoissa. Ennaltaehkäisevät palvelut vähentävät huoltoriitoja, jotka ovat lapsen kannalta erittäin tuhoisia ja yhteiskunnalle varsin kalliita", ministeri Risikko sanoi.

Lisätietoja

erityisavustaja Anna Manner-Rapppana, puh. 040 575 6618

Pressmeddelande 377/2009
06.11.2009 13:30
på svenska

Sisältöteksti
Press release 377/2009
06.11.2009 13:30
in english

Sisältöteksti
377/2009
06.11.2009 13:30
Sámás

Sisältöteksti
377/2009
06.11.2009 13:30
??-??????

Sisältöteksti
377/2009
06.11.2009 13:30
Français

Sisältöteksti
377/2009
06.11.2009 13:30
aus Deutsch

Sisältöteksti
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Jaa