Sisältöön      
 
 
 
 
 
Valitse metadatasta sisällön kieliversiot
Tiedote 44/2009
10.02.2009 11:30
suomeksi

Työryhmä: Asiakkaat mielenterveys- ja päihdepalveluihin yhden oven kautta

Sisältöteksti

Mielenterveys- ja päihdeongelmaisten on saatava palveluja joustavasti yhden oven kautta ja yhdenvertaisesti muiden kanssa. Palvelujärjestelmää on kehitettävä lisäämällä peruspalveluissa tehtävää mielenterveys- ja päihdetyötä sekä perustamalla yhdistettyjä mielenterveyshäiriöiden ja päihdehoidon avoyksiköitä. Mielenterveys- ja päihdetyön kehittämistä pohtinut Mieli 2009 -työryhmä luovutti tiistaina 10. helmikuuta peruspalveluministeri Paula Risikolle ehdotuksensa ensimmäiseksi kansalliseksi mielenterveys- ja päihdesuunnitelmaksi.

Suunnitelmassa painotetaan asiakkaan aseman vahvistamista, mielenterveyden ja päihteettömyyden edistämistä sekä perus- ja avohoitopalveluina toteutettavien mielenterveys- ja päihdepalvelujen monipuolistamista.

Asiakkaita paremmin palveleva avohoitojärjestelmä käyttöön

Työryhmä ehdottaa, että kunnat lisäävät ja monipuolistavat päivystäviä, liikkuvia ja konsultaatiopalveluja mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsiville, minkä seurauksena laitospaikkojen tarve vähenee. Laitospaikkojen vähentäminen edellyttää, että ensin kehitetään ja monipuolistetaan avohoitoa ja vasta sitten supistetaan laitoshoitoa. Lisäksi ehdotetaan, että mielenterveys- ja päihdeongelmia itse kokeneita otetaan mukaan palveluiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.

Koska mielenterveys- ja päihdeongelmia esiintyy yhä enemmän samanaikaisesti, erikoistason psykiatriset ja päihdehuollon avoyksiköt ehdotetaan yhdistettäviksi. Psykiatrinen sairaalahoito ehdotetaan siirrettäväksi pääsääntöisesti yleissairaaloiden yhteyteen.

Palvelujen kehittäminen edellyttää suurempaa resursointia, joka on suunnattava erityisesti perus- ja avopalveluihin mielenterveys- ja päihdeongelmien ehkäisyn, varhaisen tuen sekä hoidon tehostamiseksi. Lisäresursoinnin esitetään koostuvan muun muassa suuremmasta valtionosuudesta, kuntarahoituksesta ja kehittämishankemäärärahoista.

Työryhmä esittää, että valtioneuvosto antaa vuonna 2009 mielenterveys- ja päihdetyöstä periaatepäätöksen, jolla turvataan työn pitkäjänteinen kehittäminen nykyistä avohoito- ja peruspalvelupainotteisemmaksi ja varmistetaan siihen tarvittavat voimavarat.

Osallisuudella voidaan ehkäistä ongelmia

Työryhmän mukaan mielenterveys- ja päihdeongelmien ehkäisemiseksi on keskityttävä yhteisöllisyyden ja osallisuuden lisäämiseen, alkoholin kokonaiskulutuksen vähentämiseen muun muassa alkoholiverotusta merkittävästi korottamalla sekä mielenterveys- ja päihdeongelmien ylisukupolvisuuden tunnistamiseen ja ehkäisemiseen.

Ehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön asema palveluissa on varmistettava nimeämällä vähintään yksi kokopäiväinen pysyvä työntekijä koordinoimaan työtä laajan väestöpohjan mukaiselle alueelle. Kuntien tai yhteistoiminta-alueiden terveyden ja hyvinvoinnin strategioihin on sisällytettävä mielenterveys- ja päihdetyön osio.

Työryhmä esittää myös, että mielenterveyslain, päihdehuoltolain ja raittiustyönlain sisällöt päivitetään ja niiden yhdistämisen mahdollisuus arvioidaan.

Lisätietoja

apulaisosastopäällikkö Marja-Liisa Partanen, STM, puh. (09) 160 73804
lääkintöneuvos Maria Vuorilehto, STM, puh. (09) 160 72357
kehittämispäällikkö Airi Partanen, THL, puh. 020 610 7489, 040 757 5628

Pressmeddelande 44/2009
10.02.2009 11:30
på svenska

Sisältöteksti
Press release 44/2009
10.02.2009 11:30
in english

Sisältöteksti
44/2009
10.02.2009 11:30
Sámás

Sisältöteksti
44/2009
10.02.2009 11:30
??-??????

Sisältöteksti
44/2009
10.02.2009 11:30
Français

Sisältöteksti
44/2009
10.02.2009 11:30
aus Deutsch

Sisältöteksti
Linkit ja nostot

Muualla palvelussamme

Mielenterveys- ja päihdepalvelut

Muualla verkossa

Mieli ja päihde
(Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)

Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Jaa