Sisältöön      
 
 
 
 
 
Valitse metadatasta sisällön kieliversiot
Tiedote 258/2008
02.10.2008 00:00
suomeksi

Vapaaehtoista lisäeläkejärjestelmää uudistetaan

Sisältöteksti

Hallitus esittää vapaaehtoisen lisäeläkejärjestelmän uudistamista niin, että myös eläkesäätiöissä ja eläkekassoissa olisi mahdollista toteuttaa kollektiivisia, maksuperusteisia ammatillisia lisäeläkejärjestelyjä. Nykyisin vain henkivakuutusyhtiöt voivat myöntää tällaisia lisäeläkejärjestelyjä ryhmäeläkevakuutuksen muodossa. Hallitus päätti asiaa koskevan lakiesityksen sisällöstä torstaina 2. lokakuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus antaa esitys eduskunnalle perjantaina. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. tammikuuta 2009.

Esityksellä eläkesäätiöt ja eläkekassat saatettaisiin kilpailullisesti yhdenvertaiseen asemaan suomalaisten henkivakuutusyhtiöiden ja myös ulkomaisten toimijoiden kanssa. Ehdotetussa laissa säädettäisiin maksuperusteisen lisäeläkejärjestelyn vähimmäisvaatimuksista. Lain taustalakeina toimisivat nykyiset eläkesäätiölaki ja vakuutuskassalaki.

Maksuperusteisessa järjestelyssä etuudet määräytyisivät järjestelyyn suoritettujen vakuutusmaksujen perusteella, vähennettynä näin kertyneiden varojen hoitokuluilla sekä lisättynä varojen sijoittamisesta saaduilla nettotuotoilla. Esitykseen sisältyy myös mahdollisuus toteuttaa järjestely sijoitussidonnaisena, jolloin varojen sijoittamista koskevaa päätöksenteko-oikeutta voitaisiin antaa myös vakuutetuille.

Nykyisin eläkesäätiön voi perustaa ainoastaan työnantaja. Esityksessä ehdotetaan, että maksuperusteista lisäeläkejärjestelyä varten perustettavan eläkesäätiön voisivat perustaa myös työnantaja ja vakuutetut yhdessä. Ehdotuksella pyritään vahvistamaan vakuutettujen vaikutusmahdollisuuksia erityisesti eläkesäätiön perustamisvaiheessa.

Esitykseen sisältyy myös ehdotus eläkesäätiöltä ja eläkekassalta vaadittavista omista varoista silloin, kun eläkesäätiö tai eläkekassa itse vastaa vakuutetun työkykyyn ja elinaikaan liittyvistä riskeistä. Kysymykseen tulisi siten etuusperusteinen lisäeläkejärjestely, jossa työnantajalla ei olisi nykyisen kaltaista vastuuta luvatuista etuuksista. Ehdotuksella saatettaisiin kansallisesti voimaan ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin vaatimukset vastuuvelan ylittävistä lakisääteisistä omista varoista.

Lisätietoja: hallitusneuvos Pia Jokinen, puh. 160 73751

Pressmeddelande 258/2008
02.10.2008 00:00
på svenska

Sisältöteksti
Press release 258/2008
02.10.2008 00:00
in english

Sisältöteksti
258/2008
02.10.2008 00:00
Sámás

Sisältöteksti
258/2008
02.10.2008 00:00
??-??????

Sisältöteksti
258/2008
02.10.2008 00:00
Français

Sisältöteksti
258/2008
02.10.2008 00:00
aus Deutsch

Sisältöteksti
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Liitteet
Linkit ja nostot
Jaa