Vammaispalvelut yhdenvertaisuuden ja osallisuuden edistäjinä

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (380/1987, jäljempänä vammaispalvelulaki) syyskuun alusta voimaan tulevilla muutoksilla edistetään suunnitelmallisesti vaikeavammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta sekä muita perus- ja ihmisoikeuksia. Tavoitteena on myös lisätä vaikeavammaisten henkilöiden itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta sekä mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan eri toimintoihin.

Kaikkia vammaispalvelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestettäessä on otettava huomioon lain sisältö kokonaisuudessaan suhteessa vaikeavammaisen henkilön yksilöllisiin vammasta ja sairaudesta aiheutuviin tarpeisiin. Palveluja ja tukitoimia koskevien säännösten ohella on tarkasteltava esimerkiksi säännöksiä lain tarkoituksesta (1 §), vammaisen henkilön määritelmästä (2 §) ja lain toissijaisuudesta (4 §) sekä vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen (759/1987, jäljempänä vammaispalveluasetus) periaatteita toimintamahdollisuuksien ja omatoimisen suoriutumisen tukemisesta (1 §). Merkitystä on myös vammaispalvelulain elinolojen ja palvelujen kehittämistä koskevilla säännöksillä (6 ja 7 §), joihin sisältyy sekä vammaisen henkilön asiakaspalvelu että palvelujen järjestäminen hänen äidinkielensä huomioon ottaen.

Vammaispalvelulain uudet säännökset konkretisoivat myös valtioneuvoston vammaispoliittisessa selonteossa vuonna 2006 määriteltyjä suomalaisen vammaispolitiikan keskeisiä periaatteita vammaisten henkilöiden oikeudesta yhdenvertaisuuteen, osallisuuteen sekä tarpeellisiin palveluihin ja tukitoimiin.

Keskeiset muutokset

1.9.2009 voimaan tulevat keskeiset muutokset ovat:

• Asiakkaan yksilöllisen tarpeen huomioon ottaminen palveluja ja tukitoimia järjestettäessä (3 § 2)
• Palvelutarpeen selvittäminen määräajassa sekä yksilöllisen palvelusuunnitelman laatimisen ja päätöksenteon viivytyksettömyys (3 a §) 
• Vammaispalvelulaki ensisijaiseksi kehitysvammaisten erityishuollosta annettuun lakiin (519/1977, jäljempänä kehitysvammalaki) nähden (4 §)
• Henkilökohtainen apu vaikeavammaiselle henkilölle (8 § 2, 8 c § ja 8 d §) 
• Henkilökohtainen apu maksuttomaksi sosiaalipalveluksi (laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista, 734/1992, jäljempänä asiakasmaksulaki 4 § 5 kohta) 
• Teknisiä muutoksia taloudellisten tukitoimien osalta (9 §) 
• Teknisiä muutoksia vammaispalveluasetukseen
  

Palvelutarve selvitettävä määräajassa

Vammaispalvelujen ja tukitoimien tarve on selvitettävä vammaisen henkilön tilanteen ja olosuhteiden edellyttämällä tavalla. Selvittäminen on aloitettava viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä siitä kun vammainen henkilö tai hänen laillinen edustajansa, omaisensa tai muu henkilö tai viranomainen on ottanut yhteyttä kuntaan palvelujen saamiseksi (3 a §). Säännös täydentää sosiaalihuoltolain (710/1982) 40 a §:ää sosiaalipalvelujen tarpeen arvioinnin määräajoista sekä osaltaan toteuttaa muissakin keskeisissä sosiaalipalveluissa viime vuosina käyttöön otettua sosiaalitakuuta.

Laskettaessa em. määräaikaa ei yhteydenottopäivää oteta huomioon. Arkipäivänä ei myöskään pidetä pyhäpäivää eikä arkilauantaita. Yhteydenoton tapahtuessa esimerkiksi tiistaina palvelutarpeen arviointi on aloitettava viimeistään seuraavan viikon torstaina, mikäli viikolla ei ole arkipyhiä.

Palvelutarpeiden selvittämiseksi pääsääntönä on kotikäynti tai vähintään asiakkaan henkilökohtainen tapaaminen. Tarvittaessa voidaan hyödyntää vammaisten henkilöiden toimintakyvyn arviointiin tarkoitettuja soveltuvia menetelmiä.

Vammaispalvelulain 3 §:ään on lisätty uusi 2 momentti, jonka mukaan palveluja ja tukitoimia järjestettäessä on otettava huomioon asiakkaan yksilöllinen avun tarve. Säännös korostaa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000, jäljempänä asiakaslaki) 8 §:ssä olevien asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja osallistumista koskevien säännösten huomioon ottamista.

Asiakaslain 8 §:n mukaan sosiaalihuoltoa toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon asiakkaan toivomukset ja mielipide ja muutoinkin kunnioitettava hänen itsemääräämisoikeuttaan. Asiakkaalle on annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palvelujensa suunnitteluun ja toteuttamiseen. Sama koskee hänen sosiaalihuoltoonsa liittyviä muita toimenpiteitä. Asiakasta koskeva asia on käsiteltävä ja ratkaistava siten, että ensisijaisesti otetaan huomioon asiakkaan etu (8 §). Asiakkaan itsemääräämisoikeuden kunnioittamisesta seuraa myös se, että palvelutarpeen selvittämiseen ei tule ryhtyä, jos vammainen henkilö sitä vastustaa. Vastaavasti jo aloitettu selvittäminen on asiakkaan pyynnöstä keskeytettävä. Asiakkaalle on kuitenkin tällöinkin asiakaslain 5 §:n mukaisesti selvitettävä hänen oikeutensa ja velvollisuutensa sekä erilaiset vaihtoehdot ja niiden vaikutukset samoin kuin muut seikat, joilla on merkitystä hänen asiassaan. Selvitys on annettava siten, että asiakas riittävästi ymmärtää sen sisällön ja merkityksen (5 §).

Palvelusuunnitelma laadittava viivytyksettä

Palvelutarpeen selvittäminen on välttämätön osa yksilöllisen palvelusuunnitelman valmistelua. Suunnitelma on laadittava ilman aiheetonta viivytystä ja muutoin sosiaalihuollon asiakaslain 7 §:n edellyttämällä tavalla (3 a §). Tämä tarkoittaa ensinnäkin suunnitelman laatimista pääsääntöisesti yhteisymmärryksessä asiakkaan itsensä kanssa aina, jollei kyseessä ole tilapäinen neuvonta ja ohjaus tai jollei suunnitelman laatiminen muutoin ole ilmeisen tarpeetonta. Asiakaslain edellä mainittujen 5-8 §:ien ohella on noudatettava säännöksiä itsemääräämisoikeudesta erityistilanteissa. Jos täysi-ikäinen asiakas ei sairauden, henkisen toimintakyvyn vajavuuden tai muun vastaavan syyn vuoksi pysty osallistumaan ja vaikuttamaan palvelujensa tai sosiaalihuoltoonsa liittyvien muiden toimenpiteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen taikka ymmärtämään ehdotettuja ratkaisuvaihtoehtoja tai päätösten vaikutuksia, on asiakkaan tahtoa selvitettävä yhteistyössä hänen laillisen edustajansa taikka omaisensa tai muun läheisen henkilön kanssa (9 §). Alaikäisen henkilön toivomukset ja mielipide on selvitettävä ja otettava huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämällä tavalla (10 §).

Palvelusuunnitelmasta on riittävän yksityiskohtaisesti käytävä ilmi asiakkaan yksilöllinen tilanne niiltä osin kuin se vaikuttaa palvelujen sisällöstä, järjestämistavasta ja määrästä päättämiseen. Vammaan ja sairauteen liittyvien seikkojen ohella asiakkaan yksilöllisen tilanteen selvittäminen vaatii huomion kiinnittämistä myös hänen sosiaaliseen asemaansa (mm. työssäkäynti, opiskelu, asumismuoto, perhesuhteet). Erityishuolto-ohjelmaan kirjataan edelleen kehitysvammaisille henkilöille kehitysvammalain nojalla järjestettävät erityishuollon toteuttamiseksi tarvittavat palvelut.

Asiakas on ohjattava hakemaan palvelusuunnitelmaan kirjattuja palveluja ja tukitoimia. Lähtökohtaisesti suunnitelmaan kirjatut palvelut ja tukitoimet tulee asiakkaalle myöntää ellei ole perusteltua syytä menetellä toisin. Suunnitelmasta poikkeaminen on päätöksessä aina erikseen perusteltava.

Palvelusuunnitelma on tarkistettava asiakkaan tarpeiden ja olosuhteiden muuttuessa sekä muutoinkin tarpeen mukaan (3 a §). Suunnitelmaan voidaan myös merkitä tarkistamisajankohta. Vähimmäisaika tarkistamiselle ja arvioinnille on kaksi - kolme vuotta.

Päätöksenteon viivytyksettömyys

Päätökset asiakkaiden hakemuksiin on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi on säädetty, että enimmäisaika päätösten tekemiselle on kolme kuukautta palvelun tai tukitoimen hakemisesta (3 a §). Päätös on luonnollisesti tehtävä heti kun asia on valmis päätettäväksi. Määräajasta poikkeamiseen voi oikeuttaa jokin erityinen syy kuten esimerkiksi vamman tai sairauden harvinaislaatuisuuteen liittyvä palvelutarpeen selvittämisen vaativuus. Tällöinkin hakemukset on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä. Erityisesti on syytä huolehtia siitä, että tarpeettomilta sairaala- tai laitoshoitojaksoilta vältytään.

Vammaispalvelulaki ensisijaiseksi kehitysvammalakiin nähden

Vammaispalvelulaki on edelleenkin toissijainen suhteessa muuhun lainsäädäntöön. Lain mukaisia tukitoimia ja palveluja järjestetään, jos henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai tukitoimia muun lain nojalla. Muutetun 4 § 1 momentin mukaan kehitysvammalain 1 §:ssä tarkoitettujen henkilöiden tarvitsemat erityispalvelut järjestetään ensisijaisesti vammaispalvelulain nojalla silloin kun ne ovat riittäviä ja sopivia sekä kehitysvammaisen henkilön edun mukaisia. Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain keskinäinen soveltamisjärjestys muuttuu siis nykyisin lakien soveltamiskäytännössä omaksutusta järjestyksestä siten, että vammaispalvelulaista tulee lähtökohtaisesti ensisijainen kehitysvammalakiin nähden.

Kehitysvammalain tarkoitusta, soveltamisalaa sekä palveluja koskevat säännökset säilyvät ennallaan. Näin vammaispalvelulain uudet säännökset eivät merkitse muutoksia erityishuoltopalvelujen järjestämiseen nimenomaan niiden tarpeessa oleville henkilöille. Kehitysvammalain nojalla palveluja on järjestettävä silloin, jos vammaispalvelulain mukaiset palvelut ja tukitoimet eivät ole asiakkaalle riittäviä tai sopivia. Muun muassa kehitysvammaisten henkilöiden yksilöllisiä tarpeita vastaavia asumispalveluita, perhehoitoa sekä vaativaa ja monialaista erityisosaamista ja ympärivuorokautista hoitoa ja valvontaa edellyttäviä palveluja voidaan edelleen järjestää kehitysvammalain nojalla.

Vaikeavammaisuus henkilökohtaisen avun järjestämisen edellytyksenä

Henkilökohtaista apua on järjestettävä sellaiselle vaikeavammaiselle henkilölle, joka pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden vuoksi tarvitsee välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen päivittäisistä toiminnoista (8 c §). Välttämättömästä ja toistuvasta toisen henkilön avun tarpeesta on kyse sekä silloin kun avun tarve on sekä määrällisesti runsasta että silloin kun se on jatkuvaluonteista tai määrällisesti vähäisempää, mutta toistuvaa.

Pääsääntöisesti henkilökohtaiseen apuun oikeuttavat vammat ja sairaudet ovat luonteeltaan pysyviä. Ne voivat olla myös eteneviä kuten esimerkiksi MS-tauti, eräät lihassairaudet ja ALS sekä jotkut harvinaiset sairaudet. Lisäksi niille voi olla ominaista toimintakyvyn voimakaskin vaihtelu ja siitä aiheutuva vaihteleva ja/tai toistuva toisen henkilön avun tarve. Toistuvia avun tarpeita on esimerkiksi näkövammaisilla henkilöillä. Vaihtelevia avuntarpeita esiintyy puolestaan esimerkiksi vaikeahoitoisissa epilepsioissa ja muissa neurologisissa sairauksissa. Kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla avun tarpeet voivat olla runsaita tai vaihtelevia.

Henkilökohtaisen avun yksilöllinen luonne edellyttää, että vaikeavammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä sekä avun sisältö että toteutustavat. Hänen on kyettävä ottamaan kantaa avuntapeisiinsa ja niihin vastaamisen tapoihin. Vaikeavammaisen henkilön kuulemisessa voidaan tarvittaessa käyttää esimerkiksi tulkitsemista sekä kommunikaation apuvälineitä ja -menetelmiä. Myös omaisten ja läheisten asiantuntemukseen voidaan tukeutua, mutta avun tarpeen määrittelyn ei tule täysin perustua toisen henkilön esittämiin näkemyksiin.

Lähtökohtaisesti mitään ryhmää ei ole suljettu henkilökohtaisen avun järjestämisen ulkopuolelle vamman tai sairauden laadun, diagnoosin tai iän perusteella. Kaikkien pitkäaikaissairaiden ja vammaisten henkilöiden kohdalla vammasta ja sairaudesta riippumatta oikeutta henkilökohtaiseen apuun on arvioitava tarkastelemalla sitä, miten kunkin henkilön yksilöllinen tilanne vastaa ei vain henkilökohtaisen avun vaan myös vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja tukitoimien järjestämisedellytyksiä kokonaisuudessaan.

Oikeutta henkilökohtaiseen apuun ei ole sidottu tiettyyn ikään, vaan toimintavajavuuden objektiiviseen syyhyn. Myös ikääntyneinä vammautuneilla henkilöillä on oikeus palveluihin ja tukitoimiin samoin perustein kuin muilla vammaisilla henkilöillä. Toisaalta vaikeavammaisen henkilön ikääntyminen ei sulje häntä henkilökohtaisen avun ulkopuolelle. Ikääntymiseen liittyvä vammaisuus on erotettavissa tavanomaiseksi katsottavasta ikääntymisestä: ikääntymisen myötä esimerkiksi näkö- ja kuulo heikentyvät, mutta vain osalla ihmisistä niin voimakkaasti, että tila vastaa vaikeavammaisuutta.

Vaikeavammaisilla lapsilla on oikeus vammaispalvelulain mukaiseen henkilökohtaiseen apuun silloin, kun he eivät ole vanhempiensa ja muiden huoltajiensa välittömän ja jatkuvan valvonnan ja hoivan tarpeessa vaan voivat itse ainakin osittain vaikuttaa ja tehdä päätöksiä omasta toiminnastaan. Mitään tiettyä ikää ei voida asettaa mittariksi, vaan lapsen yksilölliseen tilanteeseen ja kehitystasoon tulee asiakaslain 10 §:n mukaisesti kiinnittää huomiota. Mikäli vaikeavammaisen lapsen avun tarve edellyttää pääosin sairaanhoidon osaamista tai muuta erityisosaamista jatkuvasti tai pitkäaikaisesti, tulee siihen vastata muun sosiaali- ja terveydenhuollon yleis- ja erityislainsäädännön perusteella.

Henkilökohtaisen avun järjestämisen rajaukset

Jos henkilön avun ja avustamisen tarpeet perustuvat pääosin hoivaan, hoitoon ja valvontaan, tulee niihin vastata muiden sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen ja tukitoimien avulla. Tällöin on usein kyse tilanteista, joissa vaikeavammainen henkilö ei itse kykene määrittelemään avuntarpeitaan, vaan määrittelystä vastaa pääasiassa joku toinen henkilö.

Pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista johtuva avun ja tuen tarve ei edelleenkään kuulu vammaispalvelulain nojalla järjestettäväksi. Näissä tilanteissa tarvittava apu ja tuki järjestetään muun sosiaali- ja terveydenhuollon yleis- ja erityislainsäädännön nojalla.

Erityistä velvollisuutta henkilökohtaisen avun järjestämiseen ei myöskään ole, jos hyvin vaikea- tai monivammaisen henkilön huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein (8 § 2). Tämä koskee tilanteita, joissa vaikeavammainen henkilö tarvitsee vaativaa ja monialaista erityisosaamista sekä ympärivuorokautista hoitoa ja valvontaa edellyttäviä palveluja. Säännös koskee myös tilanteita, joissa henkilö on jo palvelu- tai hoidontarpeensa kannalta perustellusti laitoshoidossa. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössään (StVM 32/2008 vp) ilmaiseman kannan mukaan kuitenkin myös laitoshoidossa oleville vaikeavammaisille henkilöille tulee mahdollistaa sosiaalisten suhteiden ylläpito ja yhteiskunnallinen osallisuus.

Henkilökohtaisen avun sisällöt ja määrät

Henkilökohtainen apu kohdistuu niihin toimiin, jotka henkilö tekisi itse, mutta ei niistä vamman tai sairauden vuoksi selviä. Henkilökohtaisen avun tarkoitus (8 c §) on auttaa vaikeavammaista henkilöä omien valintojensa toteuttamisessa niin kotona kuin kodin ulkopuolella

• päivittäisissä toimissa
• työssä ja opiskelussa 
• harrastuksissa 
• yhteiskunnallisessa osallistumisessa
• sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.
  

Päivittäisiä toimia, työtä ja opiskelua varten henkilökohtaista apua on järjestettävä kunkin vaikeavammaisen henkilön välttämättä tarvitsemassa laajuudessa. Avun määrän arviointi on sidoksissa perustuslaissa säädettyyn jokaisen oikeuteen välttämättömään huolenpitoon eli ihmisarvoisen elämän edellyttämään turvaan (19 § 1) sekä riittävien palvelujen turvaamiseen jokaiselle (19 § 3). Palvelujen riittävyyttä arvioitaessa lähtökohtana pidetään sellaista palvelujen tasoa, joka luo jokaiselle ihmiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Koska ihmisarvoisen elämän edellytysten täyttyminen edellyttää myös muiden inhimillisten tarpeiden kuin perustarpeiden tyydyttämistä, on huomiota kiinnitettävä myös erilaisiin sosiaalisiin tarpeisiin vastaamiseen sekä vaikeavammaisen henkilön mahdollisuuksiin toteuttaa itseään.

Päivittäiset toimet ovat yleisesti elämässä tapahtuvia asioita kuten liikkuminen, pukeutuminen, hygieniasta huolehtiminen, vaate- ja ruokahuolto, kodin siivous sekä asiointi. Niihin luetaan myös vaikeavammaisen henkilön huollossa tai hoidossa olevan lapsen päivittäisiin toimiin osallistuminen. Palveluasumisen tai asumispalvelujen piirissä oleville vaikeavammaisille henkilöille henkilökohtaista apua on järjestettävä myös kodin ulkopuolisiin päivittäisiin toimiin heidän välttämätöntä avuntarvettaan vastaavalla tavalla.

Henkilökohtainen apu työhön ja opiskeluun määritellään samoista lähtökohdista käsin kuin vammaispalvelulain mukaisissa kuljetuspalveluissa niitä koskeva oikeuskäytäntö mukaan lukien. Työllä tarkoitetaan työsuhteeseen perustuvan toiminnan lisäksi yritystoimintaa. Opiskeluna pidetään vastaavasti jonkin tutkinnon tai ammatin saavuttamiseen tähtäävää opiskelua tai sellaista opiskelua, joka vahvistaa vaikeavammaisen henkilön ammattitaitoa ja työllistymisedellytyksiä. Tällaiseksi opiskeluksi on katsottava myös vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Koululaiselle annettava apu voi kattaa esimerkiksi kotitehtävissä avustamisen kouluajan jälkeen. Henkilökohtaista apua voi olla tarpeen järjestää myös ulkomaille suuntautuvien loma- ja työmatkojen ajaksi.

Harrastuksiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen kuten ystävyys- ja sukulaisuussuhteiden ylläpitämiseen kodin ulkopuolella on järjestettävä henkilökohtaista apua vähintään 10 tuntia kuukaudessa vuosina 2009-2010. On tärkeää huomioida palvelusuunnitelmaan sisältyvä arvio vaikeavammaisen henkilön yksilöllisen elämäntilanteen ja avuntarpeen kokonaisuuteen vastaavasta henkilökohtaisen avun määrästä tuntimäärää mitoitettaessa. Laissa säädetty vähimmäistuntimäärä ei ole ehdoton, vaan henkilökohtaista apua voidaan järjestää edellä mainittuihin tarkoituksiin myös alle 10 tuntia kuukaudessa, jos avun tarve ei ole sitä suurempi. Vuodesta 2011 vähimmäistuntimäärä on 30 tuntia kuukaudessa, ellei vähäisempi määrä turvaa välttämätöntä avun tarvetta näissä toiminnoissa.

Henkilökohtaisen avun järjestämistavat

Järjestämistavasta päätettäessä on aina otettava huomioon vaikeavammaisen henkilön mielipiteet ja toivomukset sekä hänen palvelusuunnitelmassaan määritelty yksilöllinen avun tarve ja elämäntilanne kokonaisuudessaan. Järjestämistavan on tuettava ja edistettävä vaikeavammaisen henkilön itsenäistä elämää ja yhdenvertaista oikeutta elää yhteisössä sekä tehdä samanlaisia valintoja kuin muut ihmiset. Lisäksi myös henkilökohtaisen avun intiimi luonne korostaa järjestämistavan valinnan tekemistä yhteisymmärryksessä vaikeavammaisen henkilön kanssa. Siksi asiakkaan omien käsitysten selvittämisellä asiakaslain 8, 9 ja 10 § huomioiden on erityisen suuri merkitys. Myös järjestämistavasta päätettäessä voidaan apuna tarvittaessa käyttää tulkitsemista sekä kommunikaation apuvälineitä ja -menetelmiä. Täysi-ikäisen vajaavaltaisten sekä alaikäisten kohdalla voidaan osin tukeutua myös omaisten ja läheisten asiantuntemukseen mutta avun järjestämisen ja päivittäisen toteuttamisen ei tule kokonaan perustua toisen henkilön esittämiin näkemyksiin.

Henkilökohtaisen avun eri järjestämistapoja voidaan yhdistää toisiinsa sekä muihin vammaispalvelulain ja muun sosiaalihuollon lainsäädännön mukaisiin palveluihin ja tukitoimiin.

1. Henkilökohtainen avustaja -järjestelmä

• Vaikeavammainen henkilö toimii henkilökohtaisen avustajan työnantajana.
• Edellytyksenä kyky ja halu työnantajana toimimiseen sekä valmiudet omaan elämänhallintaan ja päätöksentekoon. Tarvittaessa kunnan viranomaisten ohjattava ja autettava avustajan palkkaamiseen liittyvissä asioissa. 
• Osa työnantajavelvoitteista voidaan delegoida kolmannelle osapuolelle. Esimerkiksi palkanlaskenta ja -maksu, koulutus ja avustajavälitykseen liittyvät palvelut. Tarkoitus ei ole muuttaa nykyistä käytäntöä, jonka mukaan alaikäisen lapsen puolesta työnantajana voi toimia huoltaja tai muu laillinen edustaja tai täysi-ikäisen vajaavaltaisen henkilön puolesta edunvalvoja.
  
• Kunta korvaa avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kohtuulliset ja välttämättömät kustannukset kokonaisuudessaan. Henkilökohtaisen avustajan palkka- tai työehtoihin ei sovelleta virka- tai työehtosopimuksia vaikeavammaisen henkilön toimiessa työnantajana. Työsuhteen ehdot määräytyvät työlainsäädäntöön perustuvien vähimmäisehtojen mukaan ellei kunta ole päättänyt paremmista ehdoista. Palkkaustasoa määriteltäessä on kuitenkin otettava huomioon vastaavasta työstä maksettava tavanomainen ja kohtuullinen palkka.
  

Korvattavia kustannuksia ovat mm:

• Avustajan palkka sekä työnantajalle kuuluvat lakisääteiset maksut ja korvaukset (sosiaaliturvamaksut, eläkemaksut, lakisääteiset työterveyshuollon maksut sekä pakolliset tapaturma- ja työttömyysvakuutusmaksut.
• Työaikalain (605/1996) mukaiset korvaukset pyhä- ja ylitöistä sekä vuosilomalain (162/2005) mukaiset korvaukset sekä työsopimuslain mukainen sairausajan palkka. 
• Vakituisen avustajan sijaiseksi palkatun henkilön palkkauskustannukset. 
• Muut avustajasta aiheutuvat kohtuulliset ja välttämättömät kulut. Niitä voivat olla esimerkiksi työnantajana toimimiseen liittyvät koulutuskulut ja rekrytointikulut. Lisäksi avustajan matkakulut silloin kun avustaminen edellyttää matkustamista esimerkiksi vaikeavammaisen henkilön työn tai harrastusten vuoksi. 
• Pääsääntöisesti työsuhteeseen on palkattava muu henkilö kuin perheenjäsen (puoliso, lapsi, vanhempi, isovanhempi tai muu läheinen eli avopuoliso tai samaa sukupuolta oleva elämänkumppani). Poikkeuksena ovat kuitenkin tilanteet, joissa omaisen palkkaaminen on erityisen painavasta syystä vaikeavammaisen henkilön edun mukaista (esimerkiksi äkillinen avun tarve avustajan sairaustuessa tai työsuhteen päättyessä, vaikeus löytää perheen ulkopuolista avustajaa, vammaan ja sairauteen liittyvät erityiset syyt mm. eleiden ja tunnetilojen tulkitseminen). Voimassa olevia omaisten ja läheisten työsuhteita on niin ikään mahdollista jatkaa, jos tilanne on vaikeavammaisen henkilön edun mukainen. Henkilökohtaisena avustajana työskentelevä omainen ei voi hoitaa samaa tehtävää omaishoitosopimuksen perusteella.
  

2. Kunta antaa vaikeavammaiselle henkilölle palvelusetelin avustajapalvelun hankkimista varten

• Soveltuu esimerkiksi pieniin viikoittaisiin avustajatuntimääriin vastaamiseen tai vakituisen avustajan sijaisen hankkimiseen.
• Sovelletaan 1.8.2009 voimaan tulevan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetun lain (jäljempänä palvelusetelilaki) säännöksiä mainitun lain 2 §:n perusteella. Palveluseteliä käytettäessä kunnan tulee palvelusetelilain 4 ja 5 §:n mukaisesti hyväksyä ne palvelujen tuottajat, joiden palveluihin palveluseteliä voi käyttää. 
• Setelillä on voitava hankkia vaikeavammaiselle henkilölle palvelusuunnitelmassa määritelty riittävä henkilökohtainen apu. Palvelusetelin arvo on määrättävä palvelusetelilain 7 §:n 2 momentin nojalla sellaiseksi, että asiakkaalle ei jää maksettavaksi omavastuuosuutta. 
• Palvelusetelillä järjestettäviä palveluita voi tuottaa sellainen yksityinen palvelujen tuottaja, joka on merkitty ennakkoperintärekisteriin. Palveluseteliä käytettäessä palvelujen tuottajan ja vaikeavammaisen henkilön välille ei muodostu työsuhdetta eikä vaikeavammainen henkilö toimi työnantajana. 
• Henkilökohtaisen avustajan kelpoisuusvaatimuksista ei ole säädetty. Kunnan on palvelujen tuottajia hyväksyessään määriteltävä, mitä henkilökohtaisen avun tuottamiselta edellytetään. Palvelusetelilain 5 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan palvelujen tuottajan palveluiden on vastattava vähintään sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toiminnalta. Lisäksi kunta voi säännöksen 5 kohdan nojalla asettaa palvelujen tuottajan hyväksymiselle asiakkaiden tai asiakasryhmien tarpeisiin tai palvelujen määrään tai laatuun liittyviä vaatimuksia. 
• Palvelun tarvetta arvioivan ammattihenkilön on palvelusetelin käyttöä harkittaessa huomioitava palvelusetelin soveltuvuus vaikeavammaiselle henkilölle. Palvelusetelin on oltava vaikeavammaisen henkilön kohdalla toimiva ja palvelusuunnitelmassa määriteltyyn yksilölliseen avun tarpeeseen vastaava vaihtoehto. Mikäli vaikeavammainen henkilö ei kykene itsenäisesti palvelusetelin käyttöön, voi tämän laillinen edustaja, omainen tai läheinen auttaa palvelusetelin valinnassa ja käytössä. 
• Kunta ei voi järjestää vaikeavammaisten henkilöiden henkilökohtaista apua ainoastaan palvelusetelillä, sillä vaikeavammaisella henkilöllä on aina oikeus kieltäytyä palvelusetelin käyttämisestä palvelusetelilain 6 §:n 1 momentin nojalla, jolloin kunnan on järjestettävä palvelu muulla tavalla.
  

3. Kunta hankkii avustajapalveluja ostopalveluna, järjestää palvelun itse tai yhteistyössä muiden kuntien kanssa

Avustajapalveluja voidaan kunnassa:

• hankkia ostopalveluna joko julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta
• järjestää osana omaa toimintaa tai palvelutuotantoa 
• järjestää sopimuksin yhteistyössä muiden kuntien tai kuntayhtymien kanssa. 
• Erityisesti on otettava huomioon vaikeavammaisen henkilön oma mielipide ja toivomukset avun järjestämistavasta sekä palvelusuunnitelmassa määritelty avun tarve ja elämäntilanne kokonaisuudessaan. 
• Yhden tai useamman kunnan yhdessä tuottamissa avustajapalveluissa sovelletaan avustajiin kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta. 
• Järjestäytymättömän työnantajan on noudatettava yleissitovaa sopimusta, mutta järjestäytyneiden työnantajien sitä työehtosopimusta, johon he ovat osallisena.
  

Henkilökohtainen apu maksuttomaksi palveluksi

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain 4 §:n mukaan henkilökohtainen apu on maksuton palvelu. Tämä koskee kaikkia järjestämistapoja, myös palveluseteliä. Henkilökohtaisen avun järjestämisestä voidaan kuitenkin periä maksu, jos vaikeavammainen henkilö saa siihen korvausta muun lain kuin vammaispalvelulain perusteella. Kyseeseen tulevat pääasiassa lakisääteiset tapaturman ja liikennevahingon perusteella maksettavat vakuutuskorvaukset.

Muutoksenhaku henkilökohtaista apua koskevasta päätöksestä

Henkilökohtaisen avun järjestämistä koskevaan päätökseen haetaan muutosta samoin kuin muita vammaispalvelulain mukaisia kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvia palveluja ja tukitoimia koskeviin päätöksiin.

Teknisiä muutoksia vammaispalveluasetukseen ja vammaispalvelulain 9 §:ään

Vammaispalveluasetuksesta on kumottu ja siirretty vammaispalvelulakiin säännökset henkilökohtaisesta avustajasta (VpA 16 § - VpL 8 c ja 8 d §:t), palvelusuunnitelmasta (VpA 2 § - VpL 3 a §) sekä päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittavien välineiden, koneiden ja laitteiden hankkimisesta aiheutuvien kustannusten korvaamisen tasosta (VpA 17 § 2 - VpL 9 § 1). Samalla on saatettu vammaispalvelulainsäädäntö vastaamaan paremmin perustuslain (80 §) vaatimuksia. Asetuksen muutokset tulevat voimaan 1.9.2009.

Palveluasumisen järjestämiseen liittyvää asetuksen 11 §:ää on muutettu lain 8 §:n 2 momentin uutta muotoilua vastaavalla tavalla (huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein). Vastaava muutos on tehty vammaispalvelulain 9 §:n 2 momenttiin sisältyvään määritelmään vaikeavammaisuudesta asunnon muutostöiden ja asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden hankintakustannusten korvaamisen edellytyksenä.

Lisäksi vammaispalvelulain 9 §:ään on lisätty uusi 3 momentti valtuudesta antaa valtioneuvoston asetus hyväksyttävistä kustannuksista sekä muista vammaispalvelulain 9 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetun taloudellisen tukitoimen korvauksen määräytymiseen vaikuttavista seikoista (ylimääräiset vaatetus- ja ravintokustannukset, päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittavat välineet, koneet ja laitteet, asunnon muutostyöt sekä asuntoon kuuluvat välineet ja laitteet). Tukitoimia koskevat vammaispalveluasetuksen säännökset (12-13 §, 17 § 1 ja 3, 18 §, 19 §) säilyvät ennallaan.

Toimeenpano ja seuranta

Vammaispalvelulain soveltamisen tueksi eri tahot ovat järjestäneet ja järjestävät koulutustilaisuuksia eri puolilla maata. Vammaispalvelulain muutoksia koskevasta tiedottamisesta, kouluttamisesta, ohjauksesta ja seurannasta huolehtimaan on sosiaali- ja terveysministeriö asettanut laajapohjaisen ohjausryhmän. Tavoitteena on tukea vammaispalvelulain yhdenmukaista tulkintaa ja soveltamista muun muassa internetissä julkaistavan vammaispalvelukäsikirjan avulla. Sosiaali- ja terveysministeriö tekee myös erillisseurannan uudistuksen toimeenpanosta ja vaikutuksista vuosina 2009-2013.

Lisätietoja

Lakimies Jaana Huhta, puh (09) 160 74132, etunimi.sukunimi@stm.fi

Service och stöd för handikappade främjar jämlikhet och delaktighet

Avsikten med de ändringar av lagen om service och stöd på grund av handikapp (380/1987, nedan handikappservicelagen) som träder i kraft vid ingången av september är att planmässigt främja gravt handikappade personers jämlikhet samt andra grundläggande och mänskliga rättigheter. Målet är också att främja gravt handikappade personers självständighet, självbestämmanderätt och möjligheter att medverka i samhällets olika funktioner.

När service och stöd i enlighet med handikappservicelagen anordnas ska innehållet i lagen beaktas som helhet i relation till den gravt handikappades individuella hjälpbehov som hans eller hennes handikapp eller sjukdom skapar. Förutom bestämmelserna om service och stöd ska man också beakta till exempel bestämmelserna om lagens syfte (1 §), definitionen av handikappade personer (2 §) och om lagens subsidiära natur (4 §) samt om de principer om främjandet av den handikappades funktionsmöjligheter och möjligheter att klara sig på egen hand som föreskrivs i 1 § i förordningen om service och stöd på grund av handikapp (759/1987, nedan handikappserviceförordningen). En viktig roll spelar också handikappservicelagens bestämmelser om utvecklandet av levnadsförhållanden och servicen (6 och 7 §) som också föreskriver att en handikappad ska ges service och att servicen ordnas med beaktande av den handikappades modersmål.

I de nya bestämmelserna i handikappservicelagen konkretiseras också de centrala principer för den finländska handikappolitiken som framgår av statsrådets redogörelse om handikappolitiken år 2006 och som gäller handikappade personers rätt till likabehandling, delaktighet samt handikappades rätt till nödvändiga service- och stödinsatser.

De viktigaste ändringarna

De viktigaste ändringar som träder i kraft den 1.9.2009 är de följande:

• Klientens individuella hjälpbehov ska beaktas när service och stöd anordnas (3 § 2 mom.);
• Klientens servicebehov ska utredas inom utsatt tid samt en individuell serviceplan ska göras upp för klienten och beslut ska fattas utan dröjsmål (3 a §);
• Handikappservicelagen är primär i förhållande till lagen angående specialomsorger om utvecklingsstörda (519/1977, nedan lagen om utvecklingsstörda) (4 §);
• Personlig assistans för gravt handikappade personer (8 § 2 mom., 8 c § och 8 d §);
• Personlig assistans ingår i den avgiftsfria socialservicen (lagen om klientavgifter inom social- och hälsovården, 734/1992, nedan 4 § 5 punkten i klientavgiftslagen);
• Tekniska ändringar avseende ekonomiska stödåtgärder (9 §);
• Tekniska ändringar i handikappserviceförordningen.

Servicebehov ska utredas inom utsatt tid

Behovet av handikappservice och stöd ska utredas på ett sätt som den handikappade personens situation och omständigheter förutsätter. Utredningen ska inledas senast den sjunde vardagen efter det att den handikappade själv eller hans eller hennes lagliga företrädare eller anhöriga eller någon annan person eller en myndighet har tagit kontakt med kommunen för att få service (3 a §). Bestämmelsen kompletterar 40 a § i socialvårdslagen (710/1982) om tidsfrister för bedömning av behovet av socialservice och bidrar till genomförandet av en social garanti som under de senaste åren tagits i bruk även i andra centrala socialtjänster. 

Den dag kontakt inleddes ingår inte i den ovannämnda tidsfristen. Till vardagar räknas inte heller helgdagar eller lördagar. Ifall kontakten exempelvis tagits på tisdag ska en bedömning av servicebehov inledas senast på torsdag följande vecka, om det inte finns helgdagar under veckan.

I regel ska servicebehovet bedömas genom att göra ett hembesök hos klienten eller genom att ordna ett personligt sammanträffande med klienten. Vid behov kan man använda tillgängliga metoder som är avsedda till bedömning av handikappade personers funktionsförmåga.

Till 3 § i handikappservicelagen har fogats ett nytt 2 moment som föreskriver att man vid anordnande av service och stöd ska beakta klientens individuella hjälpbehov. Bestämmelsen framhäver att de bestämmelser om klientens självbestämmanderätt och rättigheter som ingår i 8 § i lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården (812/2000, nedan klientlagen) ska beaktas.

När socialvård ordnas ska man enligt 8 § i klientlagen i första hand beakta klientens önskemål och åsikt och också i övrigt respektera klientens självbestämmanderätt. Klienten ska ges möjlighet att delta i och påverka planeringen och genomförandet av de tjänster som tillhandahålls honom eller henne. Samma gäller för andra åtgärder som anknyter till den socialvård som ges klienten. Ett ärende som gäller en klient ska behandlas och avgöras så att man i första hand beaktar klientens intresse (8 §). Att klientens medbestämmanderätt respekteras medför också att man inte ska inleda en utredning av servicebehovet om den handikappade motsätter sig till utredningen. På motsvarande sätt ska en påbörjad utredning avbrytas om klienten så begär. Enligt 5 § i klientlagen ska man i så fall ändå utreda för klienten hans eller hennes rättigheter och skyldigheter samt olika alternativ och deras verkningar liksom också andra omständigheter som är av betydelse för klientens sak. Utredningen ska ges på ett sådant sätt att klienten i tillräcklig utsträckning förstår innebörden och betydelsen av den (5 §).

En serviceplan ska utarbetas utan dröjsmål

Utredningen av klientens servicebehov är ett nödvändigt element i beredningen av en individuell serviceplan. Serviceplanen ska göras upp utan obefogat dröjsmål och annars på det sätt som förutsätts i 7 § i lagen om klienter inom socialvården (3 a §). Detta betyder för det första att serviceplanen i regel alltid görs upp i samförstånd med klienten själv om det inte är fråga om tillfällig rådgivning och handledning eller om det inte i övrigt är uppenbart att man inte behöver utarbeta någon plan. Förutom de ovannämnda 5-8 § i klientlagen ska man efterfölja bestämmelserna om självbestämmanderätten i specialsituationer. Om en myndig klient på grund av sjukdom eller nedsatt psykisk funktionsförmåga eller av någon annan motsvarande orsak inte kan delta i och påverka planeringen och genomförandet av de tjänster som tillhandahålls klienten eller andra åtgärder som anknyter till den socialvård som ges klienten eller om han eller hon inte kan förstå föreslagna alternativa lösningar eller beslutens verkningar, ska klientens vilja utredas i samråd med klientens lagliga företrädare, en anhörig eller någon annan närstående (9 §). En minderårig klients önskemål och åsikt ska utredas och beaktas på det sätt som klientens ålder och utvecklingsnivå förutsätter (10 §).

Klientens individuella situation i den del som den är relevant när beslut om servicens innehåll, genomförandemetod och omfattning fattas ska framgå tillräckligt detaljerat av serviceplanen. I tillägg till omständigheter som hänför sig till klientens handikapp och sjukdom förutsätter utredningen av klientens individuella situation också att man fäster avseende också vid klientens sociala ställning (bl.a. förvärvsarbete, studier, bostadsform, familjerelationer). I specialomsorgsprogrammet antecknas vidare den service som behövs för genomförandet av specialomsorg och som ordnas för en utvecklingsstörd person med stöd av lagen om utvecklingsstörda.

Klienten ska handledas att söka de tjänster och stödåtgärder som antecknats i serviceplanen. I princip ska klienten beviljas alla de tjänster och stödåtgärder som antecknats i planen om det inte finns någon grundad anledning att förfara på något annat sätt. Alla avvikelser från planen ska alltid separat motiveras i beslutet.

Serviceplanen ska ses över om klientens behov och omständigheter förändras samt annars vid behov (3 a §). Tidpunkten när planen ses över kan också antecknas i planen. Minimitidsperioden för att se över och utvärdera serviceplanen är två till tre år.

Beslut ska fattas utan dröjsmål

Beslut som gäller klienters ansökningar ska fattas utan obefogat dröjsmål. Därtill föreskrivs det att minimitiden för beslutsfattandet är tre månader från det att den handikappade har ansökt om servicen eller stöd (3 a §). Beslut ska naturligtvis fattas så snart som ärendet är färdigt att avgöras. Det går att avvika från tidsfristen om det finns en särskild anledning, såsom att det är särskilt krävande att utreda servicebehov därför att handikappet eller sjukdomen är mycket sällsynt. Även i så fall ska ansökan behandlas utan obefogat dröjsmål. Det är särskilt viktigt att se till att man undviker onödig vård på sjukhus eller anstaltsvård.

Handikappservicelagen primär i förhållande till lagen om utvecklingsstörda

Handikappservicelagen är fortfarande sekundär i förhållande till övrig lagstiftning. Service och stöd enligt lagen ska ordnas om en person inte med stöd av någon annan lag får sådan service eller sådant stöd som är tillräckligt och lämpligt för honom eller henne. Enligt det reviderade 4 § 1 momentet ska den specialservice som de personer som avses i 1 § i lagen om utvecklingsstörda behöver primärt ordnas med stöd av handikappservicelagen då dessa tjänster är tillräckliga och lämpliga samt även i övrigt förenliga med den utvecklingsstörda personens intresse. Tillämpningsordningen mellan handikappservicelagen och lagen om utvecklingsstörda ändras alltså från den tillämpningsordning som gäller för de gällande lagarna så att handikappservicelagen i princip blir primär i förhållande till lagen om utvecklingsstörda.

Bestämmelserna om syftet, tillämpningsområdet och servicen i lagen om utvecklingsstörda är oförändrade. De nya bestämmelserna i handikappservicelagen medför alltså inte några ändringar i anordnandet av specialomsorgstjänster för de personer som uttryckligen behöver sådana tjänster. Service ska ordnas med stöd av lagen om utvecklingsstörda om de tjänster som avses i handikappservicelagen inte är tillräckliga eller tillämpliga för klienten. Bland andra boendeservice som svarar mot individuella behov hos utvecklingsstörda personer, familjevård samt service som förutsätter sådan synnerligen krävande specialkompetens som omspänner många sektorer samt sådan service som förutsätter vård och tillsyn dygnet runt ska alltjämt kunna ordnas med stöd av lagen om utvecklingsstörda.

Gravt handikapp förutsättningen för att personlig assistans ska ordnas

Personlig assistans ska ordnas för gravt handikappade personer som till följd av ett långvarigt eller framskridande handikapp eller en sådan sjukdom nödvändigt och upprepade gånger behöver en annan persons hjälp för att klara de dagliga funktionerna (8 c §). Behovet av en annan persons hjälp är nödvändigt och återkommande dels då hjälpbehov är stort till sin omfattning och dels då hjälpbehov är av fortgående eller av mindre omfattning men återkommande.

I regel är de handikapp och sjukdomar som berättigar till personlig assistans av bestående karaktär. Det kan också handla om framskridande sjukdomar såsom multipel skleros, vissa muskelsjukdomar och ALS samt vissa ovanliga sjukdomar. Därtill kan handikappet eller sjukdomen kännetecknas av kraftiga förändringar i funktionsförmåga och därav följande varierande och/eller återkommande behov av en annan persons hjälp. Till exempel synskadade personer har återkommande behov av hjälp. Varierande hjälpbehov förekommer däremot i samband med till exempel svårbehandlade epilepsier och andra neurologiska sjukdomar. Utvecklingsstörda personer kan ha stora eller varierande hjälpbehov.

Den individuella karaktären av personlig assistans förutsätter att den gravt handikappade personen har resurser att definiera assistansens innehåll och sätten att ordna den. Den gravt handikappade personen ska kunna ta ställting till sina egna hjälpbehov och på vilka sätt hjälpbehoven ska mötas. När man hör en gravt handikappad person kan man utnyttja till exempel hjälpmedel och -metoder som underlättar tolkning och kommunikation. Man kan också anlita anhörigas och andra nära personers sakkunskap, men bedömningen av hjälpbehovet kan inte fullt ut bygga på en annan persons uppfattningar. 

I regel har man inte uteslutit någon grupp från ordnandet av personlig assistans på grund av handikappets eller sjukdomens art, diagnosen eller åldern. I fråga om alla långtidssjuka eller handikappade personer oavsett handikapp eller sjukdom ska bedömningen av rätten till personlig assistans beakta hur varje persons individuella situation motsvarar som helhet de förutsättningar som finns inte bara för ordnandet av personlig assistans utan också för ordnandet av service och stöd i enlighet med handikappservicelagen.

Rätten till personlig assistans beror inte på en viss ålder utan på en objektiv orsak för en funktionsnedsättning. Också personer som blivit funktionshindrade vid högre ålder har rätt till service och stöd på samma grunder som andra handikappade personer. Å andra sidan förlorar inte en handikappad person som blir äldre rätten till personlig assistans. Det går att skilja mellan å ena sidan funktionshinder som hänför sig till åldrande och, å andra sidan, åldrande av normal karaktär: åldrandet kan till exempel medföra nedsättning i syn- och hörselförmågan, men bara för en del människor är nedsättningen så pass kraftig att deras tillstånd kan jämförs med ett gravt handikapp.

Gravt handikappade barn har rätt till personlig assistans enligt handikappservicelagen då de inte behöver direkt och fortlöpande övervakning och omsorg av sina föräldrar eller andra försörjare utan kan själv åtminstone delvis påverka och fatta beslut om sin egen verksamhet. Man kan inte definiera någon specifik ålder utan man ska beakta barnets individuella situation och utvecklingsnivå i enlighet med 10 § i klientlagen. Om hjälpbehovet hos en gravt handikappat barn i huvudsak kräver fortlöpande eller långvarig kompetens inom sjukvården eller annan specialkompetens ska hjälpbehovet tillgodoses med stöd av annan allmän lagstiftning och speciallagstiftning inom social- och hälsovården. 

Gränsdragningar gällande ordnandet av personlig assistans

Om behovet av hjälp och assistans i första hand grundar sig på omsorg, vård och tillsyn, bör behovet tillgodoses genom andra service och stöd inom social- och hälsovården. Då handlar det oftast om situationer där den gravt handikappade personen inte själv kan definiera sina hjälpbehov utan hjälpbehoven definieras i huvudsak av en annan person.

Enligt förslaget ska sådant behov av hjälp och stöd som i främsta hand beror på sjukdomar och funktionshindren som har samband med normalt åldrande fortfarande inte omfattas av handikappservicelagen. I sådana situationer ska det hjälp och stöd som behövs tillgodoses med stöd av annan allmän lagstiftning och speciallagstiftning inom social- och hälsovården.

Särskild skyldighet att ordna personlig assistans finns inte heller ifall tillräcklig omsorg av den gravt handikappade eller flerhandikappade personen inte kan tryggas genom åtgärder inom den öppna vården (8 § 2 mom.) Det handlar om situationer där en gravt handikappad person behöver krävande specialkompetens som omspänner många sektorer samt sådan service som förutsätter vård och tillsyn dygnet runt. Bestämmelsen omfattar också de situationer där en person på grund av sitt behov av service och vård redan är i anstaltsvård av motiverade skäl. Enligt den inställning som social- och hälsovårdsutskottet har i sitt betänkande (ShU 32/2008 rd) uttryckt ska också gravt handikappade personer i anstaltsvård har möjlighet att upprätthålla sociala förhållanden och delaktighet i samhället.

Innehållet och omfattningen av personlig assistans

Personlig assistans gäller de sysslor som en person skulle utföra själv men som han eller hon inte kan klara av på grund av handikapp eller sjukdom. Syftet med personlig assistans (8 c §) är att den ska hjälpa en gravt handikappad person att både hemma och utanför hemmet göra sina egna val

• i de dagliga sysslorna,
• i arbete och studier,
• i fritidsaktiviteter,
• i samhällelig verksamhet, samt
• i upprätthållande av sociala kontakter.

I fråga om hjälp i de dagliga sysslorna och i arbete och studier ska personlig assistans ordnas i den utsträckning det är nödvändigt för var och en handikappade person. Bedömningen av hur mycket en handikappad person behöver hjälp hänger ihop med grundlagens bestämmelser som föreskriver att varje individ har rätt till oundgänglig omsorg, alltså den trygghet som behövs för ett människovärdigt liv (19 § 1 mom.) samt att var och en ska tillförsäkras tillräcklig service (19 § 3 mom.). I fråga om bedömningen av vilka tjänster som ska anses tillräckliga utgår man från en sådan nivå på tjänsterna som ger alla människor förutsättningar att fungera som fullvärdiga medlemmar i samhället. Uppfyllelsen av förutsättningarna för ett människovärdigt liv förutsätter att även andra mänskliga behov än de grundläggande behoven uppfylls, och därför ska man också beakta hur man bemöter olika slags sociala behov samt gravt handikappade personers möjligheter till självförverkligande.

Som dagliga sysslor betraktas de sysslor som generellt hör till livet, såsom förflyttning, påklädning, skötsel av hygien, klädvård och matförsörjning, skötsel av ordningen i hemmet och uträttande av ärenden. Till de dagliga sysslorna räknas också deltagande i de dagliga sysslorna av de barn som den gravt handikappade personen sköter eller har vårdnaden om. Gravt handikappade personer som omfattas av serviceboende eller boendetjänster ska ordnas personlig assistans även när det gäller dagliga sysslor utanför hemmet på det sätt som motsvarar hans eller hennes behov av nödvändig hjälp. 

Personlig assistans i arbete och studier definieras enligt samma utgångspunkter som gäller för färdtjänster med stöd av handikappservicelagen samt den gällande rättspraxis som gäller färdtjänster. Med arbete avses dels verksamhet som baserar sig på ett anställningsförhållande, dels företagsverksamhet. Med studier avses sådana studier som leder till en examen eller ett yrke eller sådana studier som stärker en gravt handikappad persons yrkesskicklighet och förbättrar hans eller hennes möjligheter att bli sysselsatt. Till sådana studier räknas också förberedande och rehabiliterande undervisning och handledning för handikappade studerande. I fråga om skolbarn kan assistansen omfatta till exempel hjälp med hemläxor efter skolan. Det kan hända att det finns behov att ordna personlig assistans även under semester- och arbetsresor utomlands.

Personlig assistans ska ordnas för fritidsaktiviteter, samhällelig verksamhet och upprätthållande av kontakter såsom vänskaps- och släktskapsförhållanden utanför hemmet minst 10 timmar per månad under perioden 2009-2010. Vid dimensionering av antalet timmar som personlig assistans ordnas är det viktig att beakta det i serviceplanen definierade individuella hjälpbehovet och den gravt handikappade personens livssituation i sin helhet. Det lägsta antalet timmar som ges i lagen är inte kategoriskt, utan personlig assistans som ordnas för de ovannämnda ändamålen kan även vara mindre än 10 timmar per månad om hjälpbehovet inte är större än det. Från och med 2011 är det lägsta antalet timmar 30 timmar per månad om inte ett mindre antal timmar tryggar behovet av nödvändig hjälp i de dagliga sysslorna.

Sätt att ordna personlig assistans

När man fattar beslut om hur personlig assistans ska ordnas ska man beakta den gravt handikappade personens åsikter och önskemål samt det i serviceplanen definierade individuella hjälpbehovet och den handikappades livssituation i sin helhet. Det hur personlig assistans ordnas ska stöda och främja den gravt handikappade personens möjligheter att leva ett självständigt liv och hans eller hennes jämlika rätt att leva i samhället samt hjälpa honom eller henne att göra samma typ av val som andra människor. Därtill förutsätter den intima karaktären av personlig assistans att beslutet om hur personlig assistans ordnas ska fattas i samråd med den gravt handikappade personen. Därför är det av särdeles stor betydelse att klientens egna uppfattningar utreds i enlighet med 8, 9 och 10 § i klientlagen. Också när man fattar beslut om hur personlig assistans ordnas kan man utnyttja tolkning samt hjälpmedel och -metoder som underlättar kommunikation. När det gäller vuxna omyndiga och minderåriga kan man också anlita anhörigas och andra nära personers sakkunskap, men ordnandet och det dagliga tillhandahållandet av personlig assistans kan inte fullt ut bygga på en annan persons personliga uppfattningar.

Olika metoder att ordna personlig assistans kan också kombineras med varandra eller med andra service- och stödformer i enlighet med handikappservicelagen och den övriga socialvårdslagstiftningen.

1. Systemet med personlig hjälpare

• Den gravt handikappade personen agerar som den personliga hjälpares arbetsgivare.
• Förutsättningen är att den gravt handikappade personen kan och vill agera som arbetsgivare samt att han eller hon har beredskap att ha kontroll över sitt liv och att fatta egna beslut. Vid behov ska kommunens myndigheter handleda och bistå den gravt handikappade i ärenden som gäller avlönandet av en hjälpare.
• En del av arbetsgivarförpliktelser kan delegeras till en tredje part. Detta gäller till exempel löneräkning, löneutbetalning, utbildning och assistentförmedlingstjänster. Syftet är inte att ändra den gällande praxisen. Alltså vårdnadshavaren eller en annan laglig företrädare kan också i fortsättningen agera som arbetsgivare på en minderårigas vägnar eller en intressebevakare kan representera en omyndig som uppnått myndighetsåldern.
• Kommunen ersätter de skäliga och nödvändiga kostnaderna för anlitandet av en personlig hjälpare i sin helhet. När en gravt handikappade person agerar som en arbetsgivare för en personlig hjälpare tillämpas inte några tjänste- eller arbetskollektivavtal för de löne- eller anställningsvillkor som gäller den personliga hjälparen. Villkoren för anställningsförhållandet bestäms på basis av de minimivillkor som bygger på arbetslagstiftningen om inte kommunen bestämmer att tillämpa förmånligare villkor. När man bestämmer om lönenivån ska man emellertid beakta att lönenivån motsvarar vanliga och skäliga löner för motsvarande arbete.

Ersättningsgilla kostnader är bl.a.:

• Den personliga hjälparens lön samt de lagstadgade arbetsgivaravgifterna och -ersättningarna (socialskyddsavgifter, pensionspremier, lagstadgade avgifter för företagshälsovård samt den obligatoriska olycksfall- och arbetslöshetsförsäkringspremien).
• Ersättningarna för helg- och övertidsarbete enligt arbetstidslagen (605/1996) och ersättningarna enligt semesterlagen (162/2005) samt lön för sjukdomstid.
• Lönekostnaderna för en person som anställs som vikarie för den stadigvarande hjälparen.
• Andra skäliga och nödvändiga utgifter som beror på hjälparen. Dessa kan omfatta till exempel utbildningskostnader som hänger ihop med att den gravt handikappade personen agerar som en arbetsgivare samt rekryteringskostnaderna.  Till de nödvändiga utgifterna kan också räknas den personliga hjälparens resekostnader i situationer som förutsätter att han eller henne reser tillsammans med arbetsgivaren t.ex. i samband med en gravt handikappades arbete eller fritidsaktiviteter.
• I regel kan man inte utse till personlig hjälpare den gravt handikappades familjemedlem (make/maka, barn, förälder, far- eller morförälder eller någon annan som står den handikappade nära såsom den handikappades sambo eller livskamrat av samma kön). Undantaget utgör dock situationer där det av särskilt vägande skäl anses vara förenligt med den gravt handikappade personens intressen att hans eller hennes personliga hjälpare är en anhörig (till exempel ett plötsligt hjälpbehov därför att hjälparen har insjuknat eller därför att anställningsförhållandet upphör, svårigheten att hitta en personlig hjälpare utanför familjen, särskilda skäl som beror på handikappet eller sjukdomen såsom tolkning av gester och känslotillstånd). Vidare är det möjligt att förlänga anställningsförhållandet med en anhörig eller närstående om det är förenligt med den gravt handikappade personens intressen. En anhörig till den gravt handikappade som är personlig hjälpare i anställningsförhållande till personen i fråga kan inte sköta samma uppdrag på basis av ett avtal om närståendevård.

2. Kommunen ger den gravt handikappade personen en servicesedel för anskaffning av assistentservice

• Det här tillämpas till exempel i situationer där det antal timmar per vecka då personlig assistans behövs är litet eller då man anskaffar en vikarie för den stadigvarande hjälparen.
• I fråga om servicesedel tillämpas bestämmelserna i lagen om servicesedel inom social- och hälsovården (nedan lagen om servicesedel), som träder i kraft den 1.8.2009, med stöd av 2 § i den nämnda lagen. Kommunen ska dessutom godkänna de serviceproducenter som med stöd av 4 och 5 § i lagen om servicesedel kan ta emot servicesedel för sina tjänster.
• Det ska vara möjligt att med sedeln skaffa den tillräckliga personliga assistans som har definierats i den gravt handikappade personens serviceplan. Värdet på servicesedel ska med stöd av 7 § 2 mom. i lagen om servicesedel bestämmas så att klienten inte behöver betala någon självriskandel.
• Sådana privata serviceproducenter som är införda i förskottsuppbördsregistret kan producera tjänster som ordnas med servicesedel. När servicesedel används uppstår det inte något anställningsförhållande mellan serviceproducenten och den gravt handikappade personen och den handikappade agerar inte heller som en arbetsgivare.
• Det finns inga bestämmelser om behörighetsvillkoren för personliga hjälpare. När kommunen godkänner serviceproducenter ska den definiera vad som förutsätts av personliga assistenttjänster. Den service som serviceproducenterna producerar ska enligt 5 § 1 mom. 3 punkten i lagen om servicesedel motsvara den nivå som krävs för motsvarande kommunal verksamhet. Därtill kan kommunen med stöd av 5 § 1 mom. 5 punkten i lagen om servicesedel sätta sådana krav för godkännandet av serviceproducent som avser behov hos klienter eller klientgrupper eller mängden av eller kvaliteten på tjänsterna.
• När användning av servicesedel övervägs ska den yrkesutbildade person som bedömer servicebehovet beakta om servicesedel tillämpas för den gravt handikappade personen. Servicesedel ska vara ett för den gravt handikappade personen fungerande alternativ som motsvarar det individuella hjälpbehov som definierats i serviceplanen. Om den gravt handikappade personen inte självständigt förmår använda servicesedel kan hans eller hennes lagliga företrädare, anhörig eller närstående person hjälpa med val och användning av servicesedel.
• Kommunen kan inte ordna personlig assistans för gravt handikappade personer endast med servicesedel eftersom den gravt handikappade personen har med stöd av 6 § 1 mom. i lagen om servicesedel rätt att vägra att använda servicesedel och då måste kommunen ordna servicen på något annat sätt.

3. Kommunen anskaffar assistenttjänster som köptjänster, ordnar tjänsterna själv eller i samarbete med andra kommuner

• Kommunen kan ordna assistentservicen genom att:
• anskaffa tjänsterna som köptjänster antigen från offentliga eller privata serviceproducenter
• ordna tjänsterna som en del av sin egen verksamhet eller serviceproduktion
• ordna tjänsterna genom avtal i samarbete med andra kommuner eller samkommuner. 
• Man måste särskilt beakta den gravt handikappade personens egna åsikter och önskemål avseende hur personlig assistans ordnas samt det i serviceplanen definierade hjälpbehovet och den handikappades livssituation i sin helhet.
• När en eller flera kommuner tillsammans producerar assistenttjänster tillämpas det kommunala allmänna tjänste- och arbetskollektivavtalet på de personliga hjälparna.
• En oorganiserad arbetsgivare ska uppfölja det allmänbindande avtalet, medan de organiserade arbetsgivarna uppföljer det arbetskollektivavtal som gäller dem.

Personlig assistans blir avgiftsfri service

Enligt 4 § i lagen om klientavgifter inom social- och hälsovården är personlig assistans en avgiftsfri service. Detta gäller alla sätt att ordna servicen, inklusive servicesedel. Kommunen kan emellertid uppbära en avgift för ordnandet av personlig assistans om den gravt handikappade personen får ersättning för personlig assistans med stöd av någon annan lag än handikappservicelagen. I regel handlar det försäkringsersättningar som betalas med stöd av lagstadgade olycksfall- och trafikförsäkringar.

Sökande av ändring i beslut som avser personlig assistans

Ändring i beslut som avser ordnandet av personlig assistans söks på samma sätt som i beslut som avser andra tjänster och stödåtgärder som ordnas med stöd av handikappservicelagen och som kommunen har särskild skyldighet att ordna.

Tekniska ändringar i handikappserviceförordningen och 9 § i handikappservicelagen

Bestämmelserna om personlig assistans i handikappserviceförordningen (16 §) har upphävts och överförts till handikappservicelagen (8 c och 8 d §). Det samma gäller för bestämmelserna om serviceplan (2 § i förordningen - 3 a § i lagen) och bestämmelserna om ersättningsnivåerna för kostnaderna för anskaffning av redskap, maskiner och anordningar som den handikappade behöver för att klara sina dagliga funktioner (17 § 2 mom. i förordningen - 9 § 1 mom. i lagen). Samtidigt har lagstiftningen om service och stöd på grund av handikapp ändrats så att den bättre än för närvarande överensstämmer med de krav som ingår i grundlagen (80 §). Ändringarna i förordningen träder i kraft den 1.9.2009.

11 § i förordningen om ordnandet av serviceboende har ändrats så att paragrafen motsvarar den nya formuleringen i 8 § i 2 mom. i lagen (omsorg kan inte tryggas genom åtgärder inom den öppna vården). En motsvarande ändring har gjorts i den definition i 9 § 2 mom. i handikappservicelagen om gravt handikapp som förutsättning för ersättning för kostnaderna som orsakas av ändringsarbeten i bostaden samt anskaffningen av redskap och anordningar i bostaden.

Därtill har till 9 § i handikappservicelagen fogats ett nytt moment 3 som avser befogenhet att genom statsrådet förordning utfärda närmare bestämmelser om de godtagbara kostnaderna och om andra omständigheter som påverkar bestämmandet av ersättning för en ekonomisk stödåtgärd som avses i 9 § 1 och 2 mom. i handikappservicelagen (extra kläd- och matkostnader, kostnaderna för anskaffning av redskap, maskiner och anordningar som den handikappade behöver för att klara de dagliga funktionerna, ändringsarbeten i bostaden samt anskaffning av redskap och anordningar i bostaden). De bestämmelserna i handikappserviceförordingen som avser stödåtgärder (12-13 §, 17 § 1 och 3 mom., 18 §, 19 §) är oförändrade.

Verkställighet och uppföljning

Olika instanser har ordnat och ordnar utbildningsevenemang på olika håll i landet för att stöda tillämpningen av handikappservicelagen. Social- och hälsovårdsministeriet har tillsatt en styrningsgrupp på bred basis som svarar för information, utbildning, handledning och uppföljning om ändringar i handikappservicelagen. Avsikten är att främja ett enhetligt sätt att tolk och tillämpa handikappservicelagen bland annat genom handikappservicehandboken som ges ut på nätet. Social- och hälsovårdsministeriet genomför också en specialuppföljning om reformens verkställande och verkningar åren 2009-2013.

Ytterligare uppgifter ges av:

Jurist Jaana Huhta, tfn (09) 160 74132,  e-postadress: förnamn.efternamn@stm.fi