Sisältöön
Kaksitoista ohjetta sukupuolivaikutusten arviointiin
- Ajoita sukupuolivaikutusten arviointi (suvaus) heti
valmisteluvaiheen alkupuolelle. Vain siten se voi vaikuttaa
lopputulokseen.
- Yksinkertainen peukalosääntö on se, että siellä, missä
käsitellään ihmisiä (kansalaiset, lapset, työntekijät jne.),
muistetaan, että kyse on naisista ja miehistä, tytöistä ja
pojista.
- Sukupuolivaikutusten arvioiminen on harvoin turhaa. Ennalta
ei voi välttämättä tietää, millä toimenpiteillä on merkittäviä
vaikutuksia naisten ja miesten kannalta.
- Sukupuolivaikutukset arvioi asian valmistelija(t). Se tehdään
osana normaalia virkatyötä hyödyntäen sidosryhmiä, tutkimus- ja
tilastotietoa, asiantuntijakuulemisia ja selvityksiä. Suvaus on
osa asioiden huolellista valmistelua, aivan kuten muidenkin
vaikutusten arviointi.
- Sukupuolivaikutusten arvioiminen on arkista työtä.
Sukupuolten asemaan vaikuttavien seikkojen arviointi ei ole sen
vaikeampaa kuin muutkaan vaikutusarvioinnit. Monesti se on kiinni
sukupuolten olemassaolon tunnustamisesta ja olemassa olevan
tilastotiedon hyödyntämisestä.
- Valmistelun kuluessa asianmukaisesti tehty suvaus ei vaadi
suurta lisätyötä. Mitoita se sopivaksi valmistelutyön
tavoitteiden, laajuuden ja vaikutusten merkittävyyden
suhteen.
- Vaikutusarvioinnit muodostavat aina kokonaisuuden.
Sukupuolinäkökulma tulee muistaa kaikkia vaikutusarviointeja
tehtäessä: esimerkiksi mitkä ovat esityksen taloudelliset
vaikutukset erikseen naisten ja miesten kannalta?
- Tee lista tärkeimmistä huomioon otettavista seikoista ja
kirjaa ylös myös itsestäänselvyydet. Pidä tätä paperia näkyvillä
koko valmistelun ajan ja palaa siihen aina säännöllisin
väliajoin.
- Pyydä kaikkia lausunnonantajia ja asiantuntijoita arvioimaan
omalta osaltaan esityksen sukupuolivaikutuksia. Näin saat
arvokasta lisämateriaalia arvioinnille.
- Tarpeen mukaan voidaan teettää erillisiä selvityksiä
sukupuolivaikutuksista. Valmistelijan tehtävänä on kuitenkin
arvioida selvityksen keskeiset tulokset ja merkitys valmistelussa
olevan asian kannalta. Ulkopuolisen toteuttajan selvitys voi
muutoin jäädä valmistelun suhteen irralliseksi.
- Huonoin toteutustapa on se, että joku ryhmän ulkopuolinen
arvioi muutoin valmiin ehdotuksen ja ikään kuin jälkikäteen
"lisää" siihen sukupuolen. Sillä ei enää ole vaikutusta
sisältöihin.
- Jos sukupuolivaikutuksia ei arvioida, pitää
valmisteluasiakirjoissa esittää siihen perustelut.
13.10.2009