Sisältöön      
 
 
 
 
 

Työnantajalla on velvollisuus edistää tasa-arvoa

Jokaisella työnantajalla on yleinen velvollisuus edistää tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Työehtojen ja palkkauksen on oltava tasa-arvoisia.

Työntekijällä on tasa-arvolakiin perustuva oikeus saada samaa palkkaa samasta ja samanarvoisesta työstä riippumatta sukupuolesta, sukupuolivähemmistöihin kuulumisesta, raskaudesta, synnytyksestä, vanhemmuudesta tai perheenhuoltovelvollisuudesta.

Tasa-arvosuunnittelu

Työnantajan on vuosittain laadittava tasa-arvosuunnitelma yhteistyössä henkilöstön kanssa, jos henkilöstön määrä on vähintään 30 työntekijää. Osana tasa-arvosuunnitelmaa on tehtävä palkkakartoitus. Oppilaitosten tulee henkilöstöpoliittisen tasa-arvosuunnitelman lisäksi tehdä toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma, joka koskee muun muassa opetusta. Sukupuoleen perustuva syrjintä on kiellettyä. Sillä tarkoitetaan naisten ja miesten asettamista eri asemaan sukupuolen perusteella tai raskaudesta tai synnytyksestä johtuvasta syystä. Laki kieltää syrjinnän myös oppilaitoksissa ja etujärjestöissä.

Tasa-arvosuunnittelu (Tasa-arvovaltuutettu)

Samapalkkaisuusohjelmassa on valmisteltu kolmikantaisesti työpaikoille suunnattu yhteinen tasa-arvosuunnittelua koskeva aineisto "Tasa-arvosuunnitelmasta iloa ja hyötyä työpaikalle". Koulutusaineisto on laadittu työpaikkojen tasa-arvosuunnitelman tekemisen ja toteuttamisen tueksi. Mukana on runsaasti työpaikkaesimerkkejä. 

Tasa-arvosuunnitelmasta iloa ja hyötyä työpaikalle -koulutusmateriaali

Keskeiset lait

Suomen perustuslaki (2000) kieltää syrjinnän sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Sen mukaan sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

Suomen perustuslaki 731/1999 (Finlex)

Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986)  kieltää sukupuoleen perustuvan välittömän ja välillisen syrjinnän työhönotossa, valittaessa työntekijöitä eri tehtäviin tai koulutukseen, työoloissa, palkkauksessa ja muissa palvelussuhteen ehdoissa sekä irtisanomisissa ja lomautuksissa. Työstä on maksettava yhtä suurta palkkaa, kun tehdään samaa tai samanarvoista työtä. Myös erilaisten palkanlisien tulee olla syrjimättömiä. Työntekijän työolosuhteita tai -ehtoja ei saa heikentää sen jälkeen, kun hän on vedonnut tasa-arvolain mukaisiin oikeuksiinsa. Tasa-arvolakia sovelletaan ainoastaan saman työntekijän palkkauksessa oleviin.

Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 609/1986 (Finlex)

Yhdenvertaisuuslaki (21/2004) kieltää syrjinnän iän, etnisen taustan tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn takia. Rikoslaki (39/1889) sisältää laajan työelämää koskevan syrjintäkiellon. Myös Työsopimuslaki (55/2001), Valtion virkamieslaki (750/1994), Laki kunnallisesta viranhaltijasta (304/2003) ja Merimieslaki (423/1978) kieltävät syrjinnän ja turvaavat työntekijöiden tasa-puolisen kohtelun. Lait ovat Finlexissä.

Yhdenvertaisuuslaki 21/2004 
Rikoslaki 39/1889
Työsopimuslaki 55/2001
Valtion virkamieslaki 750/1994
Laki kunnallisesta viranhaltijasta 304/2003
Merimieslaki 423/1978

Lisätietoa

Lisätietoa työnantajan velvoitteista ja ohjeista tasa-arvosuunnitteluun löytyy

Samapalkkaisuusohjelman  julkaisut
Tasa-arvovaltuutetun julkaisut

Myös työmarkkinakeskusjärjestöt ja niiden alaiset liitot ovat julkaisseet materiaalia tasa-arvon edistämiseksi työelämässä.

07.04.2011
Jaa