Hallitus ja työmarkkinaosapuolet käynnistivät vuonna 2006 samapalkkaisuusohjelman naisten ja miesten perusteettomien palkkaerojen kuromiseksi.

Kolmikantainen samapalkkaisuusohjelma ei syntynyt tyhjästä. Sitä edelsi merkittävä kansallisten ja kansainvälisten sopimusten ja ponnistusten ketju. Naisten ja miesten samapalkkaisuus on sisältynyt myös viimeisten Suomen hallitusohjelmien tavoitteisiin.

Hallitusohjelman samapalkkaisuustavoite

Naisten ja miesten samapalkkaisuus on sisältynyt Suomen hallitusohjelmiin. Tuoreimmassa, pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa (22.6.2011) todetaan, että kolmikantaista samapalkkaisuusohjelmaa jatketaan, tavoitteena nasten ja miesten palkkaeron kaventuminen enintään 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä.

Askeleet kohti kansallista samapalkkaisuusohjelmaa

2003
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti marraskuussa selvityshenkilön, varatuomari Tuulikki Petäjäniemen, kartoittamaan hallituksen ja työmarkkinaosapuolten välillä sovittavan samapalkkaisuusohjelman edellytyksiä.

2004
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti marraskuussa työryhmän laatimaan työmarkkinat kattavan naisten ja miesten samapalkkaisuutta edistävän ohjelman.

2005
Työryhmä luovutti mietintönsä sosiaali- ja terveysministeriölle toukokuussa 2005.

2006
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen kokosi samapalkkaisuusohjelman korkeantason seurantaryhmän maaliskuussa. Pääministeri Vanhasen I hallitus käynnisti yhdessä työmarkkinakeskusjärjestöjen kanssa samapalkkaisuusohjelman keväällä 2006.

Virstanpylväitä matkalla kohti samapalkkaisuutta

1952 Kansainvälisen työjärjestön ILO:n samapalkkaisuussopimus n:o 100
Sopimus edellyttää samaa palkkaa samoista ja samanarvoisista töistä. Sopimus ratifioitiin Suomessa 1962.

1958 Kansainvälisen työjärjestön ILO:n työelämän syrjinnän kieltävä sopimus
Sopimus ratifioitiin Suomessa vuonna 1970.

1957 Rooman sopimus Euroopan talousyhteisön (ETY) perustamisesta
Sopimus sisältää artiklan (119) samapalkkaisuudesta.

1975 Euroopan unionin samapalkkaisuusdirektiivi (75/117/ETY)

1976 Euroopan unionin tasa-arvodirektiivi (76/207/ETY)
Direktiivi koskee naisten ja miesten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta mahdollisuuksissa työhön, ammatilliseen koulutukseen ja uralla etenemiseen sekä työoloissa.

1979 Yhdistyneiden Kansakuntien naisten kaikkinaisen syrjinnän kieltävä yleissopimus, CEDAW.
Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1986.

1984 Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimus
Sopimuksen mukaan yhtä vaativista töistä on maksettava samanlaista palkkaa.

1986 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (1986/609) ja sen uudistaminen (1987, 1992, 1995, 2005)
Tasa-arvolaki kieltää sukupuoleen perustuvan syrjinnän työelämässä.

1994 Valtion virkamieslaki (750/1994)
Virkamieslaki sisältää tasapuolisen kohtelun vaatimuksen.

2000 Suomen perustuslaki (731/1999)
Perustuslaki uudistettiin vuonna 2000. Sen mukaan sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä.

2000 Lissabonin kasvu- ja työllisyysstrategia

2001 Työsopimuslaki (55/2001)
Vuoden 1970 työsopimuslaki uudistettiin vuonna 2000. Se sisältää tasapuolisen kohtelun vaatimuksen.

2004 Yhdenvertaisuuslaki (21/2004)
Kieltää syrjinnän iän, etnisen taustan tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn takia.

2005 Eurooppalaiset työmarkkinaosapuolet solmivat tasa-arvon puitesopimuksen.
Sopimuksen painopistealueet ovat sukupuolirooleihin vaikuttaminen, naisten osuuden kasvattaminen johtotehtävissä, työelämän ja muun elämän tasapainon tukeminen sekä naisten ja miesten välisen palkkaeron kaventaminen.

2006
Pääministeri Vanhasen I hallitus käynnisti yhdessä työmarkkinakeskusjärjestöjen kanssa samapalkkaisuusohjelman, jonka tavoitteisiin ja toimenpiteisiin hallitus ja työmarkkinaosapuolet sitoutuivat.

2007
Pääministeri Vanhasen II hallitusohjelman samapalkkaisuustavoitteet.