Paavo Arhinmäki, ministeri, Samapalkkaisuusohjelman korkean tason johtoryhmän varapuheenjohtaja
Hallitus on päättänyt jatkaa
samapalkkaisuusohjelmaa. Tavoitteena on sukupuolten palkkaeron
selkeä kaventaminen tällä vaalikaudella. Merkittävää lisäpanostusta
ja toimia tarvitaan, jotta päästään samapalkkaisuusohjelman
tavoitteeseen vuoteen 2015 mennessä. Hallitus on osoittanut
samapalkkaisuusohjelmalle resursseja vuosille 2012-2015. Tavoitteen
saavuttamisen varmistamiseksi ohjelmalle on asetettu pääosin
ministereistä ja työmarkkinakeskusjärjestöjohtajista koostuva
korkean tason johtoryhmä.
Naisten ja miesten keskimääräinen palkkaero on kaventunut vuosina 2006 - 2009 yhden prosenttiyksikön. Naisten ja miesten palkkaeroa ovat kaventaneet työ- ja virkaehtosopimusratkaisut, uusien analyyttisten palkkausjärjestelmien käyttöönotto, työpaikan tasa-arvosuunnitelmat ja palkkakartoitukset sekä naisten eteneminen työuralla.
Sukupuolten palkkaero on kurottava enintään 15 prosenttiin tämän vaalikauden aikana. Tavoite on haasteellinen ja vaatii onnistuakseen toimenpiteitä mm. sopimus- ja palkkapolitiikassa, työpaikkojen tasa-arvosuunnittelussa ja palkkausjärjestelmissä. Lisäksi tarvitaan ripeitä työelämän kehittämistoimia. Sukupuolten mukaista työnjakoa on purettava ja parempia työn ja perheen yhteensovittamisen käytäntöjä on kehitettävä.
Samapalkkaisuusohjelma jatkaa työelämän tutkimusavusteista kehittämistä. Hallitusohjelmaan on kirjattu kaksi laajaa tutkimushanketta, joista ensimmäisessä selvitetään, miten työmarkkinajärjestelmän murros vaikuttaa naisten ja miesten työmarkkina-asemaan ja palkkaukseen. Toisessa hankkeessa tutkitaan perinteisten sukupuoliroolien vaikutusta koulutus- ja uravalintoihin. Hankkeissa saatua tietoa levitetään ja hyödynnetään samapalkkaisuusohjelman toimissa.
Samapalkkaisuusohjelman tavoitteeseen ovat sitoutuneet hallituksen lisäksi kaikki työmarkkinajärjestöt. Tavoitteen toteuttaminen on vahvasti sidoksissa sopimus- ja palkkapolitiikkaan. Suomessa naisten ja miesten palkkaeron kaventaminen kilpistyy hyvin pitkälti kunta-alan palkkoihin, koska kuntien palveluksessa työskentelee runsaasti naisia, joiden palkkaus ei vastaa koulutusta ja työn vaativuutta.
Työmarkkinajärjestöt pääsivät 13.10 sopuun laajasta työmarkkinaratkaisusta. Raamiratkaisu on pohjana nyt käytäville alakohtaisille työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluille. Hallitus tukee keskitetyn työmarkkinaratkaisun syntyä, jos sopimusratkaisun riittävä kattavuus saavutetaan 25. marraskuuta mennessä. Raamiratkaisun mukaan palkankorotukset ovat 4,3 prosenttia runsaan kahden vuoden aikana. Palkansaajille maksetaan lisäksi 150 euron kertaerä vuoden 2012 alussa. Raamisopimus ei sisällä tasa-arvo- eikä samapalkkaisuuseriä. Raamisopimus sisältää kuitenkin samapalkkaisuuden kannalta keskeisiä työelämän laatuasioita. Tällaisia ovat mm. isyysvapaan pidentäminen, palkkakartoituksen kehittämistarpeiden selvittäminen sekä työehtosopimusten samapalkkaisuusvaikutusten arviointi.
Samapalkkaisuusohjelman työkalupakki on kunnossa: meillä on kattava työehtosopimusjärjestelmä, toimivat työelämän suhteet eri tasoilla ja suhteellisen toimiva tasa-arvolainsäädäntö. Samapalkkaisuusohjelma kokoaa sukupuolten palkkaeroon vaikuttavat toimijat yhteisen pöydän ääreen ja tarjoaa näin ratkaisun avaimia sukupuolten palkkaeron kuromiseen.