Pitkä työhistoria

Suomalaiset naiset ovat koulutettuja ja tekevät pääosin kokopäivätyötä. Muissa Pohjoismaissa naisten tekemä osa-päivätyö on yleisempää. Kodissa tehtävästä työstä naiset tekevät leijonanosan. Kotityö on merkittävää kansantaloudellisesti, vaikka sen arvo ei näy BKT-laskelmissa.

Suomalaisnaisten palkkatyön historia on pitkä erityisesti teollisuudessa ja maataloudessa. Tie valtion virkoihin aukesi naisille vuonna 1924. Viisi vuotta myöhemmin aviovaimot vapautuivat miestensä holhouksesta.

Merkittävä osa - yli 300 000 naista - oli maatalouden ulkopuolisessa ansiotyössä jo 1930-luvulla. Ennen toista maailmansotaa ja työehtosopimusten aikaa työnantajat määräsivät yksipuolisesti palkkaehdoista. Maailmansotien välisenä aikana naiset olivat teollisuutemme halpatyövoimaa.

Sotien aikana naisten tekemä kodin ulkopuolinen työ oli välttämättömyys maan perustoiminnoille. Heidän panoksensa oli tärkeä myös maan jälleenrakennuksessa ja sotakorvausten maksussa. Naiset jäivät palkkatöihin. Erityinen vaikutus oli yhteiskuntapolitiikalla, joka tuki perhemallia, jossa kumpikin puolisoista hankkii ansiotuloja.

Työnjako ja taloudellinen epätasa-arvo

Työmarkkinat ja ammatit jakautuivat sukupuolen mukaan jo varhain. Naisten mukaantulo merkitsi aiemmin matalia palkkoja ja naisten sijoittumista hierarkian alapäähän. Naistyövoimaa työllistävät alat, kuten tekstiili- ja elintarviketeollisuus ja hoivatyö, vakiintuivat alusta alkaen matalapalkkaisiksi. Käsitykset miehestä perheen elättäjänä ja naisesta kutsumuksellisen työn tekijänä erityisesti hoiva-ammateissa elivät voimakkaina.

Työmarkkinat ovat edelleen jakautuneet vahvasti naisten ja miesten töihin. Vain noin viisitoista prosenttia palkansaajista työskentelee aloilla, joilla on suunnilleen saman verran naisia ja miehiä.

Peruskysymys läpi vuosikymmenien on säilynyt samana: miksi nais­valtaisten alojen arvostus on euroissa mitattuna heikompaa kuin miesvaltaisten alojen?

Naiset ovat miehiä useammin valinneet sukupuolelleen epätavallisen ammatin. Esimerkiksi lääkärintoimen harjoittamiseen naiset saivat oikeuden 1800-luvun lopulla. Sadassa vuodessa naiset ovat vallanneet yli puolet lääkärin viroista.

Alojen sisäisessä työnjaossa naiset sijoittuvat tavallisesti hierarkian alempiin, avustaviin tehtäviin ja miehet ylempiin, vaativiin asiantuntija- ja johtotehtäviin. Perinteiset asenteet määrittävät naisten uravalintoja ja uralla etenemistä. Naisjohtajuus on kasvanut erityisesti keskijohdossa. Naiset ovat keskimäärin korkeammin koulutettuja, mutta esimerkiksi yliopistojen, korkeakoulujen ja tuomioistuinten ylimmästä johdosta naisia on joka viides.

Urapolkukudelmat

Naisten asema suomalaisilla työmarkkinoilla vaikeutui 1990-luvulla laman myötä: määräaikaiset työsuhteet yleistyivät. 2000-luvulla niiden määrä on verkalleen pienentynyt. Euroopan maista ainoastaan Espanjassa naiset työskentelevät määräaikaisissa työsuhteissa selvästi useammin kuin Suomessa.

Määräaikaiset työsuhteet koskevat erityisesti sosiaali-, terveys- ja opetusalalla työskenteleviä synnytysikäisiä ja koulutettuja naisia. 209 000 naisen työsuhde oli määräaikainen vuonna 2008. Kaikista määräaikaisista naisia oli noin 63 prosenttia (Tilastokeskus, Työvoimatutkimus 2008).

Työn ja perhe-elämän yhteen sovittaminen mielletään koskettavan enemmän äitejä kuin isiä. Naiset kantavat miehiä suuremman vastuun perhe- ja hoitovelvoitteista ja käyttävät valtaosan perhevapaista. Tämä heijastuu asenteisiin naisista työvoimana.

Naistyön hinta

Valtioneuvosto antoi vuonna 1945 ohjepalkat, joiden perusteella naisille tuli maksaa vähemmän kuin miehille. Naiset kokivat tämän epäoikeudenmukaiseksi. Vaikka palkkasäännöstely kumottiin 50-luvun puolivälissä, käytäntö jäi elämään.

Kansainvälisen työjärjestön (ILO) samapalkkaisuussopimuksen ratifioitiin Suomessa vuonna 1962. Viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana p alkkaerot ovat kaventuneet, mutta osin hitaasti.

Teollisuudessa naiselle maksettiin viime vuosisadan alussa vajaat 60 prosenttia miehen palkasta. Toisen maailmansodan jälkeen palkkakuilu teollisuuden palkoissa on kaventunut lähes 40 prosenttia.

Tänään säännöllisen työajan perusteella maksettava naisen palkka on keskimäärin 19 prosenttia miehen palkkaa pienempi (Tilastokeskus, Ansiotasoindeksi 2008). Palkkakuilu on Suomessa edelleen eurooppalaisittain suuri.

Miksi naiset ansaitsevat vähemmän? 

Palkkakuilu perustuu moniin tekijöihin. Sitä on pyritty selittämään lukuisista näkökulmista. Olemassa olevaa palkkaeroa ei kuitenkaan voida oikeuttaa naisten ja miesten henkilökohtaisilla eroilla, kuten koulutuksella, iällä, perhevastuista johtuvilla työuran katkoksilla tai työuran pituudella. Keskimäärin naisten työura on vain vuoden lyhyempi kuin miesten ja naiset ovat korkeammin koulutettuja.

Työelämän jakautuminen vahvasti naisten ja miesten aloihin on vaikuttanut siihen, että naisten perinteisesti tekemiä hoiva- ja palvelutöitä ei arvosteta palkassa yhtä paljon kuin esimerkiksi yhtä vaativia teknillisen alan töitä. Tehtävän naisvaltaisuus merkitsee usein matalampaa palkkaa. Naisten sijoittuminen ammattialan ja työyhteisön sisällä hierarkian alapäähän matalapalkkaisiin tehtäviin ja miesten yliedustus hierarkian yläpäässä, paremmin palkatuissa tehtävissä, selittävät osaltaan keskimääräistä palkkaeroa.
 
Määräaikaiset työsuhteet ja pitkät perhevapaat heikentävät ura- ja palkkakehitystä. Määräaikaiset työsuhteet ovat kasautuneet erityisesti nuorille ja korkeasti koulutetuille naisille. Naisten urakehitys on miesten urakehitystä hitaampaa. Osa palkkaerosta pohjautuu näin rakenteelliseen syrjintään.