Lastensuojelulain muutokset voimaan 1.3.2010

Lastensuojelulain kiireellistä sijoitusta ja väliaikaista määräystä koskevat säännökset muuttuvat. Samalla siirretään vangin lapsen sijoittamispäätöksen teko vankeinhoitolaitokselta lastensuojeluviranomaisille ja säädetään muun muassa velvollisuudesta ennakollisen lastensuojeluilmoituksen tekemiseen.

Tässä tiedotteessa käsitellään uudistusten keskeiset vaikutukset kunnan toimintaan. Lainsäädännön toimeenpanon tukemiseksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisee uuden yksityiskohtaisemman lastensuojelun työntekijöille suunnatun käytännön käsikirjan keväällä 2010. Lisäksi julkaistaan erilliset lastensuojelulain soveltamisoppaat varhaiskasvatuksen ja terveydenhuollon henkilöstölle. Val­misteilla on myös opas lastensuojelun asiakkaille.

Hallituksen esitys (HE 225/2009 vp) ja eduskunnan vastaus (EV 221/2009 vp) sekä valiokunta-asiakirjat ovat eduskunnan nettisivuilla.

Uusitut suomen- ja ruotsinkieliset lomakkeet julkaistaan Lastensuojelun käsikirjassa.

Yhteistyössä aluehallintovirastojen kanssa sosiaali- ja terveysministeriö jatkaa valtakunnallista koulutuskierrosta. Kevään 2010 koulutukset on suunnattu ensisijaisesti lastensuojelun työntekijöille. Lisätietoja koulutuksista saa aluehallintovirastojen nettisivuilta.

Kiireellinen sijoitus ja väliaikainen määräys

Kiireellisen sijoituksen jatkopäätöksen tekeminen siirtyy hallinto-oikeudelta kunnalliselle viranhaltijalle. Nykyisen 60 päivän sijaan kiireellistä sijoitusta voidaan jatkaa enintään 30 päivällä. Kiireellinen sijoitus raukeaa, jollei päätöstä sen jatkamisesta tai päätöstä tai hakemusta huostaanotosta ole tehty 30 päivässä sijoituksen alkamisesta. Erillinen 45 päivän määräaika ei enää ole käytössä. Asiakkaiden oikeusturvan takaamiseksi sama viranhaltija ei saa tehdä sekä kiireellistä sijoitusta että sen jatkopäätöstä.

Päätöksen kiireellisen sijoituksen jatkamisesta voi tehdä sosiaalihuollon johtava viranhaltija, jolla on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005, jäljempänä kelpoisuuslaki), 10 §:n mukainen kelpoisuus tai johtavan viranhaltijan määräämä muu viranhaltija, jolla on kelpoisuuslain 10 §:n 1 tai 2 momentin tai 3 §:n mukainen kelpoisuus. Vaadittu kelpoisuus on sama kuin esimerkiksi huostaanottopäätöksen tekevällä viranhaltijalla tai viranhaltijalla, joka tekee päätöksen sijaishuoltopaikan muuttamisesta huostaanoton tai kiireellisen sijoituksen aikana.

Lastensuojelun sijoituspäätökset on aina tehtävä virkavastuulla. Kunta ei voi delegoida sijoituspäätösten tekemistä yksityiselle yritykselle. Useampi kunta voi sen sijaan käyttää samaa viranhaltijaa päätösten teossa. Lain noudattaminen kiireellisen sijoituksen jatkopäätösten tekemisessä edellyttää pienimmiltä kunnilta yhteistyöjärjestelyjä muiden kuntien kanssa.

Edellytyksiä jatkopäätöksen tekemiselle täsmennetään. Jatkopäätös voidaan tehdä vain, jos 30 päivää ei ole riittävä aika huostaanoton tarpeen selvittämiseksi ja tarvittavista lastensuojelutoimenpiteistä ei ole mahdollista päättää ilman lisäselvityksiä. Lisäksi edellytetään, ettei tarvittavia lisäselvityksiä ole mahdollista saada 30 päivässä kiireellisen sijoituksen alkamisesta ja että jatkopäätöksen tekeminen on lapsen edun mukaista. Kaikkien mainittujen edellytysten on täytyttävä. Jatkopäätöstä ei lain mukaan voida tehdä, jos tilanteen selvittelyä on mahdollista jatkaa avohuollon sijoituksena lapsen etua vaarantamatta tai jos lisäselvitykset olisi ollut mahdollista saada 30 päivässä sijoituksen alkamisesta. (38 §)

Kunnallisen viranhaltijan velvollisuus ja oikeus väliaikaisen määräyksen vaatimiseen poistuu. Hallinto-oikeus tai korkein hallinto-oikeus voi antaa väliaikaisen määräyksen ainoastaan omasta aloitteestaan tai lapsen ja hänen vanhempansa tai huoltajansa vaatimuksesta. Väliaikainen määräys voidaan antaa paitsi huostaanottoasian myös sijaishuoltoa koskevan asian ollessa vireillä tuomioistuimessa. (83 §) Väliaikaisen määräyksen avulla tuomioistuin voi turvata lapsen aseman ja rauhoittaa tilanteen oikeuskäsittelyn ajaksi. Jos lapsi on sijoitettu kiireellisesti, kiireellinen sijoitus raukeaa, kun tuomioistuin antaa väliaikaista määräystä koskevan päätöksen.

Tuomioistuimella ei ole mahdollisuutta valvoa lapsen turvallisuutta oikeuskäsittelyn aikana. Siksi kunnan sosiaalihuollon viranomaisilla säilyy oikeus ja velvollisuus kiireellisen sijoituksen tekemiseen myös silloin kun sijaishuoltoa tai huostaanottoa koskeva asia on jo vireillä oikeudessa. Näissä tilanteissa päätöksentekijä on velvollinen välittömästi ilmoittamaan tehdystä päätöksestä sille tuomioistuimelle, jossa asia on vireillä. (25 d §)

Lapsen sijoittaminen vanhemman mukana vankilan perheosastolle

Päätöksenteko lapsen sijoittamisesta vanhempansa mukana vankilaan siirtyy vankeinhoitolaitokselta lastensuojeluviranomaisille. Päätökset tehdään samoin perustein kuin muillekin lastensuojelun asiakkaille eli sijoituspäätöstä tehtäessä arvioidaan, mikä on lapsen kannalta paras vaihtoehto. Tavoitteena on saattaa vankilaan sijoitettavat lapset yhdenvertaiseen asemaan muiden lastensuojelun asiakkaiden kanssa. Vankiloiden äiti-lapsiosastojen tilalle perustetaan perheosasto, jossa lapsen tarpeet on huomioitu lastensuojelulain mukaisesti.

Tarkoituksena on, että sijoitukset tehtäisiin pääsääntöisesti avohuollon sijoituspäätöksinä, jolloin päätöksentekijänä on aina lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä. Avohuollon sijoitusten jatkamisen perusteet ja vaihtoehdot on lastensuojelulain mukaan arvioitava vähintään kolmen kuukauden välein. Jos sijoitus vankilan perheosastolle tehdään kiireellisenä sijoituksena tai huostaanottona, noudatetaan niidenkin osalta lastensuojelulaissa säädettyjä yleisiä päätöksenteon perusteita ja päätöksentekijää koskevia säännöksiä. Ennen edellä mainittujen sijoituspäätösten tekemistä on kuitenkin aina kuultava Rikosseuraamuslaitosta. (13 a §)

Lakiin sisältyy myös sijoitettavan lapsen ikää koskeva rajoitus. Vankilan perheosastolle sijoitettavan lapsen on oltava alle kaksivuotias. Sijoitusta voidaan kuitenkin jatkaa lapsen täytettyä kaksi vuotta, jos lapsen etu sitä välttämättä vaatii. Sijoituksen jatkaminen voi olla lapsen edun mukaista tilanteessa, jossa vanhemman vankeusrangaistusta on enää vähän jäljellä. Sijoitus ei voi jatkua vankilan perheosastolla lapsen täytettyä kolme vuotta. (37 §:n 3 mom.)

Vangin tai tutkintavangin lapsi voidaan sijoittaa vankilan perheosastolle myös hallintotuomioistuimen antamalla väliaikaisella määräyksellä.

Harkittaessa lapsen sijoittamista vankilaan on lastensuojelulain säännösten mukaisesti huomioitava sijoituskohteen olosuhteet, lapsen ja vanhemman kunto ja erityistarpeet sekä lapsen muiden läheisten mahdollisuudet osallistua lapsen hoitamiseen. Vankilassa vanhempi huolehtii itse lapsen hoitamisesta. Henkilökunta huolehtii lapsen hoidosta esimerkiksi vanhemman osallistuessa päihdekuntoutukseen. Tutkintavankeudessa oleminen eroaa vankeusrangaistuksen suorittamisesta siten, ettei sen kesto ole ennalta tiedossa. Tutkintavankeus on myös lain mukaan suoritettava suljetulla osastolla, kun taas muu perheosasto toimii avovankilassa. Kokonaistilanteen arviointi edellyttää tutustumista vankilan olosuhteisiin.

Vuonna 2010 vankilan perheosaston kustannuksista vastaa valtio. Vuodesta 2011 lukien sijoitet­taessa lapsia vankilan perheosastolle noudatetaan lastensuojelulain säännöksiä myös kustannusten osalta.

Asiakkuuden alkaminen

Lastensuojeluasia tulee vireille hakemuksesta tai kun lastensuojelun sosiaalityöntekijä tai muu lastensuojelun työntekijä vastaanottaa pyynnön lastensuojelutarpeen arvioimiseksi tai lastensuojeluilmoituksen taikka saa muulla tavoin tietää mahdollisesta lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta (26 §:n 1 mom.).

Lastensuojeluviranomaisten toimimisvelvollisuus on sama riippumatta siitä, millä tavoin lastensuojeluasia tulee vireille. Kiireellinen lastensuojelun tarve on arvioitava välittömästi. Muu lastensuojelun tarve on arvioitava säädetyssä määräajassa. Lapsesta tulee lastensuojelun asiakas, jos vireille tulon johdosta ryhdytään kiireellisiin lastensuojelutoimenpiteisiin. Asiakkuus alkaa myös, jos kunnan sosiaalityöntekijä viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä vireille tulosta päätyy siihen, että on tehtävä lastensuojelutarpeen selvitys. Sosiaalityöntekijän on tehtävä asiakkuuden alkamisesta merkintä lastensuojeluasiakirjoihin ja ilmoitettava siitä välittömästi huoltajalle ja lapselle, jollei poikkeustilanteessa ole sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000, jäljempänä asiakaslaki) 11 §:ssä säädettyjä perusteita sille, että tietoa ei anneta. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun viranomaisen on ensin varmistettava lapsen turvallisuus. Ilmoittaminen voi tapahtua suullisesti tai lähettämällä tieto tavallisella kirjeellä, jossa asiakkaalle ilmoitetaan varattu vastaanottoaika ja selvitys siitä, millä edellytyksillä lastensuojelutarpeen selvitys on lain mukaan tehtävä sekä selvityksen tekemisestä vastaavan sosiaalityöntekijän yhteystiedot.

Lain mukaan selvityksen tekee lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä, joka on kunnan viranhaltija (13 b ja 27 §). Selvityksen tekemistä ei voida siirtää yksityisen toimijan tehtäväksi, vaan se on tehtävä virkavastuulla. Selvityksen perusteella sosiaalityöntekijä arvioi tarpeen jatkaa lastensuojeluasiakkuutta. Jos tarvetta lastensuojelutoimenpiteisiin ei ole, asiakkuus päättyy. Selvityksen tekemiseksi sosiaalityöntekijä voi olla yhteydessä eri yhteistyötahoihin ja asiantuntijoihin siten kuin asiakaslain 16 ja 17 §:ssä säädetään. Asiakaslain 16 §:n mukaan salassa pidettävästä asiakirjasta saa antaa tietoja asiakkaan suostumuksella. Jos 16 §:ssä tarkoitettua suostumusta ei voida saada taikka jos asiakas tai hänen laillinen edustajansa nimenomaisesti kieltää tiedon luovuttamisen, sosiaalihuollon järjestäjä tai toteuttaja saa asiakaslain 17 §:n nojalla antaa asiakirjasta salassapitovelvollisuuden estämättä tietoja, jotka ovat välttämättömiä asiakkaan hoidon tai huollon tarpeen selvittämiseksi, järjestämiseksi tai toteuttamiseksi. Tietoja saadaan antaa kuitenkin vain, jos lapsen hoidon ja huollon tarve on ilmeinen eikä tarvetta voida muutoin selvittää tai toimenpiteitä toteuttaa taikka jos tiedot ovat tarpeen lapsen edun vuoksi.

Asiakaslain mukaisesti sosiaalityöntekijä saa selvitystä tehtäessä käyttöönsä muilla asiantuntijoilla lapsesta jo olevia tietoja. Lastensuojelutarpeen selvittäminen voi edellyttää myös lasta koskevaa lääkärin tai muun asiantuntijan suorittamaa uutta tutkimusta. Lain lähtökohta on, että kaikki selvitykseen liittyvät tutkimukset tehdään asianosaisten suostumuksen perusteella. Ilman nimenomaista lupaa sosiaalityöntekijä ei voi teettää mitään selvitykseen liittyviä tutkimuksia asiantuntijalla. Jos huoltaja kieltää lasta koskevan tutkimuksen tekemisen, hallinto-oikeus voi kuitenkin kunnan viranomaisen hakemuksesta myöntää luvan tutkimuksen tekemiseen (28 §).

Ilmoitusvelvollisuus

Velvollisuus lastensuojeluilmoituksen tekemiseen syntyy, kun ilmoitusvelvollinen henkilö saa tehtävässään tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Ilmoitusvelvollisuus on aina toteutettava viipymättä salassapitosäännösten estämättä. Uudistuksessa ilmoitusvelvollisten piiriin tulevat Rikosseuraamuslaitoksen sekä palo- ja pelastustoimen palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt. Ilmoitusvelvollisuus ulotetaan koskemaan myös niitä henkilöitä, jotka toimivat 25 §:ssä mainituissa tehtävissä toimeksiantosuhteisina tai itsenäisinä ammatinharjoittajina.

Uuden 25 a §:n mukaan ilmoitusvelvollisuus voidaan toteuttaa myös yhdessä lapsen tai hänen vanhempansa kanssa tehtynä pyyntönä lastensuojelutarpeen arvioimiseksi. Säännöksen tarkoituksena on ohjata ilmoitusvelvollisia tahoja toimimaan yhteistyössä perheen kanssa samalla varmistaen, että tieto lapsen mahdollisesta tuen tarpeesta tulee ajoissa lastensuojelun tietoon. Pyyntö lastensuojelutarpeen arvioimiseksi tulee käytettäväksi erityisesti tilanteissa, joissa joku perheen jäsenistä on ilmoitusvelvollisen asiakas tai potilas. Vastaavasti kuin lastensuojeluilmoitus myös pyyntö lastensuojelutarpeen arvioimiseksi on toteutettava viipymättä ja pyyntöä tehtäessä on ilmoitettava pyynnön tekemiseen johtaneet syyt. Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen velvollisuus rekisterin pitämiseen koskee sekä lastensuojeluilmoituksia että pyyntöjä lastensuojelutarpeen arvioimiseksi.

Ennakollinen lastensuojeluilmoitus

Lailla säädetään myös velvollisuudesta ennakollisen lastensuojeluilmoituksen tekemiseen (25 c §). Ilmoitusvelvollisia ovat lain mukaan samat tahot, jotka ovat velvollisia varsinaisen lastensuojeluilmoituksen tekemiseen. Ennakollinen lastensuojeluilmoitus on tehtävä ennen lapsen syntymää, jos on perusteltua syytä epäillä, että lapsi tarvitsee lastensuojelun tukitoimia välittömästi syntymänsä jälkeen. Säännöksen mukaan ilmoitusvelvollisen on tehtävä ennakollinen lastensuojeluilmoitus salassapitosäännösten estämättä, jos hänen tiedossaan on, ettei lasta voi kotiuttaa synnytyssairaalasta ilman lastensuojelun tukitoimia.

Esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaiset ovat velvollisia tekemään ennakollisen lastensuojeluilmoituksen, jos heidän tietoonsa tulee, että tulevan lapsen vanhemmalla on niin vaikea päihde- tai mielenterveysongelma, ettei vanhempi selviydy vastasyntyneen hoitamisesta ilman apua. Poliisin on tehtävä ennakollinen lastensuojeluilmoitus perheväkivaltatilanteessa, jos on perusteltua syytä epäillä, että syntyvän lapsen turvallisuus on uhattuna sairaalasta kotiuttamisen jälkeen. Koska lapsi voidaan sijoittaa vankilan perheosastolle ainoastaan lastensuojelun sijoituspäätöksellä, on Rikosseuraamuslaitoksen henkilökunnalla velvollisuus tehdä ilmoitus raskaana olevasta vangista, jos on tiedossa, että vankeusrangaistus jatkuu lapsen syntymän jälkeen.

Ennakollisen ilmoituksen kautta molemmat lapsen tulevat vanhemmat voidaan ohjata tarvittavien tukipalvelujen piiriin. Tarkoitus on, että ennakollinen lastensuojeluilmoitus tehdään sosiaalipäivystykseen. Kiireellisessä tilanteessa päivystävän sosiaaliviranomaisen on arvioitava välittömästi ilmoituksen kohteena olevien henkilöiden sosiaalipalveluiden tarve. Yhteistyössä lastensuojelun sosiaalityöntekijän kanssa voidaan myös arvioida välittömästi lapsen syntymän jälkeen tarvittavat palvelut. Varsinainen lastensuojeluasiakkuus voi kuitenkin alkaa vasta lapsen syntymän jälkeen, eikä ennakollisia lastensuojeluilmoituksia merkitä lastensuojelun ilmoitusrekisteriin.

Rajoitustoimenpiteet ja lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän valvontavastuu

Yhteydenpidon rajoittamista on voinut soveltaa ainoastaan perhehoitona tai laitoshuoltona järjestetyssä sijaishuollossa. Soveltamisalan ulkopuolelle ovat jääneet tilanteet, joissa lapsi on ollut sijoitettuna vanhempansa luo tai kun lapsi on ollut lyhytaikaisesti sijoitettuna sairaalaan. Myös näissä tilanteissa saattaa olla perusteltua olla ilmaisematta lapsen olinpaikkaa tai muutoin rajoittaa yhteydenpitoa. Lainmuutoksen jälkeen yhteydenpidon rajoitusta voidaan käyttää sijaishuollon aikana riippumatta siitä, minne lapsi on sijoitettu. (61 §:n 1 mom.)

Aikaisemmasta poiketen yhteydenpidon rajoittamisesta päättää kunnan johtosäännön mukaan määräytyvä viranhaltija tai hänen määräämänsä viranhaltija. Kiireellisissä tilanteissa päätöksen voi edelleen tehdä kunnan viranhaltija, jolla on sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja lyhyestä korkeintaan 30 vuorokautta kestävästä yhteydenpidon rajoittamisesta voi edelleen päättää myös lastensuojelulaitoksen johtaja. (63 §:n 2 mom.)

Erityinen huolenpito rajataan koskemaan vain 12 vuotta täyttäneitä lapsia. Lisäksi tarkennetaan rajanvetoa erityisen huolenpidon ja terveydenhuollon toimenpiteiden välillä. Erityisen huolenpidon järjestämisen ehtona on, etteivät terveydenhuollon palvelut sovellu käytettäviksi erityisen huolenpidon sijaan. Lastensuojelulain mukaan päätöksen erityiseen huolenpitoon ottamisesta on perustuttava lapsen tilanteen moniammatilliseen arvioon, joka pohjautuu kasvatukselliseen, sosiaalityön, psykologiseen ja lääketieteelliseen arvioon (72 §). Arvioon tulee tarpeen mukaan sisällyttää lääkärin suorittama lapsen tutkimus (15 §).

Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän valvontavastuun toteuttamista vahvistetaan siten, että kirjaukset käytetyistä rajoitustoimenpiteistä on toimitettava lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle  kuukausittain (74 §:n 1 mom.). Sijoituspaikan on myös vuosittain lähetettävä vastuusosiaalityöntekijälle tiedoksi kirjaukset lapselle annettujen käyttövarojen maksamisesta (55 §:n 4 mom.).

Lastensuojelun järjestämisestä vastuussa oleva kunta

Lastensuojelussa kunta, joka on velvollinen käytännössä järjestämään lastensuojelun palveluja, ei kaikissa tapauksissa ole velvollinen vastaamaan palvelujen kustannuksista. Uudistuksessa järjestämis- ja kustannusvastuuta koskevat säännökset on jaettu neljään erilliseen pykälään: 16 §:ssä säädetään, mikä kunta on käytännössä velvollinen järjestämään lastensuojelun palveluja eri tilanteissa (niin sanottu sijoittajakunta), 16 a §:ssä säädetään kustannuksista vastaavasta kunnasta, 16 b §:ssä sijoituskunnan järjestämisvastuusta ja 16 c §:ssä kuntien keskinäisistä korvauksista.

Kuntien kustannusvastuuta koskevat säännökset ovat ehdottomia, mutta järjestämisen osalta kunnat voivat sopia lapsen edun kannalta parhaasta vaihtoehdosta. Peruslähtökohtana on edelleen lapsen kotikunnan järjestämis- ja kustannusvastuu, sekä sijaishuollon osalta sen kunnan kustannusvastuu, jossa sijaishuollon järjestämisen tarve on syntynyt. Uutta on säännös, joka mukaan järjestäjäkunta ei pääsääntöisesti vaihdu lapsen kiireellisen sijoituksen aikana.

Lastensuojelun tosiasiallinen järjestäminen

Järjestämisvastuu lapsen tai nuoren koti- tai asuinkunnalla

Lastensuojelun käytännön järjestämisestä vastaa lapsen tai nuoren kotikunta. Jos se kunta, jossa lapsi tai nuori pääasiallisesti asuu, ei ole hänen kotikuntansa kotikuntalain (201/1994) 2 §:n tai 3 §:n 1 kohdan mukaan, vastaa lastensuojelun järjestämisestä lapsen tai nuoren asuinkunta.

Kotikuntalain 2 §:n perusteella henkilön kotikunta on pääsääntöisesti se kunta, jossa hän asuu. Vastasyntyneen kotikunta on se kunta, jossa hänen äidillään on kotikunta lapsen syntyessä.

Jos henkilöllä on käytössään useampia asuntoja tai jos hänellä ei ole käytössään asuntoa lainkaan, hänen kotikuntansa on kotikuntalain 2 §:n 2 momentin mukaan se kunta, jota hän perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden vastaavien seikkojen johdosta itse pitää kotikuntanaan ja johon hänellä on edellä mainittujen seikkojen perusteella kiinteä yhteys.

Kotikuntalain 3 §:n 1 kohdan mukaan henkilön kotikunta ei muutu, jos asuminen toisessa kunnassa johtuu enintään yhden vuoden kestävästä työtehtävästä, opiskelusta, sairaudesta tai muusta näihin rinnastettavasta syystä. Sairaudesta johtuvalla asumisella tarkoitetaan tässä kohdassa esimerkiksi asumista sukulaisten luona sairauden vuoksi. (HE 104/1993 vp)

Lapsen tai nuoren asuminen kunnassa voi johtua paitsi hänen omasta opiskelustaan myös esimerkiksi lapsen huoltajan opiskelusta. Jos lapsen huoltajat asuvat eri paikkakunnilla, määrittyy lapsen asuinkunta sen perusteella, missä lapsi pääasiallisesti asuu.

Kiireellisen sijoituksen järjestäminen

Kiireellistä sijoitusta koskevan päätöksen on velvollinen tekemään lapsen tilapäinen oleskelukunta, jos lapsen kotikunta tai asuinkunta ei ole päätöstä tehtäessä tiedossa tai päätöksen tekemistä ei voida viivyttää vaarantamatta kiireellisen sijoituksen tarkoituksen toteutumista. Säännös täsmentää sosiaalihuoltolain (710/1982) 15 §:n 1 momenttia, jonka mukaan kiireellisissä tapauksissa tai olosuhteiden muutoin niin vaatiessa kunnan on huolehdittava laitoshuollon ja muiden sosiaalipalveluiden järjestämisestä muullekin kunnassa oleskelevalle henkilölle kuin kunnan asukkaalle. Nykyisen käytännön mukaisesti kiireellisen sijoituksen käytännön toteuttamisesta ja päätöksen tekemisestä joutuu useimmiten vastaamaan tilapäinen oleskelukunta, jotta kiireellinen sijoitus saadaan toteutettua lapsen etua vaarantamatta. Lapsen etua vaarantamatta päätös kiireellisestä sijoituksesta voitaisiin tehdä kotikunnassa esimerkiksi tilanteessa, jossa koko perhe on ollut sijoitettuna kotikunnan ulkopuolelle päihdekuntoutusyksikköön ja vanhemmat keskeyttävät hoidon jättäen lapset yksin sijoituspaikkaan.

Jos päätös lapsen kiireellisestä sijoittamisesta on jouduttu toteuttamaan muualla kuin omassa koti- tai asuinkunnassa, siirtyy järjestämisvastuu päätöksen tekemisen jälkeen takaisin lapsen koti- tai asuinkunnalle, jossa tulee lapsen edun niin vaatiessa tehdä sijaishuoltopaikan muuttamista koskeva päätös ottaen huomioon lastensuojelulain säännökset, jotka koskevat sijaishuoltopaikan valintaa sekä ihmissuhteita ja yhteydenpitoa.

Jos lapsen kotikunta vaihtuu kiireellisen sijoituksen aikana, ei järjestämisvastuu siirry uuteen koti- tai asuinkuntaan ennen kiireellisen sijoituksen lakkaamista. Vastaavaa sääntelyä ei ole sisältynyt voimassa olevaan lakiin. Pääperiaatteena on ollut, että asiakkuus siirtyy muuton seurauksena uuteen asuinkuntaan, jossa jatketaan käynnissä olevia lastensuojelutoimia. Asiakkuuden siirtyminen kiireellisen sijoituksen aikana ei kuitenkaan vastaa lapsen etua. Kiireellinen sijoitus on luonteeltaan turvaamistoimi, jonka aikana selvitetään tarvittavat jatkotoimet. Lapsen edun mukaista on, että asiakkuuden siirto tapahtuu saattaen vaihtaen kiireellisen sijoituksen aikana kuitenkin niin, että päävastuu asiakkuudesta säilyy edelleen sijoittajakunnalla.

Järjestämisvastuusta sopiminen 

Kunnat voivat sopia lastensuojelun järjestämisestä toisin kuin pykälässä säädetään, jos se on lapsen edun mukaista. Jos kunnat eivät pääse sopimukseen, on niiden toimittava siten kuin 16 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään. Lapsen edun mukaista voi olla esimerkiksi järjestämisvastuun säilyttäminen sillä kunnalla, jossa asiakkuus on ollut jo pitempään. Lapsen edun mukaisia eivät ole järjestelyt, joilla kiireellisen sijoituksen toimeenpano hidastuu.

Lastensuojelun kustannuksista vastaava kunta

Lastensuojelun kustannusvastuuta säätelevä 16 a § vastaa asiasisällöltään pääosin 16 §:ssä ollutta lastensuojelun kustannuksia koskevaa sääntelyä. Jälkihuollon osalta lakiin on tehty lastensuojelulain kokonaisuudistuksen edellyttämät muutokset.

Lastensuojelun kustannuksista vastaa lapsen kotikunta, ellei muualla laissa toisin säädetä.

Lapsen tai nuoren 16 §:n 1 momentissa tarkoitettu asuinkunta vastaa alle 14 vuorokautta kestävän avohuollon sijoituksena toteutetun laitoshuollon tai perhehoidon kustannuksista. Jos laitos- tai perhehoito kestää yli 14 vuorokautta, vastaa kustannuksista kokonaisuudessaan lapsen kotikunta.

Lapsen sijaishuollon kustannuksista vastaa se kunta, jossa lapsen sijaishuollon järjestämisen tarve on syntynyt. Sijaishuolto pitää 49 §:n mukaisesti sisällään paitsi huostaanoton perusteella järjestetyn sijaishuollon, myös kiireellisen sijoituksen tai tuomioistuimen väliaikaisen määräyksen perusteella järjestetyn sijaishuollon.

Jälkihuollon on velvollinen kustantamaan se kunta, joka on vastuussa sijaishuollon kustannuksista. Myös tämä vastaa voimassa olevaa käytäntöä. Vuoden 2008 lastensuojelulailla kunnan velvollisuutta jälkihuollon järjestämiseen laajennettiin koskemaan sijaishuollossa olleiden lasten ja nuorten lisäksi myös tilannetta, jossa lapsi on ollut yhtäjaksoisesti sijoitettuna yksin avohuollon sijoitusta koskevien 37 §:n säännösten mukaisesti vähintään puolen vuoden ajan kodin ulkopuolelle. Näissä tapauksissa jälkihuollon kustannuksista vastaa se kunta, joka on lapsen kotikunta yhtäjaksoisesti yli kuusi kuukautta kestäneen avohuollon päätöksellä tehdyn sijoituksen päättyessä. Jos lapsen kotikunta vaihtuu kesken sijoituksen, mutta sijoitus jatkuu yhtäjaksoisesti ja kestää kokonaisuudessaan yli kuusi kuukautta, vastaa jälkihuollon järjestämisen kustannuksista uusi kotikunta.

Lastensuojelulain 75 §:n 2 momentin mukaan kunta voi tarvittaessa järjestää nuorelle jälkihuoltoa, vaikka häntä ei olisikaan aiemman lastensuojeluasiakkuuden aikana sijoitettu kodin ulkopuolelle tai sijoitus on kestänyt alle puoli vuotta. Jos kunta päättää järjestää jälkihuoltoa lastensuojelulain 75 §:n 2 momentin perusteella, se vastaa itse jälkihuollon kustannuksista.

Sijoituskunnan järjestämisvastuuta (16 b §) ja kuntien keskinäisiä korvauksia (16 c §) koskevia säännöksiä ei ole asiallisesti muutettu.

Muutoksenhaku

Avohuollon sijoitusta koskevista päätöksistä on muutosta aikaisemmin voinut hakea vain lapsen huoltaja ja 12 vuotta täyttänyt lapsi kumpikin erikseen. Uusitun säännöksen mukaan oikeus hakea muutosta on lisäksi vanhemmalla, jonka kanssa yhdessä asumista avohuollon sijoituspäätös koskee.

Muutoksenhakuoikeutta yhteydenpidon rajoittamista koskevaan päätökseen on täsmennetty. Muutosta yhteydenpidon rajoittamista koskevassa asiassa saa hakea lapsen huoltaja sekä henkilö, jonka yhteydenpitoa lapseen päätöksellä on rajoitettu. Näiden lisäksi 12 vuotta täyttänyt lapsi saa hakea erikseen muutosta kaikissa häntä itseään koskevissa lastensuojeluasioissa.

Lastensuojelulain 90 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään niistä asioista, joista saa valittamalla hakea muutosta suoraan hallinto-oikeudelta. Säännöksessä on muun muassa lueteltu kaikki ne rajoitustoimenpiteet, joista on valitusoikeus.

Muista sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen alaisen viranhaltijan tekemistä päätöksistä on tehtävä ensin oikaisuvaatimus kunnan sosiaalihuollon toimielimelle (90 §:n 3 mom.). Toimielimen päätökseen saa hakea valittamalla muutosta hallinto-oikeudelta seuraavissa asioissa:

• avohuollon tukitoimien järjestäminen
• lapsen ja nuoren jälkihuollon järjestäminen
• vanhemman tai muun henkilön jälkihuollollinen tukeminen
• itsenäistymisvarojen maksaminen
• yksityiskodin hyväksyminen
• kielto hoitaa lasta yksityiskodissa
• asiakasmaksun määrääminen

Muita säännöksiä

Huostassapidon aikana lapsen huollosta voidaan päättää samoin edellytyksin kuin muulloinkin joko lastenvalvojan vahvistamalla sopimuksella tai käräjäoikeuden päätöksellä. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) mukaisesti samassa yhteydessä voidaan sopia sekä huollosta että tapaamisoikeudesta. Se voiko sosiaaliviranomainen vahvistaa sopimuksen, riippuu lain mukaan siitä, onko sopimus lapsen edun mukainen. Jos huostaanottoa ei vielä olla päättämässä, ei yleensä ole lapsen edun mukaista vahvistaa tapaamisoikeutta koskevaa sopimusta. Tilanteessa, jossa huostaanottoa ollaan lopettamassa, voi vanhempien sopimus tapaamisoikeudesta sen sijaan olla tarpeellinen ja lapsen asemaa turvaava järjestely.

Lapsen terveydentila on tutkittava aina sijaishuoltoon sijoittamisen yhteydessä, jos käytettävissä ei ole riittäviä tietoja lapsen hoidon järjestämiseksi sijaishuollon aikana (51 §). Säännöksen mukaan lapsen terveydentila on tutkittava jo lastensuojelun avohuollon aikana. Sijaishuoltoon sijoittamisen yhteydessä terveydentila tulee tutkittavaksi vain, jos terveydentilaa ei ole ollut mahdollista selvittää aikaisemmin tai tiedot ovat muusta syystä puutteelliset.

Hallinto-oikeuksien käytäntöjen yhtenäistämiseksi lapsen kuulemista hallinto-oikeuksissa koskevaa säännöstä täsmennetään. Lasta on ensisijaisesti kuultava siten, että ainoastaan yksi tai useampi tuomioistuimen jäsen ja lapsi ovat läsnä kuulemisessa, jos menettely on tarpeen lapsen suojaamiseksi tai hänen itsenäisen mielipiteensä varmistamiseksi.

Lastensuojelulain muutettuja säännöksiä ei sovelleta valitukseen, joka koskee ennen 1.3.2010 tehtyä päätöstä, eikä sellaiseen hakemusasiaan, joka on vireillä hallinto-oikeudessa ennen 1.3.2010. Muutettuja säännöksiä ei myöskään sovelleta näiden asioiden käsittelyyn valituksen johdosta ylemmässä valitusviranomaisessa.

Kunnan viranomaisten on sovellettava uusia kiireellistä sijoitusta koskevia määräaikoja 1.3.2010 lukien tehtäviin päätöksiin. Kiireellinen sijoitus raukeaa, jos 30 päivässä kiireellisen sijoituksen alkamisesta tai ennen kiireellisen sijoituksen jatkopäätöksen päättymistä ei ole tehty joko päätöstä huostaanotosta tai hakemusta huostaanotosta hallinto-oikeudelle. Myös kiireellisen sijoituksen jatkopäätös voi kestää ainoastaan 30 päivää. Vaikka päätös kiireellisestä sijoituksesta olisi tehty ennen 1.3.2010, voidaan kiireellistä sijoitusta jatkaa enintään 30 päivää, jos jatkopäätöstä ei ole saatettu vireille hallinto-oikeudessa ennen 1.3.2010.

Lisätietoja

Hallitussihteeri Lotta Silvennoinen, puh. 09 160 74358, 050 430 2368

Ändringarna i barnskyddslagen träder i kraft 1.3.2010

Bestämmelserna i barnskyddslagen om brådskande placering och interimistiskt förordande ändras. På samma gång överförs beslutsfattandet angående placering av ett barn till en fånge från fångvårdsväsendet till barnskyddsmyndigheterna. Dessutom föreskrivs i lagen bland annat om skyldighet att göra föregripande barnskyddsanmälan.

Den här kommuninfo behandlar reformens viktigaste effekter på kommunens verksamhet. För att stöda verksälligheten av lagstiftningen publicerar Institutet för hälsa och välfärd under våren 2010 en ny och mer detaljerad handbok om det praktiska barnskyddarbetet som är avsedd för personalen. Därtill ges ut separata handböcker om tillämpningen av barnskyddslagen för personalen inom småbarnsfostran och hälso- och sjukvården. Man håller på att bereda även en handbok för klienter inom barnskyddet.

Regeringens proposition (RP 229/2009 rd) och riksdagens svar (RSv 221/2009 rd) kan hämtas från Riksdagens webbsida.

Reviderade blanketter på finska publiceras i den elektroniska handboken för barnskyddet och på svenska på socialportens webbsida.

I samarbete med regionförvaltningsverken fortsätter social- och hälsovårdsministeriet den riksomfattande utbildningsrundan våren 2010. Utbildningarna under våren är särskilt avsedda för personalen inom barnskyddet.

Mer information om utbildningarna finns på regionförvaltningsverkens webbsidor.

Brådskande placering och interimistiskt förordande

Fattandet av beslut om förlängning av brådskande placeringar överförs från förvaltningsdomstolen till en kommunal tjänsteinnehavare. I stället för 60 dagar som i detta nu kan en brådskande placering enligt de nya bestämmelserna fortsättas med högst 30 dagar. En brådskande placering förfaller om inte beslut om förlängning av placeringen eller ett beslut eller en ansökan om omhändertagande har gjorts inom 30 dagar från det att placeringen inleddes. Den särskilda 45 dagar långa tidsfristen gäller inte längre. I syfte att säkerställa klienternas rättsskydd får samma tjänsteinnehavare inte fatta beslut om både brådskande placering och om fortsatt placering. 

Beslut om att en brådskande placering förlängs kan fattas av en sådan ledande tjänsteinnehavare inom socialvården som har den behörighet som avses i 10 § i lagen om behörighetsvillkoren för yrkesutbildad personal inom socialvården (272/2005, nedan behörighetslagen) eller av en annan tjänsteinnehavare som förordnats av den ledande tjänsteinnehavaren och som har den behörighet som avses i 10 § 1 eller 2 mom. eller 3 § i behörighetslagen. Samma behörighet krävs av till exempel den tjänsteinnehavare som fattar beslut om omhändertagande eller den tjänsteinnehavare som fattar beslut som gäller ändring av platsen för vård utom hemmet under den tid ett omhändertagande eller en brådskande planering varar.

Beslut om placering inom barnskyddet ska alltid fattas med tjänsteansvar. Kommunen kan inte delegera beslutsfattandet om placeringar till ett privat företag. Flera kommuner kan däremot använda den samma tjänsteinnehavare i beslutsfattandet. För att lagen iakttas i fråga om fattande av beslut om förlängning av brådskande placeringar kräver att mindre kommuner samarbetar med andra kommuner.

Förutsättningarna för fattande av beslut om förlängning preciseras. Ett beslut om förlängning kan fattas endast om 30 dagar inte är en tillräckligt lång tid för att behovet av omhändertagande ska kunna utredas och om det inte är möjligt att fatta beslut om behövliga barnskyddsåtgärder utan tilläggsutredningar. Dessutom förutsätts att det inte är möjligt att erhålla de nödvändiga tilläggsutredningarna inom 30 dagar efter att beslut om brådskande placering fattades och att beslutet om fortsatt placering är förenligt med barnets bästa. Alla de ovannämnda förutsättningarna måste uppfyllas. Enligt lagen kan beslut om förlängning inte fattas om det är möjligt att fortsätta utredningen av situationen som en placering inom öppenvården utan att barnets bästa äventyras eller om tilläggsutredningarna skulle ha kunnats erhålla inom 30 dagar efter att placeringen inleddes. (38 §)

Den kommunala tjänsteinnehavarens skyldighet och rätt att kräva ett interimistiskt förordnande slopas. Förvaltningsdomstolen och högsta förvaltningsdomstolen kan ge ett interimistiskt förordnande endast på eget initiativ eller på yrkande av barnet eller barnets förälder eller vårdnadshavare. Ett interimistiskt förordnande kan ges när ett ärende som gäller omhändertagande eller ett ärende som gäller vård utom hemmet har inletts vid domstolen. (83 §) Med ett interimistiskt förordnande kan domstolen trygga barnets ställning och lugna situationen under domstolsbehandlingen. Om barnet har placerats i brådskande ordning, förfaller en brådskande placering när en domstol fattar beslut om intermistiskt förordnande.

Domstolen har inte någon möjlighet att övervaka barnets säkerhet under domstolsbehandlingen. Därför bevarar kommunens socialvårdsmyndigheter rätten och skyldigheten att fatta beslut om brådskande placering även i situationer där ett ärende som gäller vård utom hemmet eller omhändertagande har redan inletts vid domstolen. I sådana fall ska beslutsfattaren omedelbart informera den domstol där ärendet har inletts om att man fattat beslut om brådskande placering av barnet. (25 d §)

Placering av ett barn hos sin förälder på fängelsets familjeavdelning

Fattandet av beslut om placering av barnet i fängelse tillsammans med en förälder bli överfört från fångvårdsväsendet till barnskyddsmyndigheterna. Beslut om placering ska fattas på samma grunder som i fråga om andra klienter inom barnskyddet, dvs. man ska bedöma vilket alternativ som är bäst för barnet. Målet är att barn som placeras i fängelset är i jämbördig ställning med andra barnskyddsklienter. I stället för de nuvarande avdelningar för mödrar och barn inrättas det familjeavdelningar vid fängelser där barnets behov tas i beaktande i enlighet med barnskyddslagen. 

Avsikten är att placeringarna i huvudsak ska grunda sig på ett sådant placeringsbeslut som hör till stödåtgärderna inom öppenvården och då ska beslutet alltid fattas av den socialarbetare som ansvarar för barnets angelägenheter. Grunderna och alternativen för en förlängning av placeringar inom öppenvården ska enligt barnskyddslagen bedömas med minst tre månaders mellanrum. Om placeringen på fängelsets familjeavdelning genomförs som en brådskande placering eller ett omhändertagande ska man även då iaktta de allmänna grunder för beslutsfattande och de bestämmelser som gäller beslutsfattare som finns i barnskyddslagen. De ovannämnda besluten om placering kan fattas först efter att man har hört Brottspåföljdsmyndigheten. (13 a §)

I lagen ingår även en begränsning som avser åldern hos ett barn som placeras. Ett barn som placeras på fängelsets familjeavdelning ska vara yngre än två år. Placeringen ska dock kunna fortgå efter att barnet fyllt två år om barnets bästa nödvändigtvis kräver det. Fortsatt placering kan vara förenligt med barnets bästa till exempel när föräldern nästan har avtjänat sin fängelsestraff. Placeringen på fängelsets familjeavdelning kan inte fortsätta efter att barnet fyllt tre år. (37 § 3 mom.)

Barnet till en fånge eller häktad kan placeras på fängelsets familjeavdelning också genom ett interimistiskt förordnande som förvaltningsdomstolen ger.

När man överväger att placera ett barn i fängelse ska man enligt bestämmelserna i barnskyddslagen beakta vilka förhållandena i fängelset är, barnet och föräldern mår, vilka särskilda behov dem har samt vilka möjligheter andra personer som står barnet nära har att delta i vården av barnet. I fängelset svarar föräldern själv för vården av barnet. Personalen kan ta hand om barnet till exempel när föräldern deltar i missbrukarrehabilitering. Att vara häktad skiljer sig från att avtjäna fängelsestraff i det att längden inte är känt på förhand. Dessutom ska häktade enligt lagen avtjäna sin straff på en sluten avdelning medan familjeavdelningarna är på öppna anstalter. Bedömningen av helhetssituationen kräver att man bekantar sig med förhållanden i fängelset.

År 2010 svarar staten för kostnaderna för fängelsets familjeavdelning. Från och med 2011 gäller bestämmelserna i barnskyddslagen inte bara för placering av barn på fängelsets familjeavdelning utan också för kostnaderna. 

Inledande av klientrelation

Ett barnskyddsärende inleds på ansökan eller när en socialarbetare eller någon annan anställd inom barnskyddet har tagit emot en anhållan om bedömning av barnskyddsbehovet eller en barnskyddsanmälan eller på annat sätt fått kännedom om ett barn som eventuellt är i behov av barnskydd (26 § 1 mom.).

Barnskyddsmyndigheterna har den samma skyldigheten att vidta åtgärder oberoende av hur ärendet har inletts. Man ska omedelbart bedöma barnets eventuella brådskande behov av barnskydd. Annat behov av barnskydd ska bedömas inom föreskriven tid. En klientrelation inom barnskyddet inleds när barnskyddsåtgärder vidtas i brådskande ordning till följd av ett barnskyddsärende har inletts. En klientrelation inleds även om kommunens socialarbetare senast den sjunde vardagen efter att ett barnskyddsärende har inletts beslutar att en utredning av barnskyddsbehovet ska göras. Socialarbetaren ska göra en anteckning i de barnskyddshandlingar som rör barnet om att en klientrelation inom barnskyddet har inletts och omedelbart anmäla vårdnadshavaren och barnet om detta, om det inte i en undantagssituation finns grunder i 11 § i lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården (812/2000, nedan klientlagen) till att uppgifter inte lämnas. Sådan situation kan vara till exempel då en myndighet först måste säkerställa barnets säkerhet. Underrättelsen ska kunna göras muntligen eller genom ett vanligt brev, där klienten ges information om den mottagningstid som reserverats och om de omständigheter som enligt lag kräver att en utredning av barnskyddsbehovet ska göras, samt delges kontaktuppgifterna för den socialarbetare som ansvarar för utredningen.

Enligt barnskyddslagen ska utredningen dras upp av den socialarbetare som ansvarar för barnets angelägenheter och som är kommunens tjänsteinnehavare (13 b och 27 §). Utredningen kan inte delegeras till en privat aktör utan den ska utarbetas med tjänsteansvar. På basis av utredningen bedömer socialarbetaren om det finns behov att fortsätta klientrelationen inom barnskyddet. Om det inte finns behov för barnskyddsåtgärder upphör klientrelationen. I syfte att göra utredningen kan socialarbetaren vid behov stå i kontakt med olika samarbetspartners och sakkunniga enligt vad som föreskrivs i 16 och 17 § i klientlagen. Enligt 16 § i klientlagen får uppgifter ur en sekretessbelagd handling lämnas ut med klientens samtycke. Om samtycke som avses i 16 § inte kan erhållas eller om klienten eller dennes lagliga företrädare uttryckligen förbjuder att en uppgift utlämnas får den som ordnar eller lämnar socialvård med stöd av 17 § utan hinder av skyldigheten att iaktta sekretess lämna ut sådana uppgifter som är nödvändiga för att behovet av vård av eller omsorg om klienten ska kunna utredas, ordnas eller genomföras. Uppgifter kan dock erhållas endast om barnets behov av vård och omsorg är uppenbart och om man inte annars kan bedöma behovet eller vidta åtgärderna eller om uppgifterna är nödvändiga för barnets bästa.

Med stöd av klientlagen får den socialarbetare som gör utredningen uppgifter om barnet som redan finns hos andra sakkunniga. Utredande av behovet av barnskydd kan även förutsätta att barnet på nytt undersöks av en läkare eller någon annan sakkunnig. Utgångspunkten i lagen är att alla undersökningar i samband med utredningen görs med samtycke av parterna. Utan ett särskilt tillstånd kan socialarbetaren inte låta sakkunniga göra några undersökningar i samband med utredningen. Om vårdnadshavaren förbjuder undersökningen kan förvaltningsdomstolen ändå på ansökan av en tjänsteinnehavare ge tillstånd till att barnet undersöks (28 §).

Anmälningsskyldighet

Skyldigheten till att göra en barnskyddsanmälan uppstår när en anmälningsskyldig i sin uppgift får kännedom om ett barn för vars del behovet av vård och omsorg, omständigheter som äventyrar barnets utveckling eller barnets eget beteende kräver att behovet av barnskydd utreds. Anmälan ska göras omedelbart utan hinder av sekretessbestämmelserna. Lagändringen medför att också de som är anställda eller innehar ett förtroendeuppdrag hos Brottspåföljdsmyndigheten samt brand- och räddningsväsendet omfattas av anmälningsskyldigheten. Anmälningsskyldigheten gäller även de personer som utför de i 25 § nämnda uppgifter på basis av ett uppdragsförhållande eller som självständiga yrkesutövare.

Enligt den nya 25 a § kan anmälningsskyldigheten också uppfyllas genom att en anmälan om bedömning av barnskyddsbehovet görs tillsammans med barnet eller barnets förälder. Avsikten med bestämmelsen är att vägleda de anmälningsskyldiga att samarbeta med familjen och på samma gång säkerställa att informationen om barnets eventuella behov av barnskydd i tid förmedlas till barnskyddet. Anhållan om bedömning av barnskyddsbehovet kan användas speciellt i situationer där en av familjemedlemmarna är klient eller patient hos någon som är anmälningsskyldig. Alldeles som barnskyddsanmälan ska anhållan om bedömning av barnskyddsbehovet göras utan dröjsmål och i samband med anhållan ska det uppges vilka omständigheter som lett till att anhållan görs. Registerföringsskyldigheten hos det organ som ansvarar för socialvården gäller både barnskyddsanmälan och anhållan om bedömning av barnskyddsbehovet.

Föregripande barnskyddsanmälan

I lagen föreskrivs dessutom om skyldighet att göra föregripande barnskyddsanmälan (25 c §). Anmälningsskyldigheten gäller samma personer som är skyldiga att göra en barnskyddsanmälan. En föregripande barnskyddsanmälan ska göras före barnets födelse, om det finns skäl att misstänka att barnet omedelbart efter sin födelse behöver stödåtgärder inom barnskyddet. Enligt bestämmelserna ska en anmälningsskyldig göra en föregripande barnskyddsanmälan utan hinder av sekretessbestämmelserna om han eller hon har kännedom att barnet inte kan skrivas ut förlossningssjukhuset utan stödåtgärder inom barnskyddet.

Till exempel yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården är skyldiga att göra en föregripande barnskyddsanmälan om de fått kännedom att den blivande föräldern har ett så pass svårt rusmedelsproblem eller mentalt problem att föräldern inte kommer att klara av att ta hand om den nyfödda utan hjälp. Polisen ska göra en föregripande barnskyddsanmälan i en familjevåldssituation om det finns grundad anledning att misstänka att säkerheten av den nyfödda blir hotad efter att barnet skrivas ut sjukhuset. Eftersom ett barn kan placeras på fängelsets familjeavdelning endast genom beslut om placering inom barnskyddet har de anställda hos Brottspåföljdsmyndigheten skyldigheten att göra anmälan om en gravid fånge om man har kunskap om att fängelsestraffet kommer att fortsätta även efter barnets födelse.

Via den föregripande anmälan kan båda de blivande föräldrarna till ett barn hänvisas till behövliga stödtjänster. Avsikten är att den föregripande barnskyddsanmälan görs till socialjouren. I brådskande fall ska den jourhavande socialmyndigheten utan dröjsmål bedöma behovet av socialservice för dem som är föremål för anmälan. Dessutom kan en bedömning av vilken service som kommer att behövas omedelbart efter barnets födelse göras i samarbete med en socialarbetare inom barnskyddet. Den egentliga klientrelationen inom barnskyddet kan dock inledas först efter barnets födelse och föregripande barnskyddsanmälan ska inte registreras i anmälningsregistret för barnskyddet.

Begränsande åtgärder och tillsynsansvar hos den socialarbetare som ansvarar för barnets angelägenheter

Begränsning av kontakter har endast varit möjligt inom vård utom hemmet som ordnas som familjevård eller som anstaltsvård. Tillämpningsområdet omfattar inte fall där ett barn är placerat hos en förälder eller ett barn under en kort tid är placerat på sjukhus. Även i dessa fall kan det vara motiverat att barnets vistelseort inte röjas eller kontakterna begränsas på annat sätt. Efter lagändringen kan begränsning av kontakterna tillämpas under tiden barnet vårdas utom hemmet oberoende av var barnet är placerat. (61 § 1 mom.)

Avvikande från tidigare fattas beslut om begränsning av kontakten av den tjänsteinnehavare som anges i kommunens instruktion eller en tjänsteinnehavare som förordnats av honom eller henne. I brådskande fall kan beslutet även i fortsättningen fattas av kommunens tjänsteinnehavare som har behörighet som socialarbetare och beslut om kortvarig begränsning som gäller högst 30 dygn kan även i fortsättningen fattas också av föreståndaren för en barnskyddsanstalt. (63 § 2 mom.)

Särskild omsorg gäller endast barn som fyllt 12 år. Därtill preciseras gränsdragningen mellan särskild omsorg och hälso- och sjukvårdens åtgärder. Ett villkor för ordnande av särskild omsorg är att hälso- och sjukvårdstjänster inte är lämpliga att användas i stället för särskild omsorg. Enligt barnskyddslagen ska beslutet grunda sig på en multiprofessionell bedömning av barnet som gjorts med avseende på ordnandet av särskild omsorg och som baserar sig på sakkunskap inom fostran, socialarbete, psykologi och medicin (72 §). Bedömningen ska vid behov innefatta en sådan läkarundersökning av barnet (15 §).

Förvekligandet av tillsynsansvaret hos den socialarbetare som ansvarar för barnets angelägenheter stärks så att anteckningarna om begränsande åtgärder månatligen ska sändas till den socialarbetar som ansvarar för barnets angelägenheter (74 § 1 mom.). Placeringsplatsen ska också varje år skicka för den ansvariga socialarbetarens kännedom bokföringen över utbetalningen av de dispositionsmedel som ges barnet (55 § 4 mom.).

Kommun som ansvarar för ordnande av barnskydd

Inom barnskyddet är den kommun som är skyldig att ordna barnskyddstjänster inte i alla situationer skyldig att svara för kostnaderna för tjänsterna. I reformen har bestämmelserna om organiserings- och kostnadsansvaret delats till fyra separata paragrafer: i 16 § föreskrivs om vilken kommun som i praktiken är skyldig att ordna barnskyddstjänster i olika situationer (den s.k. placerarkommunen), i 16 a § föreskrivs om vilken kommun som svarar för kostnaderna, i 16 b § om placeringskommunens ansvar för ordnandet av barnskydd och i 16 c § om kommunernas inbördes ersättningar.

Bestämmelserna om kommunernas kostnadsansvar avses vara ovillkorliga, men för ordnandets vidkommande kan kommunerna komma överens om det alternativ som är bäst för barnet. Utgångspunkten är att barnets hemkommun ansvarar för ordnandet och kostnaderna och att vid vård utom hemmet den kommun är kostnadsansvarig där kostnaderna för vården utom hemmet har uppkommit. Enligt en ny bestämmelse ska det i regel vara så att den kommun som ordnar barnskyddet inte byts under tiden för brådskande placering av barnet.

Faktiska ordnande av barnskyddet

Barnets eller den unga personens hem- eller boningskommun svarar för ordnandet

Barnets eller den unga personens hemkommun ansvarar för ordnandet av barnskydd. Om den kommun där barnet eller den unga personen huvudsakligen bor inte är hans eller hennes hemkommun enligt 2 § eller 3 § 1 punkten i lagen om hemkommun (201/1994), ska barnets eller den unga personens boningskommun ansvara för ordnandet av barnskydd.

Enligt 2 § i lagen om hemkommun är en persons hemkommun huvudsakligen den kommun där personen bor. Ett nyfött barns hemkommun är den kommun som är moderns hemkommun när barnet föds.

Om en person har flera bostäder i sin användning eller inte har någon bostad alls, är personens hemkommun i detta fall enligt 2 § 2 mom. i lagen om hemkommun den kommun som han eller hon på grund av sina familjeförhållanden, sin utkomst eller andra motsvarande omständigheter själv anser som sin hemkommun och till vilken han eller hon på basis av de ovan nämnda omständigheterna har fast anknytning.

Enligt 3 § 1 punkten i lagen om hemkommun ändras inte en persons hemkommun om boendet i en annan kommun beror på arbetsuppgifter, studier eller sjukdom, eller någon annan med dessa jämställbar orsak, som varar i högst ett år. Med boende på grund av sjukdom avses i denna punkt t.ex. boende hos släktingar på grund av sjukdom. (RP 104/1993 rd)

Ett barns eller en ung persons boende i kommunen kan bero förutom på hans eller hennes egna studier också t.ex. på barnets vårdnadshavares studier. Om barnets vårdnadshavare bor på olika orter, bestäms barnets hemkommun på basis av var barnet huvudsakligen bor.

Ordnande av brådskande placering

Barnets tillfälliga vistelsekommun ska vara skyldig att fatta beslut om en brådskande placering av barnet, om man inte har kännedom om barnets hem- eller boningskommun då beslutet fattas eller beslutsfattandet inte kan fördröjas utan att syftet med den brådskande placeringen äventyras. Bestämmelsen preciserar 15 § 1 mom. i socialvårdslagen (710/1982) som föreskriver att kommunen i brådskande fall eller då omständigheterna annars förutsätter det ska ombesörja anordnande av anstaltsvård och annan socialservice även för andra personer som vistas i kommunen än kommunens invånare. Enligt nuvarande praxis är det oftast barnets tillfälliga vistelsekommun som svarar för det praktiska ordnandet av en brådskande placering och fattar placeringsbeslutet för att den brådskande placeringen kan ordnas utan att barnets bästa äventyras. Utan att barnets bästa äventyras skulle beslut om brådskande placering kunna fattas av hemkommunen till exempel i en situation där hela familjen är placerad i en enhet för missbrukarrehabilitering utanför hemkommunen och föräldrarna avbryter vård och lämnar barnet ensam där barnet är placerat.

Om man har varit tvungen att fatta beslut om brådskande placering någon annanstans än i barnets egen hem- eller boningskommun, överförs ansvaret att ordna placeringen åter till barnets hem- eller boningskommun, där man ska, om barnets bästa så kräver, fatta beslut om ändring av platsen för vård utom hemmet med beaktande av de bestämmelser i barnskyddslagen som gäller val av platsen för vård utom hemmet samt mänskliga relationer och kontakter.

Om barnets hemkommun ändras under den tid en brådskande placering varar, överförs inte ansvaret att ordna placering till den nya hem- eller boningskommunen innan den brådskande placeringen avslutas. Motsvarande reglering har inte funnits i den gällande lagen. Huvudprincipen är att klientrelationen till följd av klientens flyttning överförs till den nya boningskommunen, där man ska fortsätta med de barnskyddsåtgärder som redan vidtagits. Det är emellertid inte förenligt med barnets bästa att klientrelationen överförs under den tid en brådskande placering varar.  En brådskande placering är till sin karaktär en säkringsåtgärd under vilken man utreder vilka åtgärder behövs i fortsättningen. Det är därmed förenligt med barnets bästa att överföringen av klientrelationen sker stegvis under den tid en brådskande placering varar, så att placerarkommunen fortfarande bär huvudansvaret för klientrelationen.

Avtal om vem som svarar för ordnandet

Kommunerna kan avtala om att barnskydd ordnas på något annat sätt än vad som bestäms i paragrafen, om det är förenligt med barnets bästa. Om kommunerna emellertid inte når en överenskommelse ska de agera i enlighet med 16 § 1 och 2 mom. Det kan dock t.ex. vara förenligt med barnets bästa att den kommun där barnet redan länge varit klient inom barnskyddet fortsättningsvis ska bära ansvaret för ordnandet av barnskydd. Sådana arrangemang som skulle fördröja verkställigheten av en brådskande placering kan däremot inte vara förenliga med barnets bästa.

Kommun som svarar för barnskyddets kostnader

16 a § om vem som svarar för barnskyddets kostnader motsvarar i huvudsak till sitt sakinnehåll bestämmelserna om barnskyddets kostnader i den gällande 16 §. I fråga om eftervård har lagen ändrats på det sätt som krävs av totalreformen av barnskyddslagen.

Barnets hemkommun svarar för barnskyddets kostnader, om inte något annat bestäms någon annanstans i lag.

Barnets eller den unga personens boningskommun som avses i 16 § 1 mom. svarar för kostnaderna för sådan anstaltsvård eller familjevård som ordnas som en stödåtgärd inom öppenvården och som varar mindre än 14 dygn. Om anstaltsvården eller familjevården varar över 14 dygn svarar däremot barnets hemkommun för kostnaderna i sin helhet.

Den kommun där behovet av att ordna vård utom hemmet för ett barn har uppkommit svarar för kostnaderna för vården utom hemmet. Till vård utom hemmet hör enligt 49 § förutom sådan vård utom hemmet som ordnas med anledning av ett omhändertagande även sådan vård utom hemmet som ordnas med stöd av en brådskande placering eller med stöd av ett interimistiskt förordnande av domstolen.

Eftervården ska bekostas av den kommun som svarar för kostnaderna för vården utom hemmet. Även detta överensstämmer med gällande praxis. Genom 2008 års barnskyddslag utvidgades kommunens skyldighet att ordna eftervård så att eftervård ska ordnas förutom då barn och unga fått vård utom hemmet även då en sådan placering av ett barn utom hemmet som enligt 37 § har genomförts som en stödåtgärd inom öppenvården har varat minst ett halvt år utan avbrott och enbart gällt barnet. För kostnaderna för eftervården svarar i dessa fall den kommun som är barnets hemkommun då en placering som ordnats inom öppenvården och som varat över sex månader upphör. Om barnet byter hemkommun under den tid placeringen varar, men placeringen fortgår utan avbrott och i sin helhet varar över sex månader, ska således den nya hemkommunen svara för kostnaderna för eftervården.

Enligt 75 § 2 mom. i barnskyddslagen kan kommunen vid behov ordna eftervård för en ung person även om han eller hon inte tidigare inom ramen för barnskyddet varit placerad utom hemmet eller placeringen har varat mindre än ett halvt år. Om kommunen beslutar ordna eftervård med stöd av 75 § 2 mom. i barnskyddslagen svarar den själv för kostnaderna för eftervården.

Bestämmelserna om placeringskommunens ansvar för ordande av barnskydd (16 b §) och om kommunernas inbördes ersättningar (16 c §) har inte ändrats i sak.

Sökande av ändring

Tidigare har endast barnets vårdnadshavare eller ett barn som fyllt 12 var för sig kunnat söka ändring i beslut som gäller placering inom öppenvården. Enligt den reviderade bestämmelsen har även den förälder vars boende med barnet beslutet om placering i öppenvården gäller rätt att söka ändring.

Rätten att söka ändring i beslut som gäller begränsande av kontakter har preciserats. I ett ärende som gäller en begränsning av kontakter får ändring sökas av barnets vårdnadshavare samt av den vars kontakter till barnet har begränsats genom beslutet. Därtill får ett barn som fyllt 12 år separat söka ändring i alla barnskyddsärenden som gäller barnet.

90 § 1 och 2 mom. i barnskyddslagen föreskriver om de ärenden vilka får överklagas genom besvär direkt hos förvaltningsdomstolen. Bestämmelsen listar bland annat de begränsningsåtgärder som besvärsrätten gäller.

I fråga om andra beslut av en tjänsteinnehavare som är underställd det organ som ansvarar för socialvården ska man först yrka rättelse vid socialvårdens organ i kommunen (90 § 3 mom.). Ändring i organets beslut kan sökas genom besvär hos förvaltningsdomstolen i de följande ärendena: 

• ordnande av stödåtgärder inom öppenvården
• ordande av eftervård för barn och unga
• stöd i samband med eftervård till förälder eller annan person
• utbetalning av medel för eget hushåll
• godkännande av enskilda hem
• förbud att hålla barnet i enskilt hem
• bestämmande av klientavgiften

Andra bestämmelser

Under tiden för omhändertagandet kan frågan om barnets vårdnad avgöras enligt samma förutsättning som annars antingen genom ett avtal som barnatillsyningsmannen fastställt eller genom tingsrättens beslut. Enligt lagen angående vårdnad om barn och umgängesrätt (361/1983) kan man samtidigt avtala både om vårdnaden om ett barn och om umgängesrätten. Frågan om huruvida socialmyndigheten kan fastställa avtalet avgörs enligt lagen utgående från om avtalet är förenligt med barnets bästa. Om beslut om omhändertagande inte ännu ska fattas är det normalt inte till barnets bästa att fastställa avtalet om umgängesrätt. I den situation där omhändertagandet håller på att avslutas kan föräldrarnas avtal om umgängesrätten däremot vara ett ändamålsenligt arrangemang som tryggar barnets ställning.

Barnets hälsotillstånd ska alltid undersökas i samband med placeringen om det inte finns tillgång till tillräcklig information för ordnande av barnets vård under den tid vården utom hemmet varar (51 §). Enligt bestämmelsen ska barnets hälsotillstånd undersökas redan under den tid stödåtgärderna inom öppenvården varar. Barnets hälsotillstånd ska undersökas i samband med placeringen endast om det inte har varit möjligt att undersöka hälsotillståndet tidigare eller om uppgifterna av någon anledning är bristfälliga.

För att förvaltningsdomstolarnas praxis ska förenhetligas, preciseras bestämmelsen om hörande av barn vid förvaltningsdomstolarna. Ett barn ska i första hand höras så att endast en eller flera ledamöter i domstolen och barnet är närvarande, om förfarandet är nödvändigt för att skydda barnet eller säkerställa barnets självständiga åsikt.

De reviderade bestämmelserna i barnskyddslagen tillämpas inte på besvär som anförs över beslut som fattats före den 1.3.2010 eller på ansökningsärenden som har inletts vid förvaltningsdomstolen före den 1.3.2010. De reviderade bestämmelserna ska inte heller tillämpas på behandlingen av nämnda ärenden vid en högre besvärsinstans med anledning av besvär.

Kommunens myndigheter ska tillämpa de nya tidsfristerna för brådskande placering från och med den 1.3.2010. En brådskande placering förfaller, om inte ett beslut om omhändertagande har fattats eller en ansökan om omhändertagande har lämnats till förvaltningsdomstolen inom 30 dagar efter att den brådskande placeringen inleddes eller innan en sådan förlängning av den brådskande placeringen har upphört. Också ett beslut om förlängning av en brådskande placering kan vara endast 30 dagar. Även om beslut om brådskande placering skulle ha fattats före den 1.3.2010 kan den brådskande placeringen förlängas med högst 30 dagar om beslut om förlängning inte har inletts vid förvaltningsdomstolen före den 1.3.2010.

Ytterligare uppgifter

Regeringssekreterare Lotta Silvennoinen, tfn 09 160 74358, 050 430 2368