Sisältöön      
 
 
 
 
 

Adoptiolautakunnan tehtävät

Lautakunnan tehtävänä on lapseksiottamisasioiden lautakunnasta annetun asetuksen (509/1997) mukaan:

  • myöntää lapseksiottajille luvat kansainväliseen lapseksiottamiseen
  • hyväksyä suomalaisten palvelunantajien ulkomaiset yhteistyötahot
    (ulkomainen palvelunantaja)
  • antaa asiantuntijalausuntoja tuomioistuimille ja viranomaisille
  • tehdä aloitteita ja esityksiä kansainvälisen lapseksiottamistoiminnan kehittämiseksi
  • ylläpitää tiedostoa vieraiden valtioiden lapseksiottamislainsäädännöstä
  • seurata kansainvälistä kehitystä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa
  • seurata, miten Haagin sopimusta noudatetaan Suomessa ja tarvittaessa
  • ryhtyä toimenpiteisiin sen noudattamiseksi
  • olla yhteistyössä Haagin sopimuksen osapuolina olevien valtioiden keskusviranomaisten kanssa sopimuksen tavoitteiden toteuttamiseksi ja sopimuksessa tarkoitettujen tietojen vaihtamiseksi
  • hoitaa ne Haagin sopimuksen mukaan keskusviranomaiselle kuuluvat tehtävät, joita ei lailla, asetuksella tai sosiaali- ja terveysministeriön päätöksellä ole annettu muun elimen tehtäväksi.
Asetus Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunnasta (509/1997) (Finlex)
08.12.2010
Jaa