Sisältöön      
 
 
 

Lääkkeiden hintalautakunta
Viitehintajärjestelmä

Viitehintajärjestelmässä (voimaan 1.4.2009) jokaiselle viitehintaryhmälle määritetään viitehinta, joka on korkein hinta, jonka perusteella samaan ryhmään kuuluvan lääkevalmisteen sairausvakuutuskorvaus voidaan laskea. Viitehintaryhmät perustuvat Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen luetteloon keskenään vaihtokelpoisista lääkevalmisteista. Samaan viitehintaryhmään kuuluvat valmisteet sisältävät saman määrän samaa vaikuttavaa lääkeainetta samassa lääkemuodossa ja toisiaan läheisesti vastaavassa pakkauskoossa. Viitehintaryhmän muodostumisen edellytyksenä on, että keskenään vaihtokelpoisten valmisteiden ryhmässä on vähintään yksi kaupan oleva, korvattava rinnakkaisvalmiste.

Lääkkeiden hintalautakunta määrittelee viitehintaryhmät, ryhmiin sisällytettävät valmisteet ja viitehinnat vuosineljänneksittäin lääkeyritysten hintailmoitusten perusteella. Viitehinnat ovat voimassa koko viitehintakauden (kalenterivuoden neljännes) ajan. Hintalautakunta julkaisee neljä kertaa vuodessa listan hintailmoitusmenettelyn piiriin kuuluvista lääkevalmisteista Lääalan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen vaihtokelpoisten valmisteiden luettelon pohjalta. Menettelyn piiriin kuuluville valmisteille hintailmoitusten tekeminen on korvattavuuden edellytys. Hintailmoitukset tehdään Kansaneläkelaitokselle, joka välittää tiedot lääkkeiden hintalautakunnalle ja hintatietoja ylläpitäville tahoille.

Viitehintaryhmät ja viitehinnat
Hintailmoitusmenettelyyn kuuluvat valmisteet
Hintailmoitusten aikataulu vuonna 2010  
Hintailmoituksen tekeminen
Hintailmoituksen käsittelymaksu

Myyntiluvan haltijoille: Lääkkeiden korvattavuutta ja hintaa koskevat menettelyt muuttuvat viitehintajärjestelmään siirryttäessä (pdf, 18 kt) 

Koulutuspäivät 13./22.1.2009, koulutusmateriaali

25.01.2010
Jaa