1. Adoptiolapsen erityisyys
Ulkomailta Suomeen saapuvat adoptiolapset ovat aikaisempaa vanhempia ja erityistarpeisuutensa vuoksi usein entistä haasteellisempia. Mitä vanhemmasta lapsesta on kyse, sitä suuremmat vaatimukset asetetaan lapseksiottajalle. Ottolapsineuvonnassa onkin syytä kiinnittää erityisen tarkkaan huomiota hakijoiden voimavaroihin toimia ulkomailta adoptoidun lapsen vanhempina.
Ulkomailta adoptoidut lapset ovat aina jossain määrin erityistarpeisia. Lapsilla on taustallaan useita erokokemuksia. Lapsi on tavallisesti joutunut vaihtamaan olinpaikkaa useaan kertaan ennen tuloaan ottovanhempien luo ja häntä hoitaneet henkilöt ovat samassakin hoitopaikassa voineet vaihtua usein. Hänellä saattaa olla muistoja pelottavista tilanteista ja yksinjäämisen kauhusta. Ulkomailta adoptoitavat lapset ovat usein aliravittuja, sairaita tai muutoin hoidon puutteesta kärsineitä, mistä syystä heillä on usein fyysisen ja psyykkisen kehityksen viiveitä. Kiintymyssuhteen muodostumisen ongelmat, koettu turvattomuus ja suuret elämänmuutokset vaikuttavat läpi kehityksen ja muovaavat lapsen käytöstä halki elämän. Esimerkiksi turvattomuuden tunne, epävarmuus, levottomuus, alhainen itsetunto ja kontaktivaikeudet ovat ongelmia, joista lapsi saattaa kärsiä eri kehitysvaiheissa. Adoptoitu voi joutua rakentamaan omaa identiteettiään läpi koko elämänsä. Adoptiolapsi tarvitsee vähintään koko lapsuus- ja nuoruusiän ajan vanhemmiltaan erityisen paljon tukea ja huomiota tavanomaisen hoito- ja kasvatustyön lisäksi.
Onkin tärkeää, että hakijoilla on realistiset odotukset adoptiolapsen erityistarpeista ja siitä, kuinka merkittävästi hän voi tarvita vanhemmilta erityistä tukea ja huomiota tavanomaisen hoito- ja kasvatustyön lisäksi. Traumatisoituneen ja kiintymyssuhteissaan häiriintyneen lapsen käytös voi herättää adoptiovanhemmissa yllättäviä reaktioita ja tuntemuksia, joita vanhempi ei ole joutunut siihen mennessä käsittelemään.
Mikäli kotiselvityksessä on korostettu hakijoiden toivetta terveestä tai mahdollisimman terveestä lapsesta, on lautakunta pyytänyt asiasta lisäselvitystä. On tärkeää, että kotiselvitykseen tulee kirjattua, että hakijoille on edellä esitetyin tavoin selitetty, mitä tarkoittaa adoptiolapsen erityisyys. Lisäksi kotiselvityksestä tulee ilmetä se, kuinka hakijat tämän ymmärtävät.
2. Adoptiosta läheisille kertominen
Lapsen edun arvioiminen edellyttää, että ottolapsineuvonnassa kartoitetaan lapsen tulevan lähipiirin suhtautumista häneen ja kansainväliseen adoptioon yleensä. Lautakunta pitää tärkeänä perheeseen tulevan adoptiolapsen kannalta, että hänen lähipiiriinsä adoption jälkeen kuuluvat henkilöt ovat tietoisia lapsen tulosta. Näin myös lapsen lähipiiriin kuuluvat henkilöt ehtivät valmistautua lapsen tuloon. Sosiaalityöntekijä voi neuvonnan aikana antaa tukea lähipiirille kertomisen mahdollisissa haasteissa ja pohdinnoissa.
3. Perheessä olevan lapsen valmistaminen adoptiolapsen tuloon
Perheessä jo olevien lapsien valmistamiseen adoptiolapsen tuloon on kiinnitettävä riittävästi huomiota. Perheen lasten tapaaminen kotiselvityksen laatijan kanssa tukee lasten valmistautumista mahdollisen adoptiosisaruksen tuloon. Kotiselvityksen laatineiden sosiaalityöntekijöiden omat havainnot ovat tärkeitä myös sen arvioimiseksi, kuinka perheessä on lasta valmistettu. Sosiaalityöntekijöiden omilla havainnoilla ja niihin perustuvilla näkemyksillä on painoarvoa erityisesti pienten lasten osalta, jotka eivät voi asiaa vielä kielellisesti käsitellä. Havainnot voivat tukea vanhempien kuvausta siitä, että lasta on valmisteltu ikätasoisesti. Lautakunta pitää tärkeänä, että kotiselvityksen laatineet sosiaalityöntekijät kirjaavat kotiselvitykseen omat havaintoihin perustuvat näkemyksensä siitä, miten perheessä oleva lapsi voi ja miten hän on tullut valmistelluksi mahdollisen adoptiosisaruksen tuloon perheeseen ja miten hän siihen suhtautuu.
Adoptioneuvonta on myös hyvä tilaisuus perheessä jo olevan lapsen saada tarvitsemaansa tietoa sosiaalityöntekijältä, pohtia yhdessä, mitä kansainvälinen adoptio pitää sisällään, ja saada asiaan myös perheen ulkopuolisen aikuisen näkökulma.
Perheessä olevaa lasta on syytä tavata myös silloin, kun perhettä tavataan jatkolupavaiheessa. Lapsen tapaaminen ja sosiaalityöntekijän lyhyet havainnot hänestä on tarpeen kirjata tässäkin vaiheessa. Puutteita lapsen tapaamisessa nimenomaan jatkoluvan laatimisvaiheessa on esiintynyt. Joskus lasta on voitu tavata, mutta se on jäänyt kirjaamatta.
4. Adoptio-odotusajat ovat yhä pidemmät.
Odotusajat kansainvälisissä adoptioissa ovat huomattavasti pidentyneet viime vuosina. Lautakunnan myöntämä lupa kansainväliseen adoptioon on voimassa kaksi vuotta. Yhä useammat hakijat joutuvat nykyisin hakemaan jatkolupaa. Kotiselvityksen laatijoiden tulisi kiinnittää adoptioneuvonnassa huomio siihen, kuinka perheet suhtautuvat pitkiin odotusaikoihin. Kun sosiaalityöntekijä tapaa perhettä jatkoluvan hakemista varten, tulee lisäselvitykseen kirjata, kuinka hakijat ovat suhtautuneet pitkään odotusaikaan. Tärkeää on huomioida myös se vaihtoehto, etteivät hakijat tai toinen heistä olekaan valmis jatkamaan adoptio-odotustaan. Pitkän adoptioprosessin lopettaminen on aina vaikea päätös ja sen esille ottaminen voi olla hyvin surullinen aihe. Sosiaalityöntekijä voi omalta osaltaan helpottaa vaikeastakin aiheesta puhumista ja tukea hakijoita parhaan mahdollisen ratkaisun teossa.
Pidentyneiden odotusaikojen seurauksena ulkomailta adoptoidut lapset ovat yhä vanhempia ja erityistarpeisempia. Pitkän odotusajan kuluessa hakijoiden olosuhteet tyypillisesti muuttuvat. On tavallista, että hakijat joutuvat hakemaan toista jatkolupaa, jolloin odotusaika saattaa olla kuusikin vuotta. Hakijat ovat esimerkiksi voineet toivoa adoptioneuvonnan aikana pientä, 0-2 -vuotiasta, tervettä lasta. Odotusajan kuluessa hakijoille on kuitenkin saattanut tulla ikää siinä määrin, etteivät he enää voi saadakaan aivan pientä lasta. Lautakunta on noudattanut päätöksenteossaan käytäntöä, jonka mukaan vanhemman ja lapsen välinen ikäero saa pääsääntöisesti olla enintään 45 vuotta. Hakijoiden valmiuksia ja motiiveja vastaanottaa vähän vanhempi lapsi on tällöin tarkasteltava huolella uudestaan. Mitä vanhemmasta lapsesta on kyse, sitä suuremmat vaatimukset voidaan adoptiovanhemmalle asettaa. Lapsella on silloin yleensä taustallaan sekä enemmän kiintymistä haittaavia menetyksiä että terveen minäkuvan ja sosiaalisen kehityksen kannalta vahingollisia elämänkokemuksia.
Lautakunta korostaa, että vain lyhyt tilannepäivitys ja toteamus, ettei olosuhteissa ole muutosta ole jatkoluvan kohdalla välttämättä riittävä. Huomioon on otettava pidentyneet odotusajat ja muuttuneet tilanteet. Etenkin hakijoiden hakiessa toista tai kolmatta jatkolupaa, tulee lisäselvityksen olla kattavampi.
5. Asioiden kirjaaminen
Kotiselvitys on päätöksenteon perustana adoptiolautakunnassa sen myöntäessä lupaa kansainväliseen lapseksiottamiseen. Toisaalta kotiselvityksen avulla välitetään lasta toivovaa perhettä koskevat tiedot ja arvio perheen sopivuudesta ottovanhemmaksi lapsen kotimaan viranomaisille. Lautakunta korostaa siksi asioiden kirjaamisen tärkeyttä. Etenkin hakijoiden kannalta syntyy harmillinen tilanne, jos jokin merkityksellinen asia jää kirjaamatta ja lautakunta joutuu siksi pyytämään lisäselvitystä. Adoptioprosessi pitkittyy ja monet joutuvat tekemään turhaa työtä. Asioiden selkeä ryhmittely kotiselvityksessä auttaa hahmottamaan hakijoiden kokonaistilannetta ja tekee kotiselvityksen käännöksistä kohdemaissa selkeämmin luettavia.
6. Lisäselvitys toimitettava adoptiolautakuntaan
Mikäli lautakunta joutuu pyytämään lisäselvitystä kotiselvityksen laatineelta sosiaalityöntekijältä, tulee sosiaalityöntekijän lähettää lisäselvitys palvelunantajan lisäksi ehdottomasti aina myös adoptiolautakuntaan. Lisäselvityspyynnön lopussa asiasta kyllä mainitaan, mutta siitä huolimatta on tullut tilanteita, että lisäselvitys on lähetetty vain palvelunantajalle, jolloin hakemus on joutunut lautakunnassa odottamaan turhankin pitkän ajan. Sosiaalityöntekijän laatima lisäselvitys on selvyyden vuoksi hyvä myös otsikoida lisäselvitykseksi.
