Pohjoisen ulottuvuuden sosiaali- ja terveysalan kumppanuudella (NDPHS) ehkäistään kansanterveysongelmia ja edistetään terveitä elämäntapoja.
Kumppanuudella vahvistetaan sosiaali- ja terveysalan koordinaatiota ja tiedonvaihtoa muun muassa parhaista käytännöistä sekä edistetään hanketoimintaa.
Yhteistyö keskittyy yhteisesti sovituille painopistealueille, kuten
- sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisyyn
- terveiden elämäntapojen edistämiseen
- hiv/aidsin ehkäisyyn
- työterveyshuollon kehittämiseen
- tuberkuloosin torjumiseen vankiloissa.
Suomi puheenjohtajana vuosina 2012-2013
Vuosina 2012-2013 Suomi on pohjoisen ulottuvuuden sosiaali- ja terveyskumppanuusohjelman puheenjohtaja ja Saksa toimii varapuheenjohtaja.
Suomen puheenjohtajuuskaudella pyritään edistämään pohjoisen ulottuvuuden rahoitusmahdollisuuksia EU:ssa. PU-kumppanuus on hyväksynyt kannanoton, jolla on tarkoitus nostaa sosiaali- ja terveysala EU:n rahoitusohjelmien tärkeimpien painopistealojen joukkoon EU:n seuraavalla rahoituskaudella 2014-2020.
Tavoitteena on myös kehittää yhteistyötä pohjoisten alueiden muiden toimijoiden kanssa, muun muassa Barentsin euroarktinen neuvosto, Itämeren valtioiden neuvosto ja Pohjoismainen ministerineuvosto.
Suomen puolesta kumppanuuden puheenjohtajana toimii sosiaali- ja terveysministeriön kansainvälisten asioiden johtaja Liisa Ollila.
Pohjoisen ulottuvuuden sosiaali- ja terveyskumppanuuden sihteeristön perustamista koskeva sopimus
Kumpanuusohjelmassa mukana valtiot, komissio ja järjestöt
Kumppanuusohjelma on perustettu vuonna 2003. Se on kymmenen maan (Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Puola, Ruotsi, Saksa, Suomi, Venäjä, Viro), Euroopan komission ja kahdeksan kansainvälisen järjestön yhteenliittymä.
Mukana olevat järjestöt ovat
- Barentsin Euroarktinen neuvosto (BEAC)
- EU:n komissio
- Itämeren valtioiden neuvosto (CBSS)
- Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö (IOM)
- Kansainvälinen työjärjestö (ILO)
- Maailman terveysjärjestö (WHO)
- Pohjoismaiden ministerineuvosto
- YK:n HIV/AIDS -ohjelma (UNAIDS).
Kumppanuusohjelman organisointi
Kumppanuudella on kaksijäseninen sihteeristö, joka sijaitsee Tukholmassa. Toimintaa koordinoi kaksi kertaa vuodessa kokoontuva virkamieskomitea (CSR, Committee of Senior Representatives). Toimintaa ohjaa poliittisesti ministeritason konferenssi (PAC, Partnership Annual Conference).
Kumppanuuden ytimen muodostavat seuraavat asiantuntijaryhmät
- HIV/AIDS
- perus- ja vankilaterveydenhuollon järjestelmät
- päihteiden väärinkäyttö
- elintapoihin sekä sosiaalisiin ja työympäristöihin liittyvät ei-tarttuvat taudit.
Asiantuntijaryhmistä kaksi (HIV/AIDS ja elintapoihin sekä
sosiaalisiin ja työympäristöihin liittyvät ei-tarttuvat taudit)
ovat Suomen vetovastuulla.
Kunkin maan asiaa hoitavat ministeriöt nimittävät ryhmien jäsenet. Ryhmät muun muassa vaihtavat tietoja, ottavat oppia toistensa kokemuksista, edistävät hanketoimintaa, tuottavat ja levittävät tietoa sekä nostavat tärkeiksi katsomiaan kysymyksiä poliittiseen keskusteluun.
Sosiaali- ja terveysministeriö osallistuu kumppanuuden vuosittaisiin ministeri- ja virkamiestason kokouksiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoita on jäseninä kumppanuuden asiantuntijaryhmissä.