Sosiaalityö on osa kunnan sosiaalipalveluja. Sillä tuetaan vaikeuksissa olevia henkilöitä ja perheitä. Asiakastyöstä saatuja kokemuksia ja asiantuntemusta hyödynnetään kunnan suunnittelussa ja päätöksenteossa edistämään kuntalaisten sosiaalista hyvinvointia ja yhteisöjen toimivuutta. Lisää tietoa sosiaalialan ammattilaisille ja päättäjille
THL:n Sosiaaliportti-verkkopalvelusta:
|
Mitä sosiaalityö on?
Sosiaalityö on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön suorittamaa
- ohjausta
- neuvontaa
- sosiaalisten ongelmien selvittämistä ja
- tukitoimien järjestämistä.
Sosiaalityöllä vahvistetaan tuen tarpeessa olevien kansalaisten voimavaroja ja tuetaan yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen omaehtoista toimintaa ja selviytymistä. Tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä ja ratkaista sosiaalisia ongelmia ja näin ylläpitää ja edistää kansalaisten ja yhteisöjen hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta.
Yksilökohtaisessa sosiaalityössä sosiaalityöntekijät neuvovat ja ohjaavat asiakkaitaan, selvittävät asiakkaiden kanssa heidän ongelmiaan sekä järjestävät viranomaisverkostoissa muita tarvittavia tukitoimia, jotka ylläpitävät ja edistävät henkilön ja perheen turvallisuutta ja suoriutumista.
Yhteisötyöllä ehkäistään sosiaalisten ongelmien syntymistä yhteisöissä sekä vahvistetaan ihmisten vaikutusmahdollisuuksia ja osallisuutta lähiyhteisöjensä kehittämiseen. Yhteisötyössä sosiaalityöntekijät ja muut sosiaalialan ammattilaiset auttavat yksittäisiä henkilöitä ja ryhmiä lisäämään yhteisöjensä hyvinvointia ja luomaan verkostoja yhteisön jäsenten ja eri hallinnonalojen virkamiesten sekä järjestöjen ja muiden tahojen kesken.
Kuka palveluja saa?
Sosiaalityön asiakkaina voivat olla kaikki kansalaiset. Erityisesti sosiaalityön palveluja järjestetään lapsille, nuorille ja heidän perheilleen, maahanmuuttajille, työttömille, asunnottomille, päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiville sekä ikääntyneille ja vammaisille henkilöille.
Mistä palveluja saa?
Sosiaalityöntekijä on tavoitettavissa kunnan sosiaalitoimistossa.
Sosiaalityön palveluja on saatavilla myös kunnan ja kuntayhtymien sosiaalihuollon ja perus- ja erikoissairaanhoidon avo- ja laitospalveluiden yhteydessä. Kouluissa sosiaalityötä tekevät koulukuraattorit.
Maksut
Sosiaalityö on asiakkaalle maksutonta.
Lisätietoja
Lisää tietoa saa kunnan sosiaali- ja terveydenhuollosta.
Valittaminen
Sosiaali- ja terveysministeriö ei käsittele muistutuksia, kanteluja tai valituksia.
Jos et ole tyytyväinen saamaasi palveluun
tai kohteluun, voit
- tehdä muistutuksen sosiaalityön vastuuhenkilölle tai sosiaalihuollon johtavalle viranhaltijalle. Ennen muistutuksen tekemistä kannattaa kuitenkin yrittää selvittää asia sinua hoitaneiden henkilöiden kanssa.
- tehdä kantelun valvovalle viranomaiselle: oman alueesi aluehallintovirastoon tai Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoon (Valvira).
Jos koet tulleesi väärin kohdelluksi tai kaipaat neuvoja oikeuksistasi, voit olla yhteydessä oman kuntasi tai kuntayhtymäsi sosiaaliasiamieheen.
Sosiaalihuollossa asiakas voi lisäksi hakea muutosta saamaansa päätökseen. Päätöksessä on aina muutoksenhakuohjeet.