Sisältöön      
 
 
 
 
 

Vuoden Isä -palkinto

Ministeriö jakaa vuosittain Vuoden Isä -palkinnon. Palkinto jaetaan henkilölle, joka on edistänyt omalla esimerkillään ja toiminnallaan isyyden merkityksen tunnistamista ja lisännyt näin sen arvostusta. Palkinnolla halutaan vaikuttaa siihen, että aktiivinen isyys saisi enemmän jalansijaa yleisessä ajattelutavassa. Tavoitteena on vahvistaa isyyttä, tukea työn ja perheen yhteensovittamista, edistää lapsen etua sekä miesten ja naisten tasa-arvoa.

Palkinnon suojelijana toimii tohtori Pentti Arajärvi. Päätöksen palkinnon saajasta tekevät sosiaali- ja terveysministeri ja peruspalveluministeri vuorovuosin.

Ensimmäinen Vuoden Isä -palkinto myönnettiin vuonna 2006. Vuosittaisen palkinnon jakaa sosiaali- ja terveysministeriö yhteistyössä Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Lastensuojelun Keskusliiton, Väestöliiton, Miessakit ry:n sekä Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry:n kanssa.

Vuoden Isät

2011 graafikko ja kuvallisen viestinnän kouluttaja Jaakko Bashmakov, insinööri Seppo Äijälä ja hankeohjaaja Risto Tervonen

Vuoden Isä -palkinnon saaneet korostavat isyyden merkitystä ja näkökulmaa yhteiskunnassa (tiedote 7.11.2011) 

2010 opettaja Abdishakur Moalin, palvelupäällikkö Pasi Orava ja isoisä Hannu Gustafsson

Vuoden Isä -palkinnon saaneet Moalin, Orava ja Gustafsson korostavat lasten tasavertaisuutta ja isyyden pysyvyyttä  (tiedote 11.11.2010)

2009 systeemisuunnittelija Pekka Seppänen

Vuoden Isä -palkinto erovanhempien vertaistukija Pekka Seppäselle (tiedote 6.11.2009)

2008 mielenterveyshoitaja Ilmo Saneri ja erikoissairaanhoitaja Timo Tikka

Vuoden Isä -palkinto perhevalmennuksen isäryhmien luojille (tiedote 7.11.2008)

2007 sosiaalikasvattaja Jouni Lehmonen

Jouni Lehmosesta Vuoden Isä 2007 (tiedote 10.11.2007)

2006 psykiatri ja perheterapeutti Hannu Säävälä

Hannu Säävälästä vuoden isä 2006 (tiedote 11.11.2006) 

20.03.2012
Jaa