Sisältöön      
 
 
 
 

Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi 2010

Teemavuoden logo Vuosi 2010 on Euroopan unionissa köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi.

Teemavuoden tavoitteena on

  • tunnustaa köyhyydessä elävien ja syrjäytyneiden oikeus ihmisarvoiseen elämään ja osallistuminen yhteiskunnalliseen toimintaan
  • korostaa kaikkien vastuuta köyhyyden ja syrjäytymisen torjunnassa
  • edistää sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja
  • vahvistaa eri viranomaisten sitoutumista sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.

Euroopan komissio päätti teemavuodesta ja sen tavoitteista vuonna 2008.

Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi - Painopisteet ja tavoitteet (pdf, 119 kB)

Suomessa pääteemana osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden lisääminen

Jokainen EU-maa toteuttaa teemavuotta omalla kansallisella ohjelmallaan, jossa teemavuoden tavoitteet sovitetaan maan tilanteeseen ja tarpeisiin.

Suomessa pääaiheeksi on valittu osallisuus ja yhteenkuuluvuus. Teemavuoden tapahtumilla ja hankkeilla halutaan

  • edistää osallisuutta ja sen ymmärtämistä
  • edistää tasavertaisuutta ja resurssien oikeudenmukaista jakoa sekä
  • poistaa osallisuuden sosiaalisia ja kulttuurisia esteitä.

Tapahtumissa ja hankkeissa puheenvuoro annetaan köyhille ja syrjäytyneille sekä heidän kanssaan työskenteleville vapaaehtoistyöntekijöille, järjestöille ja sosiaalityöntekijöille.

Teemavuoden toteuttaminen

Teemavuoden kansallista toteutusta koordinoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi 2010 (THL)

Teemavuoden taustasta ja toteuttamisesta tarkemmin Suomen kansallisessa teemavuoden toimintasuunnitelmassa.

Suomen kansallinen toimintasuunnitelma (pdf, 118 kB)
Liite kansalliseen toimintasuunnitelmaan: Viestintäsuunnitelma (pdf, 17 kB)

Lisätietoja

Sosiaalineuvos Aune Turpeinen, puh. (09) 160 74489, etunimi.sukunimi@stm.fi
Neuvotteleva virkamies Arto Koho, puh. (09) 160 73827, etunimi.sukunimi@stm.fi
Neuvotteleva virkamies Lars Kolttola, puh. (09) 160 73820, etunimi.sukunimi@stm.fi

20.01.2010
 
Jaa