Selvityksessä arvioidaan sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista koskevia hallitusten tavoitteita ja toimenpiteitä tasa-arvopolitiikassa, perhepolitiikassa sekä työelämän politiikassa viimeksi kuluneen vuosikymmenen ajalta. Tutkimustiedon valossa arvioidaan toteutetun politiikan painopisteitä ja vaikuttavuutta suhteessa yhteiskunnallisten muutosten asettamiin haasteisiin sekä analysoidaan eri politiikka-alueiden tavoitteiden ja toimien toisilleen asettamia ehtoja ja seurausvaikutuksia. Tavoitteena on tarkastella myös sitä, minkälaiset kysymykset eivät ole nousseet politiikan työlistalle.

Työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyviä tavoitteita on kirjattu moniin politiikka-asiakirjoihin, ja tietyt teemat ja tavoitteet toistuvat. Yhteensovittamisen käsite on hahmotettu lähinnä perhevapaiksi, ja niihin liittyvät toimet ovatkin olleet keskeinen osa toteutettua politiikkaa. Lainsäädäntömuutoksiin on edetty mm. vanhempainvapaan isäkiintiön, osittaisen vanhempainvapaan ja osittaisen hoitovapaan laajennuksen osalta. Myös vanhempainvapaan ajalta kertyvien vuosilomakustannusten korvaamista työnantajille on edistetty, ja pienten koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä säädetty.

Toteutetussa työn ja perheen yhteensovittamisen politiikassa vallitsee kuitenkin jännitteitä esimerkiksi työllisyysasteen nostamisen ja syntyvyyden edistämisen välillä. Jaetun vanhemmuuden tavoite jättää varjoonsa yksinhuoltajien tarpeet perhevapaiden järjestämisessä. Osa-aikaisten vapaaratkaisujen tarkoituksena on tukea perheitä, mutta niiden käyttö on ollut vähäistä ja niihin liittyy eriarvoistumisen riski. Työelämän käytäntöihin tai yrittäjyyteen ei ole kiinnitetty juurikaan huomiota perhevapaita kehitettäessä. Toteutetussa politiikassa vähäiselle huomiolle on myös jäänyt perheiden moninaisuus sekä monikulttuurisuus.

Kaikkiaan työn ja perheen yhteensovittamisen kokonaisuus on hahmotettu kapeasti. Kansalaisilla on työn ja perheen yhteensovittamisen tarpeita erityisesti pikkulapsivaiheessa, mutta myös muissa perhevaiheissa. Muihin perhevaiheisiin ei kuitenkaan ole kiinnitetty sanottavammin huomiota. Perhevapaisiin, tulonsiirtoihin ja palveluihin liittyvä lainsäädäntö on tärkeä tukipilari työtä ja perhettä yhteen sovittaville perheille, mutta viime kädessä politiikan luomat mahdollisuudet toteutuvat perheiden ja työyhteisöjen jokapäiväisissä käytännöissä. Suomessa naisten ja miesten asema työelämässä ja perheessä ei lainsäädännöstä huolimatta ole tasa-arvoinen. Raportissa esitetään suosituksia työn ja perheen yhteensovittamisen politiikan kehittämiseksi. Politiikkaa tulee kehittää eri perhevaiheiden ja erilaisten perheiden näkökulmasta. Perheen perustamisen opiskeluvuosina tulee tukea. Työlainsäädäntöä on kehitettävä niin, että työaikalain säädöksiä voidaan paremmin valvoa ja määräaikaisia työsuhteita vähentää.

Perhevapaajärjestelmää on yksinkertaistettava ja vanhempainvapaa on kiintiöitävä äidin ja isän riittävän pitkiin kiintiöihin. Päivähoidon laadusta ja saatavuudesta lähipalveluna on huolehdittava. Työelämän käytäntöjä tulee kehittää pitkäjänteisesti tasa-arvoa tukevan työn ja perheen yhteensovittamisen edistämiseksi. Tasa-arvopolitiikan koordinaatio ja poikkihallinnollinen yhteistyö on järjestettävä niin, että työn ja perheen yhteensovittamisen moniulotteisen politiikan ristiriitaisuutta saadaan vähenemään. Tähän tarvitaan myös pysyvää yhteistyötä viranomaisten ja tutkijoiden välillä.

Johanna Lammi-Taskula, Minna Salmi, Sanna Parrukoski. Työ, perhe ja tasa-arvo. Helsinki 2009. 152 s.
Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:55
ISBN 978-952-00-2928-9 (nid.)
ISBN 978-952-00-2929-6 (PDF)
ISSN 1236-2115 (painettu)
ISSN 1797-9897 (verkkojulkaisu)