Tämän selvityksen tarkoituksena on tarkastella hallitusohjelmien ja hallituksen tasa-arvo-ohjelmien korkeakoulu- ja tiedepolitiikkaa koskevia tavoitteita ja niistä seuranneita toimenpiteitä korkeakoulutuksen, opettajien koulutuksen, tiede- ja tutkimuspolitiikan sekä naistutkimuksen osalta. Selvitys kohdistuu vuosiin 1995-2008. Selvityksessä arvioidaan toimenpiteiden vaikutuksia sukupuolten tasa-arvoon ja esitetään sukupuolten tasa-arvon edistämistä korkeakoulutuksessa ja tiedepolitiikassa koskevat tulevaisuuden linjausehdotukset.

Hallitusohjelmat ja hallituksen tasa-arvo-ohjelmat ovat sisältäneet kunnianhimoisia tavoitteita sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi korkeakoulutuksessa ja tieteessä. Tavoitteina ovat tarkasteltuna ajanjaksona olleet segregaation purkaminen, sukupuolitietoisuuden vahvistaminen opettajankoulutuksessa, naisten tutkijanuran edistäminen ja naistutkimuksen aseman vakiinnuttaminen. Myös sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista kaikkeen koulutukseen ja politiikan alueille on korostettu. Eniten huomiota on korkeakoulutuksen osalta kohdistettu segregaation lieventämiseen, mikä on tarkoittanut projektinomaisia toimenpiteitä korkeakoulutuksen sukupuolijakauman tasoittamiseksi.

Tasa-arvopolitiikka ja toisaalta korkeakoulu- ja tiedepolitiikkaa koskevat tavoitteet ja suunnitelmat ovat näyttäytyneet toisistaan erillisinä maailmoina. Korkeakoulu- ja tiedepoliittisissa dokumenteissa ei pääsääntöisesti ole huomioitu hallitusohjelmien ja hallituksen tasa-arvo-ohjelmien tasa-arvoon liittyviä tavoitteita ja toimenpiteitä. Julkishallinto on sitoutunut sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen, mutta se ei ole ulottunut korkeakoulutukseen ja tutkimukseen. Korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa on selvityksen perusteella ollut melko vähän sellaisia konkreettisia toimenpiteitä, jotka mahdollistavat sukupuolten tasa-arvon integroitumisen kaikkeen korkeakoulutusta ja tiedettä koskevaan toimintaan.

Korkeakoulutuksen ja tieteen piirissä on kuitenkin tehty pitkään niin tasa-arvotyötä kuin myös tasa-arvokysymyksiä huomioivaa opetusta ja tutkimustakin. Se on merkittävä vahvuus, joka tulisi vastaisuudessa huomioida paljon paremmin kehitettäessä sukupuolten tasa-arvoa edistäviä korkeakoulu- ja tiedepolitiikan rakenteita ja käytäntöjä. Yliopistot ovat olleet melko aktiivisia sukupuolten tasa-arvoon liittyvän keskustelun ylläpitäjinä, mutta myös ammattikorkeakoulujen piirissä on alettu aktivoitua tasa-arvotyöhön. Suomen Akatemian pitkään jatkunut tasa-arvotyö on ollut esimerkki siitä, miten tasa-arvokysymykset integroidaan onnistuneesti toimintaan. Opettajankoulutukseen liittyvää tasa-arvotyötä on tehty vuosikymmenten ajan.

Naistutkimus on toiminut keskeisenä tahona sukupuolten tasa-arvoon liittyvien kysymysten esille tuomisessa ja tutkimustiedon tuottamisessa. Naistutkimus on edistänyt tasa-arvokysymysten leviämistä myös muille tieteenaloille. Naistutkimuksen, korkeakoulutuksen piirissä tehdyn tasa-arvotyön ja lukuisten tasa-arvoprojektien myötä on syntynyt osaamista ja asiantuntemusta, jota tulisi vastaisuudessa hyödyntää paljon enemmän. Selvityksessä esitetyt tulevaisuuden linjausehdotukset painottavat kyseisen osaamisen, kokemuksen ja tiedon hyödyntämistä, jotta asiantuntemus ja ymmärrys sukupuolten tasa-arvoon liittyvistä kysymyksistä leviäisivät ja siirtyisivät luontevaksi korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osaksi.

Kristiina Brunila. Sukupuolten tasa-arvo korkeakoulutuksessa ja tutkimuksessa. Helsinki 2009. 93 s.
Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:51
ISBN 978-952-00-2933-6 (nid.)
ISBN 978-952-00-2933-3 (PDF)
ISSN 1236-2115 (painettu)
ISSN 1797-9897 (verkkojulkaisu)