Naisiin kohdistuva väkivalta on naisten syrjintää ja ihmisoikeuskysymys, joka nousi kansalliselle tasa-arvopolitiikan agendalle kansainvälisen kehityksen myötä 1990-luvulla. Hallituksen tasa-arvo-ohjelmat ja hallitusohjelmat muodostavat sen viitekehyksen, jonka puitteissa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on kansallisesti ehkäisty.

Kansainvälisten suositusten valossa Suomen toimintapolitiikassa naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi on edelleen selkeitä puutteita. Esimerkiksi YK:n alainen naisten syrjinnän sopimusta valvova CEDAW-komitea on toistuvasti kiinnittänyt huomiota riittämättömiin toimiin naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi.

Suosituksista huolimatta Suomessa ei ole toistaiseksi laadittu kokonaisvaltaista naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyn ohjelmaa ja strategiaa, joka sitoisi ilmiön osaksi naisiin kohdistuvaa syrjintää ja huomioisi koordinoidusti tämän väkivallan eri muodot ja niiden seuraukset naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon. Hallituksen toiminnassa naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi pääpaino on ollut määräaikaisissa hankkeissa ja usein hallituskauteen sidotuissa toimenpiteissä. Projektiluontoisuudesta johtuen toimenpiteille ei useinkaan ole kohdistettu riittäviä resursseja, mikä on heikentänyt toimenpiteiden vaikuttavuutta.

Hallitus on pyrkinyt viime vuosina torjumaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kohdentamalla toimenpiteitä erityisesti lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn. Toimenpiteet on hajautettu useampiin kansallisiin, kansalaisten turvallisuuteen ja väkivallan vähentämiseen liittyviin ohjelmiin. Vaikka kehitys on ollut myönteistä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyssä, seksuaalisen väkivallan ja kulttuurisiin traditioihin perustuvan väkivallan ehkäisyyn liittyvät toimenpiteet ovat olleet riittämättömiä. Myöskään prostituution ehkäisyä ei ole käsitelty muutoin kuin osana ihmiskauppa- ja paritusrikoksia. Jatkossa naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyä tulee kehittää tarkastelemalla ilmiötä kokonaisvaltaisesti niin lainsäädännön ja väkivallan osapuolille luotujen palvelujärjestelmien kuin väkivallan ennaltaehkäisyn ja tiedonkeruun näkökulmista. Myös väkivaltaa ehkäisevien toimenpiteiden seurantaan tulee panostaa enenevässä määrin.

Taina Riski. Naisiin kohdistuva väkivalta ja tasa-arvopolitiikka. Helsinki 2009. 72 s.
Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:50
ISBN 978-952-00-2930-2 (nid.)
ISBN 978-952-00-2931-9 (PDF)
ISSN 1236-2115 (painettu)
ISSN 1797-9897 (verkkojulkaisu)