Naisiin kohdistuva väkivalta on naisten syrjintää ja
ihmisoikeuskysymys, joka nousi kansalliselle tasa-arvopolitiikan
agendalle kansainvälisen kehityksen myötä 1990-luvulla. Hallituksen
tasa-arvo-ohjelmat ja hallitusohjelmat muodostavat sen
viitekehyksen, jonka puitteissa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on
kansallisesti ehkäisty.
Kansainvälisten suositusten valossa Suomen toimintapolitiikassa
naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi on edelleen selkeitä
puutteita. Esimerkiksi YK:n alainen naisten syrjinnän sopimusta
valvova CEDAW-komitea on toistuvasti kiinnittänyt huomiota
riittämättömiin toimiin naisiin kohdistuvan väkivallan
ehkäisemiseksi.
Suosituksista huolimatta Suomessa ei ole toistaiseksi laadittu
kokonaisvaltaista naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyn ohjelmaa
ja strategiaa, joka sitoisi ilmiön osaksi naisiin kohdistuvaa
syrjintää ja huomioisi koordinoidusti tämän väkivallan eri muodot
ja niiden seuraukset naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon.
Hallituksen toiminnassa naisiin kohdistuvan väkivallan
ehkäisemiseksi pääpaino on ollut määräaikaisissa hankkeissa ja
usein hallituskauteen sidotuissa toimenpiteissä.
Projektiluontoisuudesta johtuen toimenpiteille ei useinkaan ole
kohdistettu riittäviä resursseja, mikä on heikentänyt
toimenpiteiden vaikuttavuutta.
Hallitus on pyrkinyt viime vuosina torjumaan naisiin kohdistuvaa
väkivaltaa kohdentamalla toimenpiteitä erityisesti lähisuhde- ja
perheväkivallan ehkäisyyn. Toimenpiteet on hajautettu useampiin
kansallisiin, kansalaisten turvallisuuteen ja väkivallan
vähentämiseen liittyviin ohjelmiin. Vaikka kehitys on ollut
myönteistä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyssä, seksuaalisen
väkivallan ja kulttuurisiin traditioihin perustuvan väkivallan
ehkäisyyn liittyvät toimenpiteet ovat olleet riittämättömiä.
Myöskään prostituution ehkäisyä ei ole käsitelty muutoin kuin osana
ihmiskauppa- ja paritusrikoksia. Jatkossa naisiin kohdistuvan
väkivallan ehkäisyä tulee kehittää tarkastelemalla ilmiötä
kokonaisvaltaisesti niin lainsäädännön ja väkivallan osapuolille
luotujen palvelujärjestelmien kuin väkivallan ennaltaehkäisyn ja
tiedonkeruun näkökulmista. Myös väkivaltaa ehkäisevien
toimenpiteiden seurantaan tulee panostaa enenevässä määrin.
Taina Riski. Naisiin kohdistuva väkivalta ja
tasa-arvopolitiikka. Helsinki 2009. 72 s.
Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:50
ISBN 978-952-00-2930-2 (nid.)
ISBN 978-952-00-2931-9 (PDF)
ISSN 1236-2115 (painettu)
ISSN 1797-9897 (verkkojulkaisu)