Psykososiaalisten työolojen kehitys vuosina 1997–2008
Julkaisutiedosto
Sosiaali- ja terveysministeriön ja Työterveyslaitoksen
yhteishankkeessa selvitettiin työolojen muutoksia vuosien
1997, 2003 ja 2008 välillä. Hankkeessa keskityttiin erityisesti
psykososiaalisiin työolotekijöihin ja henkiseen hyvinvointiin
työssä. Työsuojelun painoalueisiin kuuluvat myös tuki- ja
liikuntaelinsairauksien ehkäisy ja työtapaturmien torjunta. Näiden
osa-alueiden lisäksi selvitettiin mm. palkansaajien eläkeajatuksia.
Palkansaajien mielipiteitä työoloistaan tarkasteltiin
Tilastokeskuksen työolotutkimusten perusteella. Vertailuja vuosien
välillä tehtiin toimialoittain. Lisäksi vuoden 2008 tilannetta
tarkasteltiin sukupuolen, iän, toimialan, työnantajatyypin,
toimipaikan koon, työsuhteen pysyvyyden, työaikamuodon ja alueen
mukaan.
Palkansaajien vaikutusmahdollisuudet ovat parantuneet vuodesta 2003. Myös työpaikan ilmapiiri on kehittynyt myönteisesti, vaikka ristiriidat työpaikoilla eivät olekaan vähentyneet. Palkansaajat kokevat työsuojelun ja työterveyshuollon kehittyneen myönteisesti vuosien 2003 ja 2008 välillä ja ajatukset lähteä eläkkeelle ennen vanhuuseläkeikää ovat käyneet harvinaisemmiksi.
Kielteisiä muutossuuntia on tapahtunut myönteisestä kehityksestä huolimatta. Työkyvyttömyyden uhka on lievästi noussut vuoden 1997 tasosta. Työpaikkakiusattujen osuus on noussut hieman mutta yhtäjaksoisesti vuosien 1997 ja 2008 välillä. Mielenterveyden järkkymisen vaara on lisääntynyt hieman vuodesta 2003. Myös sairauspoissaolot ovat lisääntyneet vuodesta 2003. Sairauksien tartuntavaara ja vaara siitä, että aiheuttaisi tapaturman jollekin toiselle ovat yleistyneet vuodesta 2003.
Tiedonsaanti työtä koskevista muutoksista heikentyi vuodesta 1997 eikä ole kohentunut sen jälkeen. Myös ennakoimattomat muutokset lisääntyivät vuosien 1997 ja 2003 välillä. Väkivalta ja sen uhka sekä väkivallan pelko työpaikoilla kasvoivat vuosien 1997 ja 2003 välillä asiakastyössä, mutta eivät ole jatkaneet yleistymistään tämän jälkeen. Myös vakavan työuupumuksen vaara lisääntyi hieman vuosien 1997 ja 2003 välillä ja on tämän jälkeen säilynyt samalla tasolla. Erilaiset toistuvat kivut kuten niska- ja hartiakivut, ristiselän kivut, käsien ja käsivarsien sekä jalkojen kivut lisääntyivät palkansaajilla vuosien 1997 ja 2003 välillä. Jalkojen ja lonkkien kivut ovat yleistyneet edelleen vuodesta 2003.
Raportin viimeisessä luvussa 7 esitetään kahdeksan johtopäätöstä työsuojeluhallinnon näkökulmasta. Niissä todetaan muun muassa, että työsuojeluvalvonnassa tulee kiinnittää aiempaa enemmän huomiota työpaikkojen hyvän kohtelun pelisääntöjen toteuttamiseen ja työn hallinnan arviointi tulee ottaa osaksi työpaikan työsuojelutoimintaa.
Psykososiaalisten
työolojen kehitys vuosina 1997–2008. Helsinki 2009. 104 s.
Sosiaali- ja
terveysministeriön selvityksiä 2009:45
ISBN
978-952-00-2895-4 (nid.)
ISBN 978-952-00-2896-1 (PDF)
ISSN 1236-2115
(painettu)
ISSN 1797-9897
(verkkojulkaisu)
| URN | http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-2896-1 |