Euroopan komission Progress-ohjelma on vuosina 2008 ja 2009
rahoittanut kansallisia hankkeita sukupuolinäkökulman
valtavirtaistamisen edistämiseksi valtionhallinnossa. Ensimmäisessä
vaiheessa hankkeita käynnistyi kymmenessä maassa, joista Suomi oli
yksi. Seuraavana vuonna Suomi sai rahoituksen myös
jatkohankkeelleen. Hankkeiden päätavoitteena on ollut antaa
perustiedot sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta ja
sukupuolivaikutusten arvioinnista mahdollisimman laajalle joukolle
virkamiehiä. Ne ovat myös pyrkineet kehittämään ja vakiinnuttamaan
valtavirtaistamisen menetelmiä, ohjeistusta ja
koulutuskäytäntöjä.
Sukupuolisilmälasit käyttöön! -hanke alkoi joulukuussa 2007 ja
päättyi marraskuussa 2008. Hanke järjesti kaksi
valtavirtaistamiskoulutusta jokaisessa ministeriössä. Näistä
ensimmäinen oli suunnattu ministeriön johtoryhmälle ja toinen koko
henkilöstölle. Henkilöstön koulutukset valmisteltiin yhteistyössä
ministeriöiden kanssa ja räätälöitiin kullekin hallinnonalalle
sopiviksi. Lisäksi laadittiin valtavirtaistamisesta kertovat ja
opastavat verkkosivut sekä perusesite aiheeseen tutustumisen ja
koulutusten tueksi.
Toinen hanke Sukupuolisilmälasit käytössä käynnistyi joulukuussa
2008. Sen tarkoituksena oli tukea ministeriöiden toiminnallisten
tasa-arvotyöryhmien käynnistymistä ja vakiintumista. Tätä
tarkoitusta varten vuoden 2009 aikana järjestettiin neljä
koulutusseminaaria, joiden aiheita olivat toiminnallisten
tasa-arvotyöryhmien toimintamalli, sukupuolinäkökulman
valtavirtaistaminen säädösvalmistelussa, hankkeissa ja ohjelmissa
sekä talousarvion valmistelussa ja tulosohjauksessa. Hankkeessa
kehitettiin edelleen myös valtavirtaistamisen verkkopalvelua ja
laadittiin työn avuksi ohjeistava käsikirja. Lisäksi hanke kokosi
yhteen tilastoaineistoja. Tässä loppuraportissa esitellään
kansallisten valtavirtaistamishankkeiden keskeiset toimenpiteet ja
tulokset sekä kokemuksia hankkeiden eri vaiheista. Lisäksi
arvioidaan, miten hankkeet saavuttivat tavoitteensa ja miten niiden
toteutus onnistui. Arviointi perustuu toteuttajien omaan arvioon
sekä eri kohderyhmille lähetettyihin palautekyselyihin. Lopussa on
yhteenveto hankkeiden tuottamasta materiaalista.
Sukupuolisilmälasit
käyttöön! Loppuraportti. Helsinki 2009. 58 s.
Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009: 43
ISBN 978-952-00-2870-1 (nid.)
ISBN 978-952-00-2871-8 (PDF)
ISSN 1236-2115 (painettu)
ISSN 1797-9897 (verkkojulkaisu)