Turvallisesti kotona ja vapaa-aikana
Julkaisutiedosto
Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien osuus on kolme neljäsosaa
kaikista tapaturmista. Liikenne- ja työtapaturmien määrä on
vähentynyt pitkällä aikavälillä, kun taas koti- ja vapaa- ajan
tapaturmat ovat lisääntyneet. Koti- ja vapaa-ajan tapaturmissa
kuolee 2 200 suomalaista vuosittain. Yleisin sairaalahoitoa
vaatinut tapaturmavamma sattuu kotona tai muuten vapaa-ajalla.
Väestöhaastattelujen mukaan koti- ja vapaa-ajan tapaturmien määrä
on kaksinkertaistunut viimeisen 20 vuoden aikana. Kansainvälisissä
vertailuissa Suomi sijoittuu huonosti.
Julkaisussa on selvitys Suomen tapaturmatilanteesta sekä kuvaus koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisytyön kehittämisestä ja voimavaroista.
Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien torjuntatyön neuvottelukunnan tavoiteohjelmassa on laadittu valtakunnalliset uudet tavoitteet ja toimenpidesuositukset koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisylle vuosille 2007–2012. Edellinen ohjelma on vuodelta 2000. Ohjelma täydentää valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden ohjelmaa linjaamalla tarkemmin koti- vapaa-ajan tapaturma-alan sisällöllisiä tavoitteita ja toimenpidesuosituksia. Julkaisussa on myös yhteenveto aikaisempien neuvottelukuntien tavoiteohjelmista.
Uudessa tavoiteohjelmassa on määritelty koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisylle sisäisen turvallisuuden ohjelman mukainen yleinen tavoite: Suomen tulee olla Euroopan turvallisin maa vuoteen 2015.
Neuvottelukunnan tavoiteohjelmassa on yhteensä 44 toimenpide-esitystä. Esityksissä esitetään toimenpiteet toiminnan vahvistamiseksi, tilastoinnin kehittämiseksi ja osaamisen vahvistamiseksi. Lisäksi ohjelmassa on koko väestöä ja eri ikäryhmiä koskevia toimenpide-esityksiä. Tavoite-ohjelma asettaa valtakunnalliset painopisteet ja linjaukset alan kehittämiselle ja käytännön työlle.
Turvallisesti kotona ja vapaa-aikana. Koti- ja vapaa-ajan
tapaturmien ehkäisyn tavoiteohjelma vuosille 2007–2012. Koti- ja
vapaa-ajan tapaturmien torjuntatyön neuvottelukunta. Helsinki 2006.
64 s.
Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:24
ISSN 1236-2050
ISBN 952-00-2163-9 (nid.), ISBN 952-00-2164-7 (PDF).
| URN | http://urn.fi/URN:ISBN:952-00-2164-7 |