Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmän muistio
JulkaisutiedostoTyöryhmä asetettiin valmistelemaan ehdotus lastensuojelulain kokonaisuudistukseksi. Lastensuojelulaki uudistetaan osana sosiaali- ja terveysministeriön vuosina 2004-2007 toteuttamaa Lastensuojelun kehittämisohjelmaa. Työryhmä päätyi ehdottamaan kokonaan uuden lastensuojelulain säätämistä.
Työryhmän ehdotusten keskeisenä tavoitteena on turvata lapsen ja hänen perheensä tarvitsemat tukitoimet ja palvelut sekä lapsen edun huomioon ottaminen lastensuojelua toteutettaessa. Ehdotuksilla pyritään edistämään viranomaisten välistä yhteistyötä lasten kasvuolosuhteiden ja palvelujen kehittämisessä sekä yksittäistä lasta ja hänen perhettään koskevan lastensuojelun toteuttamisessa. Tavoitteena on myös ongelmiin puuttuminen entistä varhaisemmassa vaiheessa ja työskentelyn suunnitelmallisuuden sekä annetun tuen vaikuttavuuden parantaminen. Lisäksi tarkoituksena on parantaa lapsen ja vanhempien oikeusturvaa erityisesti lastensuojeluun liittyvässä päätöksenteossa. Ehdotetun uuden lastensuojelulain alussa säädettäisiin lastensuojelun yleisistä periaatteista sekä ennaltaehkäisevistä, kaikkia lapsia yleisesti koskevista toimista. Tämän jälkeen säädettäisiin kunnan velvoitteista lastensuojelun järjestämisessä. Yksittäistä lasta ja hänen perhettään koskevan lastensuojelun sääntely alkaisi säännöksillä lapsen osallisuudesta sekä kaikkea lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua koskevilla menettelysäännöksillä. Laissa säädettäisiin erillisissä luvuissa asiakkuuden alkamisesta, avohuollosta, lapsen kiireellisestä sijoituksesta, huostaanotosta, sijaishuollosta, rajoitustoimenpiteistä ja jälkihuollosta. Lain lopussa sijaitsisivat valvontaa, oikeudenkäyntimenettelyä ja muutoksenhakua koskevat säännökset.
Lastensuojelun asiakkaina olevien lasten ja heidän perheidensä yhdenvertaisuuden turvaamiseksi laissa ehdotetaan säädettäväksi nykyistä täsmällisemmin lastensuojelun palvelujen ja tukitoimien sisällöstä ja työskentelyssä noudatettavista menettelytavoista. Kokonaan uutena toimintamuotona lakiin ehdotetaan määräaikaan sidottua lastensuojelutarpeen selvitystä asiakkuuden alussa. Siihen liittyen säädettäisiin oikeuden luvasta lapsen tutkimiseen eräissä erityistilanteissa. Laissa velvoitettaisiin kartoittamaan lapsen läheisverkosto ennen kodin ulkopuolista sijoitusta. Kiireellistä sijoitusta, huostaanottoa, sijaishuoltoa ja jälkihuoltoa koskevia säännöksiä täsmennettäisiin. Sijaishuoltomuotoja ja sijaishuoltopaikkojen nimikkeitä pyrittäisiin selkiyttämään ja niitä koskevia paikka- ja henkilöstömitoituksia täsmentämään. Lakiin otettaisiin myös sijaishuollon valvontaa koskevia säännöksiä. Rajoitustoimenpiteitä koskevat säännökset sisällytettäisiin uuteen lakiin eduskunnan keväällä 2006 hyväksymässä muodossa.
Lastensuojelun päätöksentekojärjestelmä ehdotetaan
uudistettavaksi. Lapsi- ja perhekohtaisessa lastensuojelussa
ensivaiheen päätöksenteko tapahtuisi sosiaalihuollosta vastaavan
toimielimen sijasta pääsääntöisesti viranhaltijatasolla ja
erityisesti tahdonvastaisissa huostaanottoasioissa
hallinto-oikeudessa. Päätöksentekoon liittyen lakiin ehdotetaan
asioiden valmistelua, oikeudenkäyntiä ja muutoksenhakua koskevia
erityissäännöksiä.
Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmän muistio.
Helsinki 2006. 201 s.
Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2006:25
ISSN 1236-2115
ISBN 952-00-2032-2 (nid.)
ISBN 952-00-2033-0 (pdf)
| URN | http://urn.fi/URN:ISBN:952-00-2033-0 |