Suomalaisen sosiaali- ja terveyspolitiikan keskeiset tavoitteet tällä hallituskaudella pohjautuvat pääministeri Anneli Jäätteenmäen hallituksen hallitusohjelmaan, sosiaali- ja terveysministeriön vuoteen 2010 asti vahvistamiin sosiaali- ja terveyspolitiikan strategioihin sekä sosiaalimenojen rahoitusta pohtineen SOMERA-toimikunnan jokin aika sitten julkistamiin suosituksiin. Sosiaali- ja terveyspoliittiset tavoitteet tukevat hallituksen työllisyyspoliittista päämäärää, jossa työllisyyttä lisätään vaalikauden loppuun mennessä vähintään 100 000 henkilöllä. Keskeisiä toimintalinjoja lähivuosina ovat väestön terveyden ja toimintakyvyn edistäminen, työelämän vetovoiman lisääminen, toimivan sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän luominen, kohtuullisen toimeentuloturvan takaaminen ihmisille sekä syrjäytymisen ehkäiseminen ja hoito. Sosiaali- ja terveyspolitiikan tavoitteita, keinoja ja sosiaaliturvan viimeaikaista kehitystä pohditaan sosiaali- ja terveysministeriön tiistaina 10. kesäkuuta julkistamassa Sosiaaliturvan suunta –raportissa.

Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Suomalaisen sosiaali- ja terveyspolitiikan yhtenä peruskivenä on ollut ongelmien ennaltaehkäisy. Maailman terveysjärjestön (WHO) kansainvälisen asiantuntijaryhmän tuoreen arvion mukaan Suomi on terveyden edistämisen johtava maa maailmassa. Myös tämän hallituksen aikana tavoitteena on väestön terveyden ja hyvinvoinnin myönteisen kehityksen jatkuminen ja väestöryhmittäisten terveyserojen kaventaminen. Hyvä terveydentila on yksi perusedellytys ihmisen hyvinvoinnille. Terveydentila on myös suorassa yhteydessä toimintakykyyn, mikä puolestaan on edellytys omatoimisuudelle ja työkyvylle. Ehkäisevän sosiaali- ja terveyspolitiikan asemaa tulee siten edelleen vahvistaa. Perinteisen terveyspolitiikan ja terveysvalistuksen lisäksi on tärkeätä vaikuttaa muuhun yhteiskuntaan ja ympäristöön, jotta terveysnäkökulmat tulevat huomioiduksi kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa riittävän varhain. Terveyden tilaan vaikuttavat perimän ja elintapojen lisäksi koko ympäristön – kodin, asuma-alueen, liikenteen, koulun, työpaikkojen ja luonnon - biologiset, kemialliset, fysikaaliset ja sosiaaliset ominaisuudet.

Terveys 2000 –tutkimuksen mukaan aikuisten suomalaisten terveys ja toimintakyky ovat selvästi kohentuneet 20 vuodessa. Eliniän odote on jatkuvasti pidentynyt, mikä on suurelta osin seurausta sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden nopeasta vähenemisestä. Kehitys on ollut erityisen myönteistä yli 45-vuotiailla. Terveysuhkia ovat kuitenkin naisten tupakoinnin yleistyminen, yleinen alkoholinkäytön lisääntyminen sekä väestön huomattava lihominen. Erityisesti ylipainoisten miesten osuus on noussut: työikäisistä miehistä yli puolet on ylipainoisia. Kahdeksalla prosentilla miehistä on alkoholiriippuvuus, ja alkoholin aiheuttamat haitat ovatkin edelleen monikertaiset muihin päihteisiin verrattuna. Terveyspolitiikan haasteena on myös se, että väestöryhmittäiset terveyserot ovat osin jopa kasvaneet siitä huolimatta, että niiden supistaminen on pitkään ollut suomalaisen terveyspolitiikan tavoitteena. Entuudestaan parempiosainen väestö voi entistä paremmin. Eroja selittävät varsinkin koulutustaso ja elintavat. Sen sijaan maantieteelliset erot ovat häviämässä. Terveyserojen kaventamiseksi toimenpiteitä pitäisi kohdistaa nykyistä selvemmin riskiryhmiin.

Työelämän vetovoiman lisääminen

Hallituskaudella sosiaaliturvan rakennetta kehitetään edelleen siten, että se kannustaa ihmisiä hakeutumaan työelämään ja pysymään työelämässä aktiivisesti mukana. Tavoitteena on saavuttaa lähivuosina 70 prosentin ja pitemmällä aikavälillä 75 prosentin työllisyysaste. Työllisyysasteen nostaminen on tärkeää, jotta väestön elatussuhde ja sitä kautta sosiaaliturvan rahoituspohja kohentuisi. Työelämän vetovoiman lisääminen koostuu työkykyä, työllistyvyyttä ja työllisyyttä edistävistä toimenpiteistä sekä työnteon kannustavuuden lisäämisestä.

Työkyvyllä tarkoitetaan sekä yksilöön että työhön liittyvien tekijöiden kokonaisuutta, jotka ovat perusedellytyksenä työntekijän kyvylle suoriutua työelämässä. Peruslähtökohtana työkyvylle on terveys fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena toimintakykynä. "Kokonaistyökyky" on siten monien eri tekijöiden vuorovaikutteinen summa.

Ihmisten työkyvyn edistämiseksi on viime vuosina uudistettu työhön liittyvää lainsäädäntöä. Vuonna 2002 uudistunut työterveyshuoltolaki ja tämän vuoden alussa voimaan tullut työturvallisuuslaki päivittivät työelämän hyvinvoinnin kannalta keskeisen lainsäädännön. Työkyvyn ylläpitäminen, työkyvyttömyyden riskin varhainen havaitseminen ja kuntoutustarpeen selvittäminen ovat uuden työterveyshuoltolain päätavoitteita. Tavoitteena on myös laajentaa työterveyshuoltoa niille työpaikoille, missä työterveyshuoltoa on vain vähän tai ei lainkaan. Uusi työturvallisuuslaki puolestaan nostaa perinteisten työturvallisuusnäkökohtien kuten tapaturmien ja ammattitautien torjumisen rinnalle uusia ulottuvuuksia, kuten työn henkisen ja fyysisen kuormittavuuden, ergonomian, väkivallan uhan, häirinnän ja muun epäasiallisen kohtelun sekä yksintyöskentelyn. 1990-luvun alkupuolella lähdettiin kehittämään myös työkykyä ylläpitävää eli ns. TYKY-toimintaa osana lakisääteistä työterveyshuoltoa. TYKY-toiminta on ollut sosiaali- ja terveyspolitiikan alalla harvinainen uudistus, joka on yritystasolla kustannus-hyötysuhteeltaan positiivinen ja joka ei ole myöskään aiheuttanut valtakunnallisella tasolla merkittäviä lisäkustannuksia.

Työelämässä jatkamisen mahdollistamiseksi on eri tavoin kehitetty kuntoutusjärjestelmää. Esimerkiksi vuoden 2004 alussa työkyvyttömyyden uhkaamalle työntekijälle tulee oikeus saada ammatillista kuntoutusta. Uudistuksen myötä työeläkelaitoksille ja Kansaneläkelaitokselle tulee velvollisuus järjestää ammatillista kuntoutusta henkilölle, jolla on sairaudesta, viasta tai vammasta johtuva uhka joutua työkyvyttömäksi.

Työelämään osallistumista on korostettu myös vammaisten ja vajaakuntoisten henkilöiden kohdalla. Ansiotyö on entistä korostetummin ensisijainen vaihtoehto sosiaaliturvaan nähden myös vajaakuntoisten ja vammaisten ihmisten toimeentulon turvaajana: tavoitteena on, että myös vajaakuntoiset ja vammaiset työllistyvät ensisijaisesti avoimille työmarkkinoille. Nykyisin enemmistö työikäisistä vammaisista on eläkkeellä, joten he eivät näy työttömyystilastoissa. Vajaakuntoiset työttömät työnhakijat puolestaan muodostavat lähes 12 prosenttia työttömistä työnhakijoista. Pitkäaikaistyöttömistä heidän osuutensa on noin 20 prosenttia. Vajaakuntoiset onkin 1.4.2002 alkaen määritelty nuorten ja pitkäaikaistyöttömien rinnalla niiden väestöryhmien joukkoon, jotka ovat etusijalla silloin, kun työllistämiseen käytetään valtion työllistämismäärärahoja.

Työnteon taloudelliset kannustimet ovat viime vuosina olleet korostetusti esillä, kun toimeentuloturvaa ja verotusta on kehitetty. Etuusjärjestelmien kehittämisessä viime vuosien painopiste on ollut työelämästä poistumisen myöhentäminen. Ikääntyneiden työntekijöiden työssä pysymistä on edistetty erityisesti eläkepoliittisin keinoin. Eläkkeiden ikärajoja on muutettu ja eräiden eläkkeiden ehtoja on heikennetty. Kuntoutusmahdollisuudet tulee nykyisin aina kartoittaa ennen eläkeratkaisuja. Viime vuosina ikääntyneiden työmarkkinatilanne onkin parantunut.

Yksi keskeinen osa työssä jatkamiseen tähtäävää politiikkaa on suuri eläkeuudistus, jossa tärkeänä tavoitteena on kannustaa ikääntyneitä jatkamaan työntekoa niin, että he siirtyvät eläkkeelle 2-3 vuotta nykyistä myöhemmin. Työeläketurvan uudistukset tulevat voimaan vuoden 2005 alusta. Nykyisin eläkkeelle siirrytään keskimäärin 59-vuotiaana. Työeläkettä voi jatkossa kartuttaa 18 - 68 ikävuoden välillä. Vanhuuseläkkeelle voi siirtyä joustavasti 62 – 68-vuotiaana. Kansaneläkkeen vanhuuseläkkeen saa jatkossakin 65 vuoden iässä. Kaksi eläkemuotoa lakkautetaan. Uusia yksilöllisiä varhaiseläkkeitä ei myönnetä vuoden 2006 jälkeen ja työttömyyseläke lakkautetaan vuoden 1950 jälkeen syntyneiltä. Eläkeuudistuksen vaikuttaa täysimääräisesti vasta pitkän ajan kuluessa, mutta signaalivaikutus työssäkäyntiin liittyviin asenteisiin kuten myös uudistuksen palvelujärjestelmän kehittämistä ohjaava vaikutus tuntuvat välittömästi.

Lainsäädännön lisäksi politiikan välineinä on käytetty myös kampanjoita. Vuosina 1998-2002 toteutettiin Kansallinen ikäohjelma, jonka aikana keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä nousi ja ikääntyneiden työllisyysaste kohentui. Vuonna 2003 hallitus sosiaali- ja terveysministeriön johdolla käynnistää työelämän kehittämiseen tähtäävän Veto-ohjelman.

Toimivat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä kohtuullinen toimeentuloturva

Palvelujärjestelmän kehittäminen on olennainen osa työllisyyden parantamista. Toimivat palvelut ja kohtuullinen toimeentuloturva tukevat työssäkäyntiä ja työhön paluuta ja aktiivista omaehtoista elämää. Palvelujen ja etuuksien tulee vastata paitsi demografisia myös elinkaariprofiilien muutoksia. Eliniän pidentyessä toimintakykyiset elinvuodet lisääntyvät nopeammin kuin paljon apua ja tukea edellyttävät. Suuret toimintavajavuudet siirtyvät elinkaarella eteenpäin ja kasautuvat aiempaa vanhempiin ikäryhmiin.

Hallituskaudella sosiaali- ja terveyspalvelujen keskeinen sisältö määräytyy pitkälti kansallisen terveysprojektin ja kansallisen sosiaalialan kehittämishankkeen ehdotuksien pohjalta. Lisäksi valmisteilla on syksyllä 2003 julkistettava sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelma (TATO) vuosille 2004-2007. Ohjelmassa tuodaan esille konkreettisia toimenpidesuosituksia, joiden avulla terveydenhuoltoa ja sosiaalihuoltoa voidaan kehittää integroidusti ja poikkihallinnollista yhteistyötä edistää.

Sosiaaliturvan suunta –raportin mukaan sosiaali- ja terveysmenot ja niiden jakautuminen ovat viime vuosina pysyneet pääosin ennallaan. Vuonna 2000 Suomen terveydenhuollon menot suhteessa bruttokansantuotteeseen – 6,6 prosenttia - olivat edelleen alle EU-maiden keskitason. Kaupunkien terveysmenot kasvoivat selvästi vuonna 2001. Tämä johtunee osin tietoisesta panostamisesta terveydenhuoltoon. Vaikka terveyskeskustoiminta on suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän kivijalka, on terveyskeskusten lääkärivaje kasvanut niin, että syksyllä 2002 joka kymmenes terveyskeskuslääkärin virka oli täyttämättä. Sairaaloiden toiminnassa näkyi edelleen vuoden 2001 lääkärilakko. Lakon aikana muodostuneita leikkausjonoja on purettu muun muassa eduskunnan vuonna 2002 sairaanhoitopiireille myöntämän lisämäärärahan turvin. Kansallisen terveysprojektin ehdotuksen mukaan hoitoon pääsyn periaatteet tullaan kirjaamaan lakiin vuoteen 2005 mennessä.

Hammashuoltoa ollaan vuosituhannen alussa laajennettu asteittain siten, että ikärajat kunnalliseen hammashuoltoon poistettiin kokonaan joulukuuhun 2002 mennessä. Uudistukset ovat kohentaneet kiireellisen hammashoidon saatavuutta. Sen sijaan ajan saaminen kiireettömään hoitoon on hidastunut. Tilannetta helpottaa hammashoidon sairausvakuutuskorvausten samanaikainen laajentaminen koko väestöön, jolloin osa potilaista saa apua yksityisestä hammashoidosta.

Lääkemenojen nopea kasvu jatkui toistaiseksi edelleen vuonna 2002, jolloin lääkekustannukset kasvoivat 12 prosentilla. Lääkekustannusten hillitsemiseksi siirryttiin huhtikuussa 2003 lääkevaihtojärjestelmään, jossa lääkärin määräämä lääke vaihdettaan apteekissa halvempaan vaihtokelpoiseen lääkkeeseen. Uudistuksella tavoitellaan 15 miljoonan euron vuosisäästöä, mikä on noin kaksi prosenttia lääkekorvauksista. Lääkekorvausjärjestelmä uudistettaneen kokonaisuudessaan vuonna 2006.

Pitkällä tähtäimellä hallituspolitiikan tavoitteena on nostaa työllisyysaste 75 prosenttiin. Työllisyysasteen kohottaminen edellyttää kaikkien työikäisten työpanosten mahdollisimman tehokasta käyttöönottoa. Työttömyyttä on pystyttävä alentamaan ja samanaikaisesti on pidennettävä työuria sekä alku- että loppupäästä. Työllisyysasteen kohottaminen on mahdollista: vuosien 1995-2002 aikana Suomen työllisyysaste kohosi 60 prosentista nykyiseen lähes 68 prosenttiin. Yleisesti ottaen erilaisia työttömyysturvaetuuksia saavien määrä on vähentynyt. Pitkäaikaistyöttömyys ja nuorisotyöttömyys ovat kuitenkin jatkuneet korkeina. Työttömyys painottuu iäkkäisiin: vuonna 2001 työnvälityksen työttömistä työnhakijoista liki kolmannes oli yli 50-vuotiaita. Toisaalta kymmenen viime vuoden aikana työllisyys on myös lisääntynyt lähinnä vanhemmissa ikäryhmissä. Eniten työllisten määrä kasvoi viime vuonna 55 - 59 -vuotiaiden ikäryhmässä, jossa kasvua oli 12 prosenttia. Työllisyyden kasvu painottui edelleen eteläiseen Suomeen ja muiden alueiden kasvukeskuksiin.

Naisten työllisyysaste on Suomessa Pohjoismaiseen tapaan ollut korkea ja samaa tasoa miesten työllisyyden kanssa. Ennen 1990-luvun alun lamaa suomalaisten naisten työllisyysaste, 71,5 prosenttia, oli maailman toiseksi korkein Ruotsin jälkeen. Kun viime aikoina muissa teollisuusmaissa naisten työllisyysaste on noussut Suomea nopeammin, oli Suomen naisten työllisyysaste vuonna 2000 enää teollisuusmaiden yhdeksänneksi korkein.

Työttömyyden näkökulmasta tapahtunut kehitys on merkinnyt pitkäaikais- ja toistuvaistyöttömyyden lisääntymistä ja ongelman muuttumista yhä enemmän rakenteelliseksi. Vuonna 2002 työttömistä lähes 60 prosenttia oli pitkäaikais- ja toistuvaistyöttömiä. Tilanteen korjaamiseksi hallitus toteuttaa vuosina 2004-2006 julkisen työvoimapalvelun rakenteellisen uudistuksen jolla luodaan edellytykset rakenteellisen työttömyyden purkamiselle. Tukia myös kehitetään aktivoivampaan suuntaan.

Syrjäytymisen ehkäisy ja hoito

Syrjäytymisellä tarkoitetaan kasaantunutta huono-osaisuutta, jossa yhdistyvät pitkäaikainen tai usein toistuva työttömyys, toimeentulo-ongelmat, elämänhallintaan liittyvät ongelmat ja syrjäytyminen yhteiskunnallisesta osallisuudesta. Syrjäytymisen ehkäisy ja hoito Suomessa perustuu ensisijaisesti universaaleihin julkisiin palveluihin ja tulonsiirtoihin, joiden lisäksi erityisen vaikeita syrjäytymiskierteitä katkaisemaan tarvitaan kohdennettuja erityistoimia ja ohjelmia. Syrjäytyminen liittyy hyvin voimakkaasti työmarkkinoihin, erityisesti rakenteelliseen työttömyyteen. Syrjäytymisen ennalta ehkäisyssä varhaisella puuttumisella ongelmiin on tärkeä rooli. Varhaisen puuttumisen hanke Varpu on sosiaali- ja terveysministeriön koordinoima hanke, johon osallistuvat keskeiset hallinnonalat sekä lastensuojelun, päihde- ja mielenterveysalan järjestöt. Hanke toteutetaan vuosina 2001 – 2004.

Sosiaalisen syrjäytymisen ongelmaan on kiinnitetty huomiota myös EU:ssa. Vaikka syrjäytymisen torjunta kuuluu ennen kaikkea kullekin jäsenvaltiolle itselleen, ovat maat viime vuosina tehneet EU-tasolla tietojen järjestelmälliselle vaihtamiselle perustuvaa yhteistyötä avoimen koordinaation menetelmän puitteissa. Uusi EU-maiden yhteinen suunnitelma vuosille 2003-2005 köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämiseksi laaditaan tämän vuoden aikana.

Myös syrjäytymisen ehkäisemisessä ja hoidossa on pyritty passiivisen tuen antamisen sijaan lisäämään ns. aktiivivaihtoehtojen tarjontaa. Esimerkiksi toimeentulotuen hakija on nykyisin velvollinen ilmoittautumaan työvoimatoimistoon työnhakijaksi. Ilman perusteltua syytä tapahtunut kieltäytyminen työstä tai tarjotusta työvoimapoliittisesta toimenpiteestä voi johtaa toimeentulotuen perusosan alentamiseen. Maahanmuuttajien syrjäytymisen estämiseksi on tehty yksilöllisiä kotouttamissuunnitelmia ja säädetty laki uudesta, tarveharkintaisesta maahanmuuttajan erityistuesta lähinnä eläkeikäisiä paluumuuttajia ajatellen. Laki tulee voimaan 1. lokakuuta 2003.

Sosiaaliturvan suunta 2003 -raporttia (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2003:6) voi tilata Editan asiakaspalvelusta p. 020-45005. 188-sivuisen julkaisun hinta on 29,50 euroa. Toimittajakappaleita voi tiedustella tiedottaja Terhi Aallolta, p. 09-1607 4481, sähköposti terhi.aalto@stm.vn.fi. Raportti on saatavissa myös STM:n verkkosivuilta http://www.stm.fi kohdasta Julkaisut / Uutta.

Lisätietoja:

Apulaisosastopäällikkö, finanssineuvos Rolf Myhrman, STM, p. 09-1607 3831
Erikoistutkija Kari Gröhn, STM, p. 09-1607 3838

The MSAH’s recently released publication Trends in Social Protection 2003 frames the main issues in Finnish social policy set down in the current government programme, the Ministry’s strategy to 2010 and by its SOMERA working group dealing with social spending.

The main policy aims centre around work activation to boost employment and ensure that people remain longer in working life. One goal of the government is to ensure that 100,000 more people gain employment during its term of office.

Measures focus on developing people’s working capacity, the reform of working life, tackling social exclusion and long-term unemployment and the reform of the health and social sectors. These last areas focus especially on improvements to services arranged at municipal level.